Kainuu

Päivitetty 20.5.2011 20:04, julkaistu 20.5.2011 20:03

Viitostie kuntoon Savosta Kainuuseen

Kuva: Arto Tulima
Nina LeinonenLähetä palautetta toimittajalle
Viitostietä ei ainakaan aivan lähitulevaisuudessa remontoida suuremmin Kainuussa.

– Nyt ykkösprioriteettina on saada Savo kuntoon Kuopioon asti, Viitostie ry:n puheenjohtaja Markku Kakriainen kertoo.

Kakriainen sanoo, että viitostien kuntoon saattaminen etelämpänä palvelee myös pohjoista.

– Paine kasvaa sitä myöten pohjoiseen, kun tie saadaan Savossa kuntoon.

Kainuun maakunta-kuntayhtymän suunnittelujohtaja Hannu Heikkisen mukaan liikennemäärillä mitattuna viitostie on kaikin puolin tärkeä väylä Kainuussa. Se on tärkein maakunan sisäisessä ja ulkopuolelta tulevassa liikenteessä.

– Mutta myös Kajaanin sisäisessä liikenteessä viitostietä käytetään paljon, Heikkinen lisää.

Viitostie ry järjesti perjantaina seminaarin tien kehittämisestä Kajaanissa.

Viitostielle ei lähiaikoina todennäköisesti tehdä suurempia kunnostustöitä.

– Tien kunto ja palvelutaso vastaavat nykyisiä liikennemääriä Kainuussa, Heikkinen sanoo.

Hänen mukaansa nyt kunnostustöitä tehdään levittämällä pientareita.

Heikkinen toivoo, että tien turvallisuuden kehittäminen olisi myös muuta kuin valvontakameroiden asentamista ja nopeusrajoitusten alentamista. Hyvinä turvallisuutta parantavina keinoina Heikkinen ja Kakriainen mainitsevat muun muassa ohituskaistat, levennykset ja liittymät.

– Myös pohjoisen ongelmakohtia on parannettava, Kakriainen painottaa.

Lue lisää lauantain Kainuun Sanomista.


AVAINSANAT:

Kommentit (10)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)21.5.2011 15:32

Kuopio - Kajaani väli on muutamaa kymmentä kilometriä lukuun ottamatta, maan yleiseen tasoon verrattuna hyvässä kunnossa. Joitain mäkiä ja muutama mutka toki pitäisi saattaa ajan tasalle.
Kainuulaisillakin on 24 tuntia vuorokaudessa.

Kun ajoissa lähtee, ei myöhästy.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 10:23

Mitenkäs olis 6-tien kunnostus?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 09:05

''4-kaistaista tietä on Iisalmessa muutama kilometri ja Varkaudessa 10 kilometriä. Mikkelissäkin on muutama kilometri, mutta siinä ei saa ajaa kuin 60-80 kmh, koska liikennettä on tunnissa se, mikä Kajaanin ohitustiellä vuorokaudessa.

Ja sitten päräyttely-osuudet. Kuopiossa on moottoritietä, vaihtelevalla nopeudella 41 kilometriä ja Lusista Helsinkiin eli 149 kilometriä saa päräytellä moottoritiellä.

Ja se Lusi on 45 kilometriä Lahdesta Kajaaniin päin.

maantieto tutuksi''

Ei ne kuule paljon tuollaiset muutaman kilometrin pätkät lämmit! Iisalmessa kun saa auton kunnon vauhtiin niin jo tulee loppu pikatielle.
Vasta Lahden ja -Hgin välillä pääsee oikein pärräyttämmäääään!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 07:57

Siinä olisi esim. takkomäessä hyvä ohituskaistan paikka.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 07:45

"Vasta Lahden kohdalta pääsee oikein kunnolla päräyttämään läpät oikosenaan pääkaupunkiimme!"



4-kaistaista tietä on Iisalmessa muutama kilometri ja Varkaudessa 10 kilometriä. Mikkelissäkin on muutama kilometri, mutta siinä ei saa ajaa kuin 60-80 kmh, koska liikennettä on tunnissa se, mikä Kajaanin ohitustiellä vuorokaudessa.

Ja sitten päräyttely-osuudet. Kuopiossa on moottoritietä, vaihtelevalla nopeudella 41 kilometriä ja Lusista Helsinkiin eli 149 kilometriä saa päräytellä moottoritiellä.

Ja se Lusi on 45 kilometriä Lahdesta Kajaaniin päin.

maantieto tutuksi

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.5.2011 00:00

Ehdottomasti ohituskaistoja Kainuuseenkin Viitostielle! Etelästä Iisalmeen asti on ohituskaistoja ja kameroita. Kainuussa ei kumpiakaan! Aika olisi tehdä ainakin ohituskaistoja, jotta liikenne olisi sujuvampaa. Kameroita voisi laittaa myös.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.5.2011 22:56

Kyllähän se on niin, että viitostie laitetaan soralle. Eihän se niin voi olla, että etelään kuuluvat tie rahat laitettaisiin johonkin korpeen. Rukoilkaa oululaisia, että ne puoltaisivat teidän tie hanketta, saattais olla jotain mahiksia, nimittäin yksin on turha kurkotella kuuhun.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.5.2011 22:12

Viitostiellä mittään merkitystä oo.
Oulujärven ylitystie on ykkösasia, että peästään me joutilaat työttömät halavemmalla ouluun ostoksille stokmannin hulluille päeville.
Ja talavella pilikille. Ajatteleppa ite.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.5.2011 22:08

Kyllä olisi paljon korjaamista; Koko vitostielle tästä meiltä Lahteen asti pitäisi rakennella ohituskaistoja ja parantaa tietä monella tavalla, että pääsisi päräyttelemään eteläiseen suomeen nopeasti omalla autolla.
Ja Kajaanin ohitustielle kanssa kunnon kaistat, nythän siellä kaikenmaailman traktoriurpot ja kuuudenkympin köröttäjät tukkii koko tien, ettei siellä oikein pääse tavan tallaaja kulkemaan.

Vasta Lahden kohdalta pääsee oikein kunnolla päräyttämään läpät oikosenaan pääkaupunkiimme!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.5.2011 20:51

Kajaanin "ohitustie" kaipaisi uudistusta ainakin AMK:n kohdilla, melko vaikea paikka kun opiskelijat päräyttää liikenteeseen, ihme kun ei ole enempää onnettomuuksia sattunut. Toinen huono paikka on prisman kohdilla oleva liittymä, näkyvyys onneton molempiin suuntiin. Keväällä vedetkin valuu sieltä rinteestä tielle ja liukasta on.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Sää

 

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kertaalleen sammutettu palo tuhosi pientalon Pohjanmaalla

    KOTIMAA Päivitetty: 17.5. 08:43 00

    Palokunnan jo kertaalleen pelastama omakotitalo tuhoutui tulipalossa varhain torstaina Pohjanmaalla Vöyrissä. Palo saatiin sammutettua ensimmäisen kerran maanantai-iltana.
  2. Normaalia pahempi siitepölykevät näkyy terveysasemilla

    KOTIMAA Päivitetty: 17.5. 08:42 00

    KOIVUUNormaalia pahempi siitepölykevät on huomattu sairaaloissa ja terveysasemilla. Allergia on vaivannut etenkin Etelä-Suomessa.
  3. Ranskan uusi hallitus leikkaa heti palkkaansa

    ULKOMAAT 17.5. 08:42 00

  4. Sähköinen resepti yleistyy - lääkärit huolissaan

    KOTIMAA 17.5. 08:37 00

  5. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 00

  6. Sokea kiinalaisaktivisti saamassa passin lähiaikoina

    ULKOMAAT 17.5. 08:28 00

  7. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 02

  8. Vanha ystävä

    KOLUMNIT 16.5. 23:29 04

  9. Saksa houkuttaa kreikkalaisia

    ULKOMAAT 16.5. 23:38 03

  10. Pajuojan analyysi: Näin Suomi kaataa USA:n

    URHEILU 16.5. 23:05 03

  1. Potkurikoneet Kajaanin ja Tallinnan välille

    KAINUU 16.5. 22:00 1 17 537

  2. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 3 43 497

  3. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 1 4 300

  4. Kolme pahoinpitelijää vangittu – yksi karkuteillä

    KAINUU 16.5. 15:39 1 3 292

  5. Soini ja satoja perussuomalaisia Kajaaniin kesäkuussa

    KAINUU 16.5. 17:41 0 41 279

  6. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 1 18 258

  7. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU 16.5. 14:10 4 95 238

  8. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 10 23 204

  9. Vanha ystävä

    KOLUMNIT 16.5. 23:29 0 4 196

  10. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 0 1 195

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 16.5. 22:15 (14644 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 06:13 (8498 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 15.5. 23:13 (1248 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 30.1. 08:56 (1180 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 5.5. 15:06 (965 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 13.5. 18:25 (934 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 14:33 (745 vastausta)

Luonnontiede ja humanismi aikanamme.

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 00:35 (635 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 12.4. 12:46 (491 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 10:31 (392 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot