Kassu Halosen jättiläispatsas lähtee kiertueelle
- Manamansalon jättiläisen esikuvaa ei tarvitse arvailla. Muusikko Kassu Halonen on lainannut kasvonpiirteensä kolmetonniselle järkäleelle.
– Kysyin Kassulta, että haittaako, jos siinä on vähän näköä? Kassu sanoi, että ei haittaa. Ulkomuistista vuolin kasvot, taiteilija Kimmo Takarautio kertoo.
Manamansalon saaripäivillä lauantaina paljastettu Manamansalon jättiläinen -patsas ei jättänyt sijaa arvailuille: seitsemän metriä korkea jättiläinen muistuttaa erehdyttävästi esikuvaansa, muusikko Kassu Halosta.
– Pikkuisen se pani hymyilyttämään. Mutta kuten Vexi Salmi on todennut, ihminen, joka suhtautuu kevyeen musiikkiin vakavasti, on epäilyttävä. Tässä on sama homma, Halonen toteaa.
Raudasta, uretaanista ja lasikuidusta rakennettu patsas on 3 000 kiloa painava järkäle. Jättiläisen vatsassa voi kuunnella yhtä Kassu Halosen uusimmista sävellyksistä sekä jättiläisen sydämen sykettä.
Kuuluisan Veeti-mammutin suunnitellut Takarautio kertoo, että patsas viettää Manamansalossa ainakin tämän kesän. Ensi vuonna edessä on Suomen kiertue. Kassu Halosen mukaan patsaalla voidaan tehdä Manamansaloa ja Kainuuta tunnetuksi.




Muistakaahan laittaa tälle patsaalle housut jalkaan, ettei tule sanomista niinkuin Veeti-mammutin kohdalle kävi.
Ilmoita asiaton kommentti