Isomus Lapista kotiintuomisiksi
- 16,3-grammainen isomus löytäjänsä Matti Kurkisen kämmenellä.
Sen piti olla ihan vain kevyt iltakävely metallinpaljastimen kanssa, mutta se muuttuikin kesän aarrelöydöksi. Kymmenen senttiä maanpinnan alapuolella jöllöttänyt 16,3-grammainen isomus sai Matti Kurkisen koneen vingahtamaan. - Yöunet siinä meni, Kurkinen sanoo.
Miehen riemun ymmärtää hyvin, kun miettii, että neljättä viikkoa Lapin kullankaivajien liiton alueella Saariselän Palsijoella uurastanut mies ehti kääntää ja rännittää kahdeksan kuutiota kivistä maata paljon pienempien löytöjen vuoksi.
Kajaanin pelastuslaitoksen paloesimiehenä työskentelevä Kurkinen on kaivanut kultaa samoilla paikoilla kolmena kesänä. Tällä kertaa mukana ovat puoliso ja 3- ja 5-vuotiaat pojat. Elämä tiettömien taipaleiden takana sujuu asuntovaunussa.
Kun Kurkinen pari vuotta sitten sijoitti metallinpaljastimeen kolmisen tonnia, moni vähän ihmetteli. Nyt kone haukkui hintansa takaisin, paitsi että: - Ei tätä isomusta raski myydä.
Kurkisen perhe on löytänyt tänä kesänä kultaa myös rännistä, mutta tähänastiset löydöt ovat jääneet grammaisiksi ja sitä pienemmiksi. Kesän suurin Palsinojalta tähän mennessä löydetty hippu painoi 4,6 grammaa.




onhan se ranualainenkin mies löytänyt kuulemma 22 grammaisen nelostien varrelta ,jostakin kutturan tien suulta, mutta pitää visusti salassa ettei tule ryntäystä. olen itse nähnyt kyseisellä kaverilla satakunta grammaa pullossa, ja ei suostunut myymään kultaansa....vaan ajelee vanhalla ja ruosteisella paketti fordilla...kumma tyyppi
Ilmoita asiaton kommentti