Talvivaara: Inhimillinen virhe kaivoksen käynnistysvaiheessa
- Talvivaaran ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla sanoi tiistaina Sonkajärvellä, että Talvivaara on pahoillaan aiheuttamistaan ympäristöongelmista.
Talvivaara myöntää, etteivät natriumin ja sulfaatin aiheuttamat ongelmat olleet tiedossa kaivoksen luvitusvaiheessa alunperin.
– Prosessiarviossa tapahtui inhimillinen virhe monilla tasoilla, yhtiön ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla sanoo.
Hän viittaa monilla tasoilla sekä kaivosyhtiöön, arviointiprosessiin että viranomaisiin.
– Sitä ei vaan kukaan hoksannut, Hilla toteaa.
Hän kuitenkin korostaa, että vesi puhdistetaan, mutta puhdistus ei toimi täydellisesti.
– Nikkeli, kupari ja sinkki ovat hallinnassa, mutta natrium-, sulfaatti- ja mangaanipitoisuudet ovat olleet suurempia kuin alunperin luultiin.
Hilla kertoo, että Talvivaara on itse esittänyt rajoituksia käsittelyssä olevaan lupapäivitykseen. Hän vakuuttaa, että raja-arvoja tullaan noudattamaan.
– Olemme totta kai pahoillamme tilanteesta, Hilla vielä pahoitteli kaivoksen ympäristölle aiheutunutta haittaa.
Lue lisää keskiviikon Kainuun Sanomista.






http://www.ts.fi/mielipiteet/paakirjoitukset/339216/Talvivaara+hapeapilkkuna
Ilmoita asiaton kommentti