Perussuomalaiset: Kainuuseen kolme kuntaa
- Sotkamolainen Ari Korhonen valittiin perussuomalaisten Kainuun piirin puheenjohtajaksi marraskuussa.
Kainuun perussuomalaisten piirihallitus on antanut järjestäytymiskokouksessaan julkilausuman, jonka mukaan Kainuussa pitäisi valmistautua kuntaliitoksiin kolmen kunnan muodostamiseksi.
– Me perussuomalaiset esitämme, että Kainuussa valmistuttaisiin kuntaliitoksiin siten, että Kajaani, Paltamo sekä Ristijärvi muodostaisivat Etelä-Kainuun, Kuhmo ja Sotkamo Itä-Kainuun ja Suomussalmi, Hyrynsalmi sekä Puolanka Pohjois-Kainuun kunnat.
Kannanotossa todetaan, että esitys ei ole kiveen hakattu, mutta esitetty kolmijako mahdollistaisi Kainuun kehittämisen ja olisi hyvä lähtökohta keskustelulle.
– Kuntaliitokset ovat todellisuutta. Mutta ne tulee tehdä taitaen, vaihtoehtoja selvitellen.
Järjestäytymiskokous valitsi piirin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Yrjö Puurusen Suomussalmelta, 2. varapuheenjohtajaksi Eija Hakkaraisen Kajaanista ja 3. varapuheenjohtajaksi Kalle Moilasen Vaalasta.
Piirin puheenjohtaja on marraskuun syyskokouksessa valittu Ari Korhonen Sotkamosta. Piirisihteerinä ja taloudenhoitajana toimii Jaana Sankilampi.
Lue lisää tiistain Kainuun Sanomista




Missä ne vanhojen puolueiden vaihtoehdot viipyvät? Ei näytä oikein mitään tapahtuvan! Jos teillä on ehdotuksia niin tuokaa ne rohkeasti esille. Vai saako kysyä uudelleen loppuvuodesta? Se yöjuna taisi jo muuten mennä!!!
Ilmoita asiaton kommentti