Harjavalta sai uraaniluvan – Talvivaara tarvitsee silti omansa
- Norilsk Nickel Harjavalta Oy tuotti viime vuonna noin 50000 tonnia nikkeliä. Yhtiön uraaniluvan maksimi ei ole vielä jarruttanut nikkelin tuotantoa.
Harjavallassa toimiva nikkelintuottaja Norilsk Nickel Harjavalta Oy on saanut ympäristöluvan ottaa talteen uraani nikkelistä, jota Talvivaara toimittaa yhtiön jalostukseen.
Aiemmin Harjavallassa on erotettu uraania koeluvalla, joka meni umpeen viime vuoden lopussa, kertoo Norilsk Nickel Harjavallan toimitusjohtaja Joni Hautojärvi. Erotettavan uraanin vuosittainen yläraja on ydinenergialain mukainen kymmenen tonnia.
Talvivaaran toimitusjohtajan Pekka Perän mukaan Harjavallan tuore uraanilupa ei vaikuttanut kaivoksen jatkosuunnitelmiin. Kaivoksen haussa oleva oma uraanilupa on edelleen elintärkeä.
Jos Talvivaaran omia uraanilupia ei tule, vaikeutuu myös nikkelin tuotanto. Talvivaaran tuottamassa nikkelissä on nyt liikaa uraania, jotta Harjavalta voisi jalostaa kaiken.
Lue lisää keskiviikon Kainuun Sanomista




Näin kirjoittaa Wikipedia aspestista mm.
Ollessaan sidottuna materiaaliin aspesti ei aiheuta terveyshaittoja, mutta kuitujen vapautuessa hengitysilmaan ne kulkeutuvat elimistöön lisäten erityyppisten aspestisairauksien riskiä.
Lisätietoa löytyy näiltä sivuilta esm.
työsuojeluhallitus.fi
hengitysliitto.fi
ympäristö.fi
wikipedia.fi
Ilmoita asiaton kommentti