Kainuu

Päivitetty 21.2.2012 09:51, julkaistu 21.2.2012 09:49

Työttömiä parisataa vähemmän kuin vuosi sitten

Kuva: Pekka Aho
Marjukka VäisänenLähetä palautetta toimittajalle
Eniten työttömyys lisääntyi tammikuussa rakennustyön sekä teollisuustyön ammattiryhmissä Kainuussa.

Tavanomainen kausivaihtelu ja lomautukset hivuttivat työttömyyttä hieman ylöspäin Kainuussa tammikuussa, mutta se pysytteli kuitenkin parisataa henkilöä vuoden takaista alempana.

Työ- ja elinkeinotoimistoihin oli kirjoittautunut tammikuun lopussa 5 055 työtöntä työnhakijaa, joka 205 vähemmän kuin vuosi sitten.

Eniten työttömyys lisääntyi rakennustyön sekä teollisuustyön ammattiryhmissä.

Työvoiman kysyntä kuitenkin vilkastui tammikuussa.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin selvästi enemmän kuin joulukuussa ja myös hieman enemmän kuin vuosi sitten.

Työvoiman kysynnän kasvu ei kuitenkaan riittänyt vielä työttömyyden talviajan kehityssuunnan kääntämiseen.

Kausivaihtelu ja lomautukset saattavat ylläpitää työttömyyttä vielä talven ajan lähes nykyisellä tasolla.

Työttömyys väheni vuodentakaisesta Vaalaa lukuun ottamatta kaikissa muissa Kainuun kunnissa, suhteellisesti eniten Paltamossa (-32 %) ja Ristijärvellä (-19 %). Vaalassa työttömyys oli tosin vain muutaman henkilön vuoden takaista korkeammalla.

Työnvälitystilaston työttömyysasteella mitaten paras tilanne oli Paltamossa, jossa työttömyysaste oli 4,5 %. Myös Ristijärvellä (10,3 %) ja Sotkamossa (11,1 %) tilanne oli muihin Kainuun kuntiin verrattuna parempi.

Vaikein tilanne oli Kuhmossa (18,4 %). Melko korkealle työttömyys kohosi myös Puolangalla (17,4 %), Hyrynsalmella (17,2 %), Suomussalmella (16,8 %) ja Vaalassa (16,7 %).


AVAINSANAT:

Kommentit (35)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)22.2.2012 14:45

Jutun otsikko pitäisikin olla: "Kainuussa hurja työttömyys" tms.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 14:03

Toivottavasti kaikki ymmärtää ettei Paltamon työttömyysluvut pidä paikkansa...Saatana että vituttaa perkele !!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 11:50

Vale , emävale ja työttömyysprosetti. Tilastoa kaunistellaan niin monella tavalla että oikein pöyristyttää!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 05:48

No odottakaas kesäkuuta niin palataan takaisin siihen tilastomäärään mikä se oikeasti on,eli miksi tälläisiä uutis ankkoja edes laitellaan tänne kun ne on ihan huu haata!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 04:24

Purasen työnkuva on kikkailla mahdollisimman positiivisia työllisyys prosentteja. Onkin vuosien aikana kehittynyt ilmiömäiseksi tilastojen tulkitsijaksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 22:59

Kepu on hallinut kainuuta ainakin 50 vuotta . Miksi he ovat ajaneet kainuun kaikkein kurjemmaksi alueeksi koko Suomessa? Kepun johtajat syrjivät kaikkiamuita saadakseen itselle ansiotonta etua, jopa toisia kepulaisia. Yrittäjä yhdistyksiäkin kepulaiset käyttävät kehityksen jarruttamiseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 22:54

Väärin sammutettu!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 22:21

MIKÄ KAJAANIN PROSENTI.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 22:03

Ja Paltamossa Keskustan kunnanvalteettu haukkuu ihmisiä kommareiksi ynnä muuksi Kontiomäen asemaravintolassaa.Sivusta kuulin,mitään häpyä jopa uhkas väkivallalla.Jospa nyt jäteauto kulkee paremmin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 21:27

ELY keskus lopetettava ja todelliset työttömyysluvut esille, tempputyöllistetään ja kurssitetaan jonnin noutavaa touhua siellä.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Sää

 

LISÄÄ UUTISIA

  1. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA Päivitetty: 17.5. 09:10 00

    VANTTAUS-3Helatorstaina useimmat kaupat, alkot, postit, pankit ja virastot ovat kiinni. Aukiolon rajoitukset eivät koske kaikkein pienimpiä kauppoja, huoltoasemia tai haja-asutusalueiden kauppoja.
  2. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT Päivitetty: 17.5. 08:56 00

    03221578Yhdysvalloissa 58-vuotias halvaantunut nainen ohjasi robottikättä pelkällä ajatuksen voimalla ja sai pitkästä aikaa juotua kahvia ilman toisen ihmisen apua. Kokeessa...
  3. Savon Sanomat: Kuntatyönantaja kiistää raskaussyrjinnän

    KOTIMAA 17.5. 08:43 00

  4. Väitös: Suomalainen tehohoito kestää vertailun

    KOTIMAA 17.5. 08:51 00

  5. New Jersey voitti New Yorkissa - välieräsarja tasoissa

    URHEILU 17.5. 08:44 00

  6. Kertaalleen sammutettu palo tuhosi pientalon Pohjanmaalla

    KOTIMAA 17.5. 07:55 00

  7. Normaalia pahempi siitepölykevät näkyy terveysasemilla

    KOTIMAA 17.5. 08:39 00

  8. Ranskan uusi hallitus leikkaa heti palkkaansa

    ULKOMAAT 17.5. 08:42 00

  9. Sähköinen resepti yleistyy - lääkärit huolissaan

    KOTIMAA 17.5. 08:37 00

  10. Sokea kiinalaisaktivisti saamassa passin lähiaikoina

    ULKOMAAT 17.5. 08:28 00

  1. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 3 45 594

  2. Potkurikoneet Kajaanin ja Tallinnan välille

    KAINUU 16.5. 22:00 1 18 579

  3. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 2 4 352

  4. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 0 2 345

  5. Kolme pahoinpitelijää vangittu – yksi karkuteillä

    KAINUU 16.5. 15:39 1 3 337

  6. Soini ja satoja perussuomalaisia Kajaaniin kesäkuussa

    KAINUU 16.5. 17:41 0 41 309

  7. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 1 20 273

  8. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU 16.5. 14:10 4 96 253

  9. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 10 24 252

  10. Vanha ystävä

    KOLUMNIT 16.5. 23:29 0 5 213

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 16.5. 22:15 (14644 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 08:39 (8500 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 15.5. 23:13 (1248 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 30.1. 08:56 (1180 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 5.5. 15:06 (965 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 13.5. 18:25 (934 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 14:33 (745 vastausta)

Luonnontiede ja humanismi aikanamme.

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 00:35 (635 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 12.4. 12:46 (491 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 10:31 (392 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot