Lisää venäläisiä matkailijoita sesonkien ulkopuolella
- Ukkohallan maisemia.
Vladimir Putinin
presidentinvaalikampanjan lupaus osan talvilomasta siirtämisestä ei todennäköisesti vaikuta paljon venäläisten Kainuun matkailuun.Ukkohallan toimitusjohtajan Kimmo Kyhälän mukaan ehdotuksesta on vaikea antaa täsmällistä arviota.
– Venäläisten viipymä on jo jonkin verran lyhentynyt. He eivät ole enää välttämättä viikkoa. Pietaria lähempänä oleville keskuksille, kuten Ukkohallalle, se voi olla vain hyvä asia.
– Kun kanssakäyminen on lisääntynyt, täällä käy sesonkien ulkopuolella aiempaa enemmän venäläisiä. Pakkasherran ja uuden vuoden juhlaperinne on niin vahva, että varmasti venäläiset tulevat jatkossakin tänne.
RTG:n Antti Soininen palauttaa mieliin, että kolme vuotta sitten Venäjällä lyhennettiin kahden viikon talviloma kymmeneen päivään.
– Uuden vuoden puolella ollut viikko on ollut edelleen hyvä kaupankäyntiviikko. Kahdesta viikosta kymmeneen päivään lyhentäminen ei ole ollut katastrofi.
– Nyt kun vielä lyhennetään, venäläisten lomailu täällä keskittyy yhdelle viikolle. Sillä ei ole kuitenkaan suurta merkitystä, koska venäläisten lomailu laajenee tämän yhden viikon ulkopuolelle. Näin on jo osittain tapahtunut.
Soinisen mukaan on vaikea nähdä, mitä venäläiset tekisivät Vuokatissa toukokuussa.
– Silloin pystyy vain putkessa hiihtämään, mutta ei laskettelemaan.
Lue lisää torstain Kainuun Sanomista!
Vaalilupaus
- The Moscow Times -lehden mukaan Venäjän pääministeri Vladimir Putin ehdottaa, että talviloma saa kestää enintään tammikuun seitsemänteen päivään saakka. Silloin muutama päivä lomasta olisi siirrettävä toukokuulle. Kysymys on Putinin presidentinvaalikampanjan lupauksesta.
- Kolme vuotta sitten venäläisten kahden viikon talviloma lyheni kymmeneen päivään. Jos Putinin ehdotus toteutuu, loma lyhenee jälleen.


Lutskovin sdationille hyvä mainos vaikka Svetlaana kääntää heti 100 000 näkijää eikä ole vanhoja eikä hillo puutu.
Ilmoita asiaton kommentti