Kolumnit

Päivitetty 15.1.2012 20:14, julkaistu 13.1.2012 14:48

Soini ratsastaa rasismilla

Presidentinvaalitentti Järvenpään lukiossa oli tähänastisista onnistunein. Siinä päästiin jo vähän ehdokkaiden arvomaailmaan.

Timo Soini sai moitteita siitä, että hän ei riittävän selvästi irtisanoudu eduskuntaryhmänsä jäsenten rasismi- ja vihapuheista.

Tentissä Soini päästettiin liian helpolla puhdistautumaan väitteellä: - En hyväksy minkäänlaista sortamista ja vihaa.

Soini oli pitänyt ottaa valheestaan kiinni. Hän on hyväksynyt sortamisen ja vihan, käyttänyt hyväkseen uskonrauhan rikkomista ja kiihottamista kansanryhmää kohtaan.

Soini pyrkii presidentiksi rasistisen rahan tukemana.

Pitänee perustella.

* * *

Soini on nostanut suurimmaksi johtamismeriitikseen puolueensa kannatuksen nostamisen alle prosentista yli 20 prosenttiin. Hän on sanonut, että hän ottaa vaalivoitosta omaksi ansiokseen eritoten ehdokasasettelun:

– Nuppi nupilta täytettiin listat.

Noille listoille Soinin tarkan harkinnan jälkeen otettiin mm. Jussi Halla-aho, joka oli tuomittu uskonrauhan rikkomisesta ja James Hirvisaari, jonka blogi johti tuomioon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Kannatusta keräämään Soini seuloi kutakuinkin jokaiseen vaalipiiriin kannatusta keräämään noiden edellä mainittujen hengenheimolaisia.

Populistin aisteillaan hän oli huomannut ulkomaalaisvastaisuuden nousseen muoti-ilmiöksi, jota voisi käyttää vaaleissa hyväksi.

Itse vaaleissa Soini sai ehdokkaansa pitämään puheensa lain mukaisissa rajoissa. He olivat jo tulleet mielipiteillään tunnetuiksi. Vaaleissa riitti vain ”maahanmuuttokritiikki”.

Myöhemmätkin lipsahdukset hän on antanut olla kutakuinkin edustajien omina asioina.

* * *

Tällaisesta puolueen johtamisesta Soini ottaa nyt kunnian. Eikä vaan kunniaa vaan rahallista hyötyä.

Perussuomalaisten nousu minipuolueesta suurten joukkoon tiesi puoluetuen nousua 900 000 eurosta 7 000 000 euroon.

Soini taitaa olla presidenttiehdokkaista ainoa, joka rahoittaa kampanjansa pelkällä puolueen rahalla. Suuri osa siitä on vihapuheilla hankittua.

* * *

Eduskunnassa Soini on palkinnut varainhankkijoitaan merkittävillä valiokuntapaikoilla. Presidenttitentissä hän ”syyllisti” kuitenkin koko eduskunnan, jonka yksimielisellä päätöksellä valinnat tehtiin. Kansa kuitenkin tietää, että puolueen paikoille valitaan aina puolueen oma ehdokas, joka perussuomalaisissa ei voi olla muu kuin Soinin ehdokas.

Valitettavasti rasismi ja viha on niin yleistä, että Soinin harjoittamalle arvojohtamiselle riittää kannatusta myös presidentinvaaleissa.


AVAINSANAT:

Kommentit (180)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)27.1.2012 22:49

Soini on iso Pöö kehäkolmosen sisäpuolelta. Ihmettelen miten ihmiset muualta Suomesta voivat tukea häntä siis iso,iso Pöö,Pöö!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)25.1.2012 14:31

Kyseessä henkilövaali.
Ei kerro mitään puolueiden kannatuksesta.

Sen pitäisi ymmärtää persuksi nimittelijöidenkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2012 19:39

Jaa-a. Soinin kannatus näytti sitten olevan 20-30% kuten vaalit osoittivat.

Taisi persun ennustus olla yhtä hyvä, kuin Soinin ennustukset tähän mennessä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.1.2012 11:31

"Soini on isänmaallinen ja käynyt armeijan.
Haavisto ei näköjään ole, kun herra ei ole armeijaa käynyt."

Mitenkähän tuon Soinin isänmaallisuuden kanssa? Hän on huolinut 'isänmaalliseen' puolueeseensa ihmisiä, jotka eivät ole määritelmäsi mukaan isänmaallisia (mm. Halla-aho).

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.1.2012 11:05

Soini on isänmaallinen ja käynyt armeijan.
Haavisto ei näköjään ole, kun herra ei ole armeijaa käynyt.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.1.2012 00:38

"Ja presidenttiehdokas HAAVISTO PEKKA ei ole käynyt armeijaa !"

Ja presidenttiehdokast SOINI TIMO on lihava!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.1.2012 21:44

Ja presidenttiehdokas HAAVISTO PEKKA ei ole käynyt armeijaa !

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.1.2012 21:43

Mielikuvaan ihmisen isänmaallisuudesta vaikuttaa se onko henkilö käynyt armeijan vai onko siitä pyrkinyt lusmuilemaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.1.2012 21:18

"Soini on käynyt armeijan ja on alikersantti.

Halla-aho ei ole käynyt armeijaa ollenkaan."

Ai miten niin Halla-aho? No kun ei ole nykyinenkään presidentti armeijaa käynyt. Tämä ei siten todistettavasti ole presidentillinen asia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.1.2012 21:10

Soini on käynyt armeijan ja on alikersantti.

Haavisto ei ole käynyt armeijaa ollenkaan.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 18

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Sää

 

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:28 496

    talvivaara1116
    Talvivaaran kaivosyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä kiisti tänään vähätelleensä kaivoksen aiheuttamia ympäristöongelmia. Perä kirjoitti asiasta Talvivaaran...
  2. Kevät näyttää Talvivaaran lähivesien kohtalon

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:25 274

    talvivaara001Sotkamon Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tilan kannalta on ratkaisevaa, miten lähijärvien vesimassat sekoittuvat kevättäyskierron aikaan. Viimeaikaiset...
  3. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 1024

  4. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 120

  5. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 347

  6. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 02

  7. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 24

  8. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 01

  9. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 00

  10. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 01

  1. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 3 47 656

  2. Potkurikoneet Kajaanin ja Tallinnan välille

    KAINUU 16.5. 22:00 1 19 607

  3. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 0 2 461

  4. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 2 4 376

  5. Kolme pahoinpitelijää vangittu – yksi karkuteillä

    KAINUU 16.5. 15:39 1 3 367

  6. Soini ja satoja perussuomalaisia Kajaaniin kesäkuussa

    KAINUU 16.5. 17:41 0 43 326

  7. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 1 20 283

  8. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 10 24 277

  9. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU 16.5. 14:10 4 96 272

  10. Vanha ystävä

    KOLUMNIT 16.5. 23:29 0 5 214

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 16.5. 22:15 (14644 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 08:39 (8500 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 15.5. 23:13 (1248 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 30.1. 08:56 (1180 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 5.5. 15:06 (965 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 13.5. 18:25 (934 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 14:33 (745 vastausta)

Luonnontiede ja humanismi aikanamme.

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 00:35 (635 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 12.4. 12:46 (491 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 10:31 (392 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot