Liian turvattu rahoitus

Yle-vero: Yleisradiota ei pidä rajata yleisten säästämisvelvoitteiden ulkopuolelle.

Viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) tuo päätettäväksi tulojen mukaan porrastetun Yle-veron. Vero olisi tuloista riippuen 50–140 euroa tulonsaajaa kohden.

Uusi rahoitusmalli olisi oikeudenmukaisempi kuin edellisen hallituksen viestintäministerin Suvi Lindénin salkkuun jäänyt noin 170 euron suuruinen asuntokohtainen tasamaksu.

Esitetty rahoitusmalli on myös parempi – varsinkin Yleisradion itsensä kannalta – kuin usein maksamatta jätetty nykyinen tv-maksu.

Nykyistä tv-maksua on arvosteltu mm. siitä, että sitä on ollut maksaa aina kun voi vastaanottaa ja seurata televisiolähetystä. Ylen rahoittajiksi ovat joutuneet sellaisetkin taloudet, joissa ei Ylen ohjelmia katsota.

Uudessa mallissa sama pakko säilyy, jopa entistä laajempana. Maksajaksi joutuu jokainen tulonsaaja, vaikka ei olisi edes katsomisvälineitä. Kahden hyvätuloisen tulonsaajan perheessä maksua tulisi muutama kymppi nykyistä enemmän.

Erillisenä maksuna maksettavaksi tuleva Yle-vero joutuu silmätikuksi. Sitä vastaan tullaan purnaamaan.

Lupatarkastajien apua ei Yle-veron perimisessä tarvita. Ongelmitta rahat eivät kirstuun kilahda. Tällaisen veron määrääminen vaatii oman byrokratiansa.

Lisävaivan vuoksi esim. valtionvarainministeriö ja verottajahallinto ovat Yle-veroa vastustaneet. Näille Ylen rahoituksen ottaminen valtion budjetista olisi helpompi tapa.

Helpommin kerättävää budjettirahoitusta on kammoksuttu siksi, että se jättäisi liikaa valtaa budjetista päättäville poliitikoille. Tässä mielessä Yle-vero ei budjettirahoituksesta paljoa poikkeaisi. Ei erillisveronkaan suuruutta Yle itse päätä.

Myös budjetista otettava rahoitus voidaan lailla tehdä pitkäjänteiseksi, kun päätetään Yleisradiorahaston suuruudesta vuosiksi eteenpäin.

Budjetista tuleva raha ei yksittäisen maksajan silmissä näy niin kipeänä kuin erillinen vero. Jokaisen nähtävänä oleva summa lisää vaatimuksia Yleä kohtaan. Yleinen kysymys tulee olemaan: Pitääkö minun tuostakin maksaa?

Pitääkö Ylen rahoitus olla kiveen hakattu hamaan tulevaisuuteen saakka? Pitääkö Moska -tv-sarjan kaltaisten ohjelmien rahoituksen olla paremmin turvattu kuin esim. vanhusten- ja sairaanhoidon, joiden rahoituksesta hallitus ja eduskunta voivat päättää kulloisenkin taloustilanteen mukaan. Palvelun tuottajien tulee sitten sopeuttaa toimintansa saamansa rahoituksen mukaan.

Kun vaatimukset Yleä kohtaan lisääntyvät, sen pitää toimia kuin mainostuloja keräävän kaupallisen kanavan, kerätä katsojia todistaakseen ansainneensa verorahoituksen. Kaupallinen kanava kerää katsojia saadakseen mainoksia.

Tulevaisuudessa katsojakilpailu vie Ylen nykyistä kauemmaksi julkisesta palvelusta, verovaroin mukaan kaupalliseen kilpailuun.

Pakkomaksun käyttöönotto edellyttäisikin Ylen tehtävien tarkistamista. Julkisen palvelun tehtävä pitää määritellä nykyistä tiukemmin. Muu tarjonta voi olla katsojien valinnan mukaan maksullista.

Muutenkaan Yleä ei pidä rajata yleisten säästämisvelvoitteiden ulkopuolelle. Tätähän Yle-maksun naulaaminen nykyisten kulujen määrään ja myöhemmin indeksiin sitominen tarkoittaa.