Talvivaaran uraani otettava talteen
Ympäristöongelma: Kaivoksen päästöt vesiin ja ilmaan on saatava ensin luvatulle tasolle
Euroopan komissio puoltaa Talvivaaran uraanin talteenottohanketta. Komission kannanoton jälkeen valtioneuvostolla on edellytykset päättää ydinenergialain mukaisesta uraanin talteenottoluvasta.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupaa uraanihankkeelleen Talvivaara odottaa alkuvuoden aikana.
Näiden merkittävimpien lupien lisäksi Talvivaaralta vaaditaan vielä selvityksiä Turvatekniikan keskukselle (TUKES). Uraanin ostaja Cameco tarvitsee myös EU:n atomienergiayhteisö Euratomin radioaktiivisen aineen kuljetusluvan.
Monivaiheisessa ja pitkässä, kohta kaksi vuotta vireillä olleessa lupaprosessissa ei ole tullut esiin mitään sellaista, joka estäisi hankkeen. Tällainen viesti on jo tullut myös valtioneuvoston lupaa valmistelevasta elinkeino- ja ympäristöministeriöstä.
Ympäristövaikutuksista annetuissa lausunnoissa on todettu, että uraanin talteenotto jopa vähentää kaivosalueen ympäristövaikutuksia. Ympäristöuhkia ei nähdä myöskään kuljetuksissa. Talvivaarassa erotettava uraani on sellainen puolituote, joka ei edes tarvitse EU:n sisällä erityisiä uraanin kuljetuslupia. Riittää kun niissä noudatetaan vaarallisten aineiden kuljetussäädöksiä.
Talvivaarassa uraani erotettaisiin prosessiliuoksesta ennen metallien talteenottoa. Nyt uraania joutuu kipsisakka-altaaseen ja metallien jatkojalostajille, jotka joutuvat ne epäpuhtauksina poistamaan. Erotusprosessin jälkeen purkuvesien kautta luontoon päätyy enää hyvin pieni osa malmissa olevasta uraanista ja sen hajoamistuotteista.
Kun uraani voidaan yhtiön selvityksen mukaan ottaa metallituotannon ohessa talteen kannattavasti ja uraanin kulutus on maailmalla tuotantoa suurempaa, niin miksi hanketta ei käynnistettäisi. Tarjollahan on maakuntaan kymmeniä pysyviä työpaikkoja ja rakennusaikana 300–400.
Uraanihanke on sidoksissa kuitenkin Talvivaaran varsinaiseen kaivostoimintaan, joka prosessiliuoksesta uraania otettaisiin. Siksipä kaivoksen ympäristöongelmat on saatava kuriin.
Ympäristöongelmien ratkaisemisessa ollaan nyt hyvällä tiellä. Yhtiö on virheensä myöntänyt ja aloittanut mittavat toimet niiden korjaamiseksi.
Haju- ja pölyhaittoja on saatu pienennetyksi, mutta ei vielä tarpeeksi. Vesipäästöt ovat vähentyneet, mikä näkyy jo pienten lähijärvien päällysvesissä. Lähiaikoina on luvassa uutta tietoa myös siitä, miten alusvesien suolapitoisuutta voidaan vähentää.
Vesien puhdistuminen on hitaampaa kuin likaantuminen. Toisen veden luontainen puhdistuminen esimerkiksi tulva-aikaisen vedenvaihtumisen kautta saattaa näkyä alempana olevien vesien pitoisuuksissa. Katastrofeja ei näyttäisi kuitenkaan olevan tiedossa.
Ympäristöasioiden parannusohjelmassaan Talvivaara lupaa ympäristön lisäksi kehittää myös ympäristösuhteita. Tässä saattaa olla pitempi työsarka kuin päästöjen kuriin saamisessa. Luottamuksen palauttamiseen tarvitaan pitkä liuta ympäristötekoja.




Kun näitä talous juttuja seuraa niin ainoa toivo Suomelle näyttää toi pohjoisen kaivosteollisuus.Ehkä se korvaa ton nokian jättämän aukon.
Ilmoita asiaton kommentti