Simoon suunnitellaan yli 50 uutta tuulivoimalaa
- Tuuliwatin uusia voimaloita viimeisteltiin viikko sitten Simon Onkalonperällä.
Kunnanjohtaja Esko Tavian mukaan Simoon suunnitellaan yhteensä 50–60 uuden tuulivoimalan rakentamista. Ensimmäisen tusinan osalta selvitellään jo lupa-asioita. Loppujen toteuttamiskelpoisuutta ja sijoituspaikkoja tutkitaan muun muassa tuulimittauksilla.
Suunnitellut voimalat ovat maalle rakennettavia hankkeita. Niiden lisäksi kunnan vesialueille saatetaan tulevaisuudessa rakentaa merituulivoimaloita.
– Nyrkkisääntö on, että kolme myllyä tuottaa kunnalle yhden sairaanhoitajan palkan verran tuloja, Tavia sanoo.
Simon kunnan leivissä on noin sata henkilöä. Tavian laskuopilla 60 tuulivoimalaa voisi tuottaa palkkarahat jopa parillekymmenelle kunnan työntekijälle.
– Sehän olisi pienelle kunnalle aivan mieletön juttu, hän kuvailee.
Suomeen rakennettiin viime vuonna vain kolme uutta tuulivoimalaa, mutta tänä vuonna ala räjähtänee huimaan kasvuun.
Rakentamista vauhdittaa korotettu syöttötariffi, joka on 105,30 euroa tuotetulta megawattitunnilta. Vuoden 2015 loppuun asti maksettava korotettu tuki takaa investointien kannattavuuden ensimmäisten vuosien osalta.
Lue koko juttu aiheesta perjantain lehdestä.


Simon kunnanjohtaja kertoi että yksituulivoimala
tuo verotuloja kunnalle niin paljopn että sillä
voidaan työllistää yksi sairaanhoitaja !
Kun rakennetaan tuhat tuulivoimalaa ,niin
--voidaan työllistää 1000 kpl työntekijöitä .
Tässä on kunnille hyvä verotulon lähde,,
Nyt vain kunnat ,,,tuulimyllyjä kilvan kaikkialle !
Aikaa ei kannatahukata;;;on löytynyt hyvä tulon lähde !
Ilmoita asiaton kommentti