Ulkomaat

Päivitetty 22.2.2012 18:49, julkaistu 22.2.2012 18:48

Argentiinan turmajunasta löytyi kuolleita, yli 550 loukkaantunut

Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa on tapahtunut tuhoisa junaturma. Viranomaisten mukaan turmassa on kuollut useita ihmisiä. Loukkaantuneita on yli 550, joista kymmenet ovat saaneet vakavia vammoja.

Argentiinalaismedian kuolonuhreja on ainakin 19. Kymmenien ihmisten kerrotaan yhä olevan loukussa junavaunuissa.

Onnettomuus tapahtui, kun matkustajajuna törmäsi asemalaituriin Oncen asemalla Buenos Airesin länsipuolella aamuruuhkan aikaan. Turman syyksi epäillään jarruvikaa.

Oncen asema on kaupungin vilkkaimpia. Silminnäkijöiden mukaan asemalaituri oli täynnä ihmisiä turmahetkellä.

Junan nopeus onnettomuushetkellä oli alle 30 kilometriä tunnissa. Ainakin kolme junan vaunuista työntyi toisten vaunujen päälle törmäyksen voimasta.

– Ihmisiä jäi loukkuun, ovet eivät auenneet ja meidän piti paeta ikkunoiden kautta, kertoi yksi turmajunan matkustajista La Nacion -lehdelle.

Törmäys vaurioitti junan veturia pahoin. La Tercera -lehden mukaan kuljettaja saatiin kuitenkin ulos elossa ja hänet on kuljetettu sairaalaan.

http://www.lanacion.com.ar/1450637-el-choque-en-primera-persona http://www.lanacion.com.ar/1450637-el-choque-en-primera-persona http://www.latercera.com/noticia/mundo/2012/02/678-432424-9-violento-choque-de-tren-contra-un-anden-en-buenos-aires-deja-340-heridos-y-60.shtml http://www.latercera.com/noticia/mundo/2012/02/678-432424-9-violento-choque-de-tren-contra-un-anden-en-buenos-aires-deja-340-heridos-y-60.shtml


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Sää

 

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:28 496

    talvivaara1116
    Talvivaaran kaivosyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä kiisti tänään vähätelleensä kaivoksen aiheuttamia ympäristöongelmia. Perä kirjoitti asiasta Talvivaaran...
  2. Kevät näyttää Talvivaaran lähivesien kohtalon

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:25 274

    talvivaara001Sotkamon Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tilan kannalta on ratkaisevaa, miten lähijärvien vesimassat sekoittuvat kevättäyskierron aikaan. Viimeaikaiset...
  3. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 1024

  4. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 120

  5. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 347

  6. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 02

  7. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 24

  8. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 01

  9. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 00

  10. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 11

  1. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 3 47 683

  2. Potkurikoneet Kajaanin ja Tallinnan välille

    KAINUU 16.5. 22:00 1 19 617

  3. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 1 2 510

  4. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 2 4 389

  5. Kolme pahoinpitelijää vangittu – yksi karkuteillä

    KAINUU 16.5. 15:39 1 3 382

  6. Soini ja satoja perussuomalaisia Kajaaniin kesäkuussa

    KAINUU 16.5. 17:41 0 43 328

  7. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 10 24 305

  8. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 1 20 301

  9. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU 16.5. 14:10 4 96 284

  10. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 0 1 215

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 16.5. 22:15 (14644 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 08:39 (8500 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 15.5. 23:13 (1248 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 30.1. 08:56 (1180 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 5.5. 15:06 (965 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 13.5. 18:25 (934 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 14:33 (745 vastausta)

Luonnontiede ja humanismi aikanamme.

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 00:35 (635 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 12.4. 12:46 (491 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 10:31 (392 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot