Selänteen tupla ei riittänyt Anaheimille
Teemu Selänteen kahden maalin iltapuhde tuotti laihan saaliin hänen seuralleen Anaheimille NHL-kiekkokierroksella. Anaheim hävisi Columbukselle jatkoajalla 2–3. Sarjataulukon hännänhuippu Columbus päätti tappiokierteensä kuuden ottelun mittaiseksi. Anaheim hävisi kotonaan toisen kerran peräjälkeen.
– Ei tähän tyytyväinen voi olla. Todella turhauttavaa. Emme vaan pystyneet tähän. Emme pelanneet kovin hyvin, ja se minua vaivaa eniten, Selänne sanoi.
Selänne, 41, sohaisi avausmaalin jo toisella peliminuutilla syöksymällä irtokiekkoon puolustaja Lubomir Visnovskyn kovan laukauksen jälkeen. Toisessa erässä Derick Brassard tasoitti, mutta Columbuksen jäähykierre antoi Anaheimille mahdollisuuden. Neljäs jäähy putkeen kostautui, kun Selänne iski suoraan Corey Perryn syötöstä 2–1.
Osumat olivat Selänteen NHL-uran 654:s ja 655:s. Hän on yhden osuman päässä Brendan Shanahanista ja 12. sijasta kaikkien aikojen maalipörssissä.
Columbusta vastaan tilastohistoria ei avittanut. Jeff Carter nosti vieraat tasoihin ylivoimalla päätöserän alussa. Jatkoaikaa oli jäljellä reilu minuutti, kun Brassard purjehti omalta alueelta asti maalintekoon. Ottelun parhaana palkittiin Selänne.
Jokinen lämäsi haamumaalin
Olli Jokinen oli ottelun paras, kun Calgary löi Chicagon 3–1. Jokinen avasi maalinteon avauserän puolivälin jälkeen. Hänen lyöntilaukauksensa sujahti Chicagon verkkoon vauhdilla ja kimposi takaraudasta takaisin avojäälle. Jokinen nosti kätensä välittömästi tuuletukseen, mutta kukaan muu ei osumaa heti hoksannut.
Peli jatkui hetken ennen kuin tuomaristo päätti tutkia tilanteen videolta. Se todisti kiekon painuneen maalin perukoille.
Calgaryn maalilla Miikka Kiprusoff torjui 26 laukausta. Kiprusoffin 527:s ottelu Calgary-paidassa vei hänet seuraennätykseen Mike Vernonin ohitse.
– Tähän kohtaan on mukava voittaa. Aika paljon otteluita, Kiprusoff sanoi.
Sean Bergenheim iski kolmannessa erässä Floridalle 2–1-voittomaalin Winnipegistä. Florida vankisti otettaan kaakkoisen divisioonan kärjessä.


Perhana,pitäskö rahhoo kerätä ,että ei perhe kuole näläkään?Avattaanko jo tili.Eihän sitä tiijä vaekka toes maelasa ens kesänä jollehi lapselle.toevottavasta.
Ilmoita asiaton kommentti