Rompetta ja kulttuuria

Kulttuuria ja rompetta

Kaksi viikkoa vuodessa itäinen naapurikaupunki Kuhmo on maailman metropoli.
Iloisesti kaikuvat ja raikuvat kaduilla ulkomaiset kielet. Venäjää, Saksaa, Englantia ja Saksaa kuulin puhuttavan.
Suomen kielen ja Kuhmon murteen lisäksi. Se on sitten lystie, sanoisi kuhmolainen.
Erikoista on se, että näiden kahden kesäisen viikon ajaksi yrmyinkin ja elämäänsä vittuuntunein peruskuhmolainen muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi.
Hän saa suoran ryhdin, nv-ilme muuttu huulet ylöspäin vetäväksi hymyksi ja keskustelu sujuu matkailijoiden kanssa kaikilla mahdollisilla kielillä.
Niin ruuhkaisella pääkadulla päivällä kuin kalateltalla myöhään illalla.

***

Nyt on juuri se aika vuodesta, jolloin kannattaa käydä Kuhmossa.
Siksi vanhimman pojan kanssa lähdimme perjantaina puolenpäivän jälkeen Viinatietä sujuttelemaan.
Huh, mikä vilinä Kuhmossa olikaan. Autolle löytyi paikka nurmikkokaistaleelta. Pankkiautomaattien edessä kiemurteli kymmenien ihmisten mittainen jono.
Sopivasti Erkki Kyllösen ohjastama bussi saapui torin nurkalle. Erkki ajoi nonstop-kyytiä Tuupalaan ja takaisin.
Tietysti tarkistimme, ajaako bussi rautatieaseman kautta. Ei ajanut, vaan ajoi linja-autoaseman kautta.
Koska matkustajia oli vain muutama, vaihdettiin iso bussi vähän pienempään.

***
Ruostekuumetta sairastavien yksi kohokohta on vuodesta toiseen Kuhmossa toistuva autonäyttely sekä rompetori.
Se on jälleen siellä, tällä kertaa Tuupalan koulun pihapiirissä. Ensi kesänä kuulemma urheilukentällä.
Näyttely ja rompetori on myös lauantaina ja sunnuntaina. Ajoneuvokalustoakin on lauantaina enemmän paikalla.
Vanha totuus, että maailmalta ja rompetorilta tarttuu jotain matkaan, piti jälleen paikkansa.
Minun mukaan tarttui uuden tulemisen kokenut jenkkikassi. Ei mikään vanha sellainen, vaan ihan uusi.
Edellinen jenkkikassini jäi 1970-luvulle. Taisi palvella viimeiset hetkensä polttoaineastian kuljetuskassina.
Tiedättehän te ja muistattekin vanhemmat ne siniset kassit, joissa oli vankat rivat. Valkeat raidat ja valkeareunainen paikka osoitelapulle. Siihen laitettiin kassinhaltijan nimi ja osoite.

***
Hupaisasti kului pari tuntia näyttelykenttää kierrellessä ja tuttujen kanssa tarinoidessa.
Kiitoksia mobilistiyhdistykselle vieraanvaraisuudesta. Se kostetaan viimeistään ensi keväänä Nostalgiatanssien yhteydessä.
Kuhmon Mobilistit olivat yhteistyössä menneenä keväänä ja lupasivat olla ensi keväänäkin napislaisten kanssa.
Näin se kuhmolais-sotkamolainen yhteistyö kasvaa ja kehittyy.
Kohta uskallan kertoa julkisesti äitini äidin sukujuurten olevan syvällä Kuhmossa.

****

Onko sitten yhteistyön ja mahdollisesti tulevan kuntaliitoksen etiäinen Vuokatin violetit Kuhmon kamarimusiikin liput.
Näin oli Aila Flöjt kertomansa mukaan kirjoittanut Facebookiin.
Aila ja hänen ystävättärensä Liisa Härkönen olivat koko pitkän päivän olleet Kuhmossa nauttimassa kulttuurista.
Ailan oli pakko saada esitellä meille kuhmolaisten yhteinen olohuone, Kuhmo-talo.
Tavallisesti olen kiertänyt moiset paikat joka kesä.
Helvetin kaukaa siis.

***
Nyt ei auttanut mikään kulttuuriluotsi Ailan, entisen Kontion koulun rehtorin viedessä kaksi sotkamolaista junttia kahville Kuhmo-taloon.
Kuhmo-talon johtaja Matti-Jussi Pollari vielä ystävällisesti näytti meille mahtavan Lentua-salin.
Pakko myöntää kuhmolaisilla olevan hulppean kulttuurirakennuksen. Meidän Naapurinvaaramme on vain korkeammalla paikalla, huomautin kuhmolaisten ylpeyttä esitelleelle Matti-Jussille.
Sitten Aila ja Liisa ottivat Facebook-päivitystä varten kuvia meistä. Jos luette tätä, niin tarkistakaa ettei kavereinanne naamakirjassa ole kovin paljon lapsiperheitä.
Alle kymppivuotiaalle voi gruusialaista maantierosvoa muistuttavan isän ja tsetseenibandiittia muistuttavan pojan näkeminen ennen nukkumaanmenoa olla liian raaka kokemus.

***

Jos kuuluu sitten kummia Kuhmosta, niin vielä kummempaa Laakajärveltä.
Koulukaverini Veltsi soitti viime lauantaina illalla. Hän oli huomannut Laakajärvellä tehtävän ihmiskauppaa.
Veltsi oli löytänyt Tori.fi-sivustolta ilmoituksen.
Ilmoituksessa oli paikallinen maanviljelijä kaupannut kahta paimenpoikaa.

Pertti G

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti