Chris kohtaa kummaa väkeä. Kuva: Blumhouse Productions

Sulhon kauhea koettelemus

Get Out: Ohjaaja: Jordan Peele. Pääosissa: Daniel Kaluuya, Allison Williams, Catherine Keener, Bradley Whitford, Caleb Landry Jones, Marcus Henderson. Genre: kauhu. USA: 2017. Peurat: 3/5

Kukapa ei jännittäisi seurustelukumppanin vanhempien ensitapaamista. Erityisen kihelmöivää se voi olla, jos satut olemaan mustaihoinen nuorimies ja valkoinen tyttöystäväsi ei ole muistanut kertoa asiaa vanhemmilleen. Näin seikan hahmottaa Get Outin päähenkilö Chris, kun romanttinen kumppani Rose innoissaan kiikuttaa urotta vanhempiensa luo näytille.
Mukavan satiirisella otteella veistellyssä kauhuelokuvassa appivanhemmat todellakin suhtautuvat Chrisin paikalle pelmahtamiseen eriskummallisesti, ei kuitenkaan nuivasti, mitä Chris oli pelännyt.
Talon oudoimmat asukkaat eivät kuitenkaan ole Rosen yliystävällinen kirurgi-isä tai hypnoosilla potilaiden aivoja ronkkiva psykiatriäiti, vaan afroamerikkalainen palvelusväki, jonka salaperäisyys erityisesti rassaa Chrisin hermoja.
Viime aikoina on ollut puhetta kulttuurisesta omimisesta. Sillä tarkoitetaan sitä, että valtakulttuuri ottaa vähemmistön kulttuuriin liittyviä ilmiöitä omaan käyttöönsä ja siten riistää vähemmistöä. Käsite ei ole kuitenkaan ongelmaton. Suomessa tutuin esimerkki kulttuurisesta omimisesta on saamenpuvun käyttöön liittyvä keskustelu.
Get Outissa varastaminen on viety äärimmäiseen pisteeseensä asti, sillä tässä yhteisössä “musta on muotia” ja “me rakastamme mustia”.

Vahvimmillaan Get Out on kuvatessaan Chrisin yhä ahdistavammaksi käyvää vierailua poroporvarillisessa appelassa. Arvoituksen ratkaisua voikin sitten pitää epäuskottavana ja lopun puhtaasti toiminnallista osuutta tavanomaisena, joka kylläkin tuo mieleen Quentin Tarantinon Django Unchained -elokuvan.
Get Out aiheutti Déjà-vun myös onnettomuuskohtauksessa, josta muistui mieleen höperö uutukaiselokuva A Cure for Wellness. Muutenkin elokuvissa oli pinnallisesti yhtäläisyyksiä. Siihen ne kuitenkin loppuivat,sillä Get Outissa on ajatuksia herättäviä kohtauksia, jotka salakavalasti jäävät takaraivoon muhimaan, mikä on hyvän elokuvan merkki.
Jordan Peelen elokuva käsittelee rasismia, mutta rivien välistä ja tilanteet nurinkurinkin kääntäen. Näennäisestä hyväksynnästä huolimatta Chris elää todellisuudessa, jossa täytyy koko ajan ottaa huomioon ympäristön suhtautuminen hänen ihonväriinsä. Niin kauan kuin ihmisen ihonväri on ”juttu” josta täytyy keskustella, ei rasismi katoa minnekään. Lähes huomaamatta tarina myös tuulettaa raikkaasti  stereotyyppisä sukupuolirooleja.
Chrisin ongelmallinen suhde onnettomuudessa kuolleen äitiinsä muistoon on myös tärkeässä asemassa hänen kauheassa koettelemuksessaan. Äiti samaistuu auton alle jääneeseen kauriiseen.
Huumoriakin elokuvaan on mukavasti mahtunut.

Jätä kommentti