Vera Veiskola ja 7 oikein Kajaanin kaupunginteatterin Lottovoittajat-näytelmässä. Kuva: Ia Samoil

Teatteri: Lottovoittajat

Teatteri

Lottovoittajat: Ohjaus: Jussi Sorjanen; Näyttelijät: Janne Kinnunen, Heikki Törmi, Asko Vaarala, Vera Veiskola ja Markus Virtanen; Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia, väliaika mukana

Millainen lottovoitto on syntyä nyky-Suomeen? Muun muassa tätä kysytään Kajaanin kaupunginteatterin Lottovoittajat-näytelmässä. Aikamme on omiaan kantaaottavalle teatterille ja tähän haasteeseen on Kajaanissa onnistuneesti ja rohkeasti tartuttu.
Näytelmässä nähdään sikermä erilaisia lottovoittajien kohtaloita, joista osa perustuu todellisiin ihmisiin. Kollaasinomainen tarina olisi helposti voinut hajota paikallaan jankkaavaksi sekasotkuksi, mutta näin ei tapahdu. Jokainen episodi on kristallinkirkasta teatteria, joka kuljettaa tarinaa herkullisesti eteenpäin avaten yhä uusia näkökulmia ja teemaa laventaen. Mitään ei ole liikaa tai liian vähän.
Mitä sinä tekisit, jos voittaisit päävoiton lotossa? Näytelmän esiin nostamat toiveet ovat loppujen lopuksi hyvin maanläheisiä: joku ostaisi auton, toinen maksaisi velat pois, kolmas korjaisi katon ja neljäs matkustelisi.

Näytelmä ei tyydy kuitenkaan hauskaan pintaan, vaan luotaa teemaa syvemmältä tuoden siihen sanomaa ja sisältöä. Lottovoittajat kasvaa ennen kaikkea tragikoomiseksi kuvaukseksi ihmisestä, hänen ahneudestaan, kateudestaan ja vahingonilostaan.
Miten lähimmäiset suhtautuvat äkkirikastuneeseen? Muuttaako raha ihmistä?  Onko parempi olla rikas kuin köyhä? Onko rikkaalla velvollisuuksia muita kohtaan? Muun muassa näihin kysymyksiin Lottovoittajissa haetaan vastauksia.
Vakavien ja monisärmäisten pohdintojensa lisäksi Lottovoittajat on aidosti naurattava komedia, jonka huumorissa on kutkuttava musta vivahde. Yksi parhaimpia jaksoja on Uuno Turhapuro -pastissi, johon päädytään taitavan tarinankuljetuksen kautta, ja jossa satiirinomaisesti käsitellään kysymystä, muuttaako rikastuminen ihmistä.

Näytelmän loppu sisältää kannanoton aikamme ilmiöihin. Tässä kohdin tekijöiden tyylisilmä hiukan haritti, koska voimakkaassa julistavuudessaan se tuntui rakenteellisesti irralliselta.
Asiansa puolesta loppukin oli silkkaa rautaa, sillä taiteen yksi tärkeimmistä tehtävistä – ellei jopa tärkein – on esittää kritiikkiä ihmisten ikuisten heikkouksien lisäksi myös oman ajan epäkohtia kohtaan.  Tähän teatteri taipuu elokuvaa herkemmin, koska se saa nopeammin ajassa liikkuvat ilmiöt hampaisiinsa.
Millainen on siis aikamme, joka on tappanut Jumalan, mutta nostanut tilalle rahan, jolla ei ole sen enempää kunniaa kuin moraaliakaan? Osansa purevasta kritiikistä saa heppoinen poliittinen populismi, rasismi, kaduilla julkeasti marssiva äärioikeisto ja eriarvoistava kapitalismi, jonka kaikkivoivassa nimessä hyvinvointiyhteiskuntaa murennetaan.
Jos meillä oli aika, jolloin todellakin oli lottovoitto syntyä Suomeen, niin onko sitä enää jälkipolvilla?

Jätä kommentti