Shokki Kajaanin luottamusjohdolle
Tihisenniemen tehtaan sulkeminen oli järkytys Kajaanin kaupunginhallituksen ja -valtuuston johdolle. Kaupunginjohto sopi jo parisen viikkoa sitten vierailun UPM:lle Helsinkiin; nyt tuo tapaaminen saa aivan uuden luonteen.– Shokki tämä on jokaiselle, ja kaikista eniten työntekijöille, sanoi Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hannu S. Kemppainen.– Ei mieli mettä keitä, huokasi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Raimo Piirainen.– Olihan tämä tietysti pelättävissä. Suurelle pääomalle Kemijärvi ja Kajaani ovat näköjään samanlaisia. Vaikka täällä olisi puuta riittänyt ja täällä on ollut intoa ja täällä on kaikki tehty tehtaan eteen, Kemppainen mietti.– Kova kolaus tämä on. Täytyy sanoa, etten uskonut tähän. Ajattelin, että paperikone-4 ei ehkä lähde käyntiin, mutta että kaksi muuta myllyä jatkaisi.Viime vuoden joulukuussa Kajaanin tehtaan pk-4 pistettiin väliaikaisesti kiinni.Kaupunginjohto on varannut audienssin UPM:lle Helsinkiin huomiseksi.– Tarkoituksena oli keskustella Kajaanin tehtaan tulevaisuuden näkymistä. Mutta se tieto tulikin jo tänään, Piirainen sanoi.Treffeille mennään joka tapauksessa.– Keskustelujen aihe on nyt, miten UPM tulee vastaan Kajaanin kaupunkia ennen kaikkea työpaikkakehityksen suhteen.Valtion on nyt Piiraisen mielestä myös pikku hiljaa käännettävä katseensä Kainuuseen, kun valtionhallinnon hajasijoittamista mietitään.– Tähän asti me olemme olleet hajasijoitusasioissa aina siellä takarivissä.

