Hokin managerille vuosi ehdollista pakottamisesta sukupuoliyhteyteen
- Olli-Pekka Hakkarainen.
Kajaanin Hokin manageri Olli-Pekka Hakkarainen on tuomittu vuoden ehdolliseen vankeuteen pakottamisesta sukupuoliyhteyteen. Syyttäjä vaati Kajaanin käräjäoikeudessa tuomiota raiskauksesta.
Hakkarainen ja pakottamisen kohteeksi joutunut nainen olivat menneet yksissä tuumin Hakkaraisen hotellihuoneeseen viime vuoden elokuussa. Sen jälkeen Hakkaraisen ja naisen kertomukset poikkeavat toisistaan.
Kajaanin käräjäoikeus katsoo kuitenkin, että näyttö osoittaa, että asianomistaja on vastustanut Hakkaraisen aikeita. Käräjäoikeus katsoo myös, että Hakkarainen on syytteessä kuvatulla tavalla käyttänyt väkivaltaa pakottamalla naisen sukupuoliyhteyteen.
Jutussa on oikeuden mielestä jäänyt näyttämättä, että Hakkarainen olisi saattanut naisen sellaiseen pelkotilaan, jossa asianomistaja olisi ollut kykenemätön puolustamaan itseään.
Oikeus päätyykin siihen, että raiskaus, huomioon ottaen väkivallan vähäisyys ja muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty.
Hokin varapuheenjohtaja Timo Karppinen sanoo tuomion olevan Hakkaraisen yksityisasia, eikä halunnut ottaa vielä kantaa Hakkaraisen jatkamiseen Hokin puheenjohtajana ja managerina.
– Johtokunta kokoontuu lähipäivinä ottamaan kantaa Hakkaraisen asemaan seurassa. Sitä ennen en halua ottaa kantaa asiaan. Kuitenkin on selvää, että seuran on reagoitava asiaan, Karppinen kertoo Kainuun Sanomille.




Muijat ovat usein aivan liian naiiveja tällaisissa asioissa. Varmaan O-P olis mennyt nukkumaan jo siihen aikaan ja saattoi ottaa päähänkin, kun muija ei ymmärtänyt mennä kotiinsa.
Eihän pidä mennä keskelle tietä seisomaankaan, jos näkee, että auto on tulossa, tietäähän sen miten siinä käy. Mutta muijat eivät tiedä.
Ilmoita asiaton kommentti