Lumipyry saapuu keskiviikkoyönä Kainuuseen
- Kainuuseen odotetaan lumipyryä keskiviikon vastaiseksi yöksi.
Ilmatieteen laitos ennustaa, että Etelä-Suomessa tiistaiaamuna pyryttävä lumisade saapuu Kainuuseen keskiviikon vastaisena yönä. Kainuussa sataa todennäköisesti lunta jo tiistaina, mutta sakeampi lumisade tulee vasta seuraavana yönä.
Kainuuseen on odotettavissa viidestä kymmeneen senttiä lunta. Ilmatieteen laitokselta arvioidaan, että paikoin lunta voi tulla enemmänkin. Lumen pysyvyydestä ei ole takuita, koska ilman lämpötila on nollan vaiheilla.
Ilmatieteen laitos ennustaa, että tiistain vastaisen yön ja tiistaiaamun aikana eteläiseen Suomeen voi sataa jopa 30 senttiä lunta. Sadealue sotkee paikoin myös raide- ja lentoliikennettä.
Runsaimmat sademäärät kertyvät tiistaiaamun ja keskipäivän aikana maan eteläosissa, iltapäivän ja illan aikana itäosissa. Lunta voi kertyä vuorokauden aikana 15–25 senttimetriä, paikoin jopa lähes 30 senttiä.
Tiehallinto odottaa pahimman myräkän iskevän Kaakkois- ja Itä-Suomeen. Tiehallinto varautuu runsaaseen lumen tuloon myös pääkaupunkiseudulla.
Saderintama liikkuu tiistain aikana maan keskiosiin. Keskiviikkona lumisade leviää heikentyneenä Lappiin.
Odotettavissa olevan lumimyräkän takia rautateiden kunnossapidon miehitystä ja aurauskalustoa lisätään. Vaihteita on varauduttu puhdistamaan myös harjaamalla.
Kaikesta huolimatta sateet voivat Ratahallintokeskuksen mukaan vaikuttaa junaliikenteeseen etenkin Itä-Suomessa ja mahdollisesti myös pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä.
Ratahallintokeskus varoittaa matkustajia myös mahdollisesta liukkaudesta asemien laitureilla.
Voimakkaan lumisateen alueilla tykkylumi saattaa myös taivuttaa puita myös sähkölinjoille ja aiheuttaa sähkökatkoksia.
Keskustelua aiheesta:

