Opetusministeri: Kajaani säilyttää korkeakoulutuksen
- Opetusministeri Henna Virkkunen kuunteli kajaanilaisten tuntoja marraskuussa.
Opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) ei näe mustia pilviä Kajaanin ammattikorkeakoulun tai Kajaanin yliopistokeskuksen yllä.
Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on ympäri Suomea edessä toimintojen yhdistämisiä, mutta Virkkusen mielestä Kajaanin ammattikorkeaa ja yliopistokeskusta ei uhkaa lakkauttaminen.
– Meillä ei ole ajatusta, että ammattikorkeakouluja lakkautettaisiin. Koulujen on itse etsittävä kumppaneita, mikä johtaisi joihinkin fuusioihin, ministeri totesi keskiviikkona Kainuun Sanomille.
Virkkusen mukaan pallo on nyt ammattikorkeakoulujen kentällä. Hänen mukaansa ammattikorkeiden on tultava konkreettisten esitysten kanssa valtion kanssa pidettäviin tulosneuvotteluihin maaliskuussa.
– Alueilla on löydettävä yksimielisyys omistajan ja koulun johdon kesken, Virkkunen painotti.
Ammattikorkeakoulutus on tapetilla koko vuoden. Viranhaltijatyöryhmät käyvät parhaillaan läpi ammattikorkeiden kenttää opetusministeriössä.
Sivistyspoliittinen ministeriryhmä antaa esityksensä touko-kesäkuussa. Syksyllä puolestaan on tulossa uuden tutkimus- ja innovaationeuvoston linjaraportti niin ammattikorkeista, yliopistoista kuin isosta määrästä valtion laitoksia.
Seitsemän vähemmän
Ammattikorkeakoulutuksessa tavoitteena on, että koko maassa toimii korkeintaan 18 ammattikorkeakoulua vuoteen 2020 mennessä.
Nykyään kouluja on 25.
Lue koko juttu torstain Kainuun Sanomista

