Kainuu

Päivitetty 19.1. 10:06, julkaistu 18.1. 13:51

Hakkuriturmalla ei silminnäkijöitä

Nina Leinonen, Marjukka VäisänenLähetä palautetta toimittajalle


Sotkamolainen, vuonna 1964 syntynyt mies kuoli tiputtuaan turvepolttoaineen hakkuriin lattialuukun kautta Vapon voimalaitoksella maanantaina Sotkamossa. Vapon palveluksessa ollut mies kuoli välittömästi.

Vapon Sotkamon voimalaitoksen voimalaitospäällikkö Tapani Parkkonen kertoi Kainuun Sanomille, että metallia oli päässyt puuta murskaavaan laitteeseen. Parkkosen mukaan laite oli vaurioitunut vieraan materiaalin takia ja työntekijä oli mennyt tutkimaan laitetta sen vielä pyöriessä. Laitteen hätäseis-painike sijaitsi toisessa tilassa.

Murskasta lentänyt raudan kappale oli Parkkosen mukaan heittänyt paikaltaan pois myös lattialuukun, joka sijaitsee noin kolme metrin korkeudella murskauslaitteesta.

– Mitä sitten tapahtui, ei kukaan tiedä, Parkkonen sanoi. Mies mahdollisesti horjahti avoimen luukun läpi hakkuriin.

Onnettomuudella ei ollut silminnäkijöitä. Paikalla oli jätehuoltoyrityksen kuorma-auton kuljettaja, mutta hän ei nähnyt itse onnettomuutta. Kuljettaja oli noin kymmenen metrin päässä seinän takana.

Onnettomuuspaikalla kävi myös Oulun työsuojelupiirin tarkastaja. Parkkosen mielestä onnettomuuden estämiseksi ei olisi ollut mitään tehtävissä.

– Kukaan ei ole jättänyt tekemättä mitään eikä tehnyt mitään, joka olisi johtanut tähän.

Työtapaturma tapahtui maanantaina puoliltapäivin. Pelastuslaitoksen yksikön saapuessa paikalle mitään ei ollut enää tehtävissä miehen pelastamiseksi.

Tapaturmassa kuollut perheellinen mies oli ollut Vapon palveluksessa vuodesta 2001 lähtien.

Sekä perheelle että Vapon Sotkamon voimalaitoksen työntekijöille on järjestetty kriisiapua.

Ylikylällä Salmelantiellä sijaitseva Vapon lämpölaitos on entinen Kainuun Osuusmeijerin lämpölaitos. Voimalaitos työllistää 11 ihmistä.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.1.2010 23:29

petra kirjoitti: H.K Muistoa kunnioittaen.Oli erittäin pidetty työpaikalla ja muutenkin supliikki mies.
Lepää Rauhassa..

TODELLA IKÄVÄ VAHINKO!!! WOIMIA OMAISILLE.Lepää rauhassa H.K.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.1.2010 19:20

petra kirjoitti: H.K Muistoa kunnioittaen.Oli erittäin pidetty työpaikalla ja muutenkin supliikki mies.
Lepää Rauhassa..

lämmin osanotto perheelle ja voimia.

Ilmoita asiaton kommentti

petra19.1.2010 17:19

Lainaus artikkelista: Sotkamolainen, vuonna 1964 syntynyt mies kuoli tiputtuaan turvepolttoaineen hakkuriin lattialuukun kautta Vapon voimalaitoksella maanantaina Sotkamossa. Vapon...

H.K Muistoa kunnioittaen.Oli erittäin pidetty työpaikalla ja muutenkin supliikki mies.
Lepää Rauhassa..

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pääosissa luonto ja metsien miehet

    KAINUU Päivitetty: 2.9. 22:13 10

    ohjaaja3Kiipeilymetsuri, hyönteistutkija, taiteilija, kadonneiden talojen metsästäjä, poroja ja metsää ja erämaata silmän kantamattomiin. Tätä kaikkea ja paljon...
  2. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU Päivitetty: 2.9. 19:40 6347

    piiritys1Poliisi on saanut kiinni aseistautuneen miehen Lohtajalla. Mies on viety poliisin säilöön.
  3. Toiveikas torstai

    PÄÄKIRJOITUKSET 3.9. 00:00 00

  4. Laki ja tupakka

    KOLUMNIT 3.9. 00:00 10

  5. Elpymisen elkeet näkyvät jo Kainuussa

    KAINUU 2.9. 12:56 31

  6. Litmasen patsas Lahden Kisapuistoon

    URHEILU 2.9. 15:45 22

  7. Nuori nainen kärysi ratista useita kertoja

    KAINUU 2.9. 15:18 10

  8. YIT suunnittelee Bio Rexin taakse kerrostaloa

    KAINUU 2.9. 10:29 20

  9. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 107

  10. Pelikonsolin huijarimyyjälle sakkotuomio

    KAINUU 2.9. 14:27 10

  1. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 6347

  2. AC Kajaani ja Spartak tasapeliin

    URHEILU 1.9. 22:12 937

  3. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 107

  4. Mato Valtonen: Ihminen, jolla ei ole unelmia, on tyhjä

    TALOUS 1.9. 13:35 70

  5. Hokki kaatoi Asplövenin Ruotsissakin

    URHEILU 1.9. 22:29 30

  6. Kainuu-dokumentin ennakkoesitys Biorexissä

    KAINUU 31.8. 18:52 50

  7. Elpymisen elkeet näkyvät jo Kainuussa

    KAINUU 2.9. 12:56 31

  8. Kainuussa nopeimmin lääkäriin lääkäripulasta huolimatta

    KAINUU 30.8. 21:33 73

  9. Talvivaara-kysely meni uusiksi

    KAINUU 1.9. 11:49 55

  10. Hossan luvaton karhunkaato selviämässä

    KAINUU 1.9. 13:16 21

  1. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 6347

  2. Tuhopolttaja iski myös UPM:lle

    KAINUU 29.8. 09:51 2410

  3. Vimpeli pudotti Jymyn pronssiotteluun

    URHEILU 29.8. 19:07 1555

  4. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 107

  5. Kajaanin amk on maan toiseksi paras

    KAINUU 26.8. 15:51 108

  6. Kainuun sekajätteessä vielä paljon lajiteltavaa

    KAINUU 25.8. 14:10 112

  7. Jymy tänään selkä seinää vasten

    URHEILU 28.8. 19:15 911

  8. AC Kajaani ja Spartak tasapeliin

    URHEILU 1.9. 22:12 937

  9. Jymy tasoitti puntit välieräsarjassa

    URHEILU 26.8. 20:10 135

  10. Kajaanilaismies haki vuodessa 720 tölkkiä juoksukaljaa

    KAINUU 20.8. 13:56 289

  1. Raju ukkosmyrsky Kainuussa – sähköt katkesivat 20 000 taloudesta

    KAINUU 4.8. 19:03 7421

  2. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 6347

  3. Salamat räiskyivät ja puita kaatui taas

    KAINUU 7.8. 22:26 418

  4. Kuluntalahden palo ei syttynyt salamasta

    KAINUU 13.8. 08:55 340

  5. Rikkihappoa ehti vuotaa noin 70 litraa

    KAINUU 11.8. 16:54 290

  6. Kajaanilaismies haki vuodessa 720 tölkkiä juoksukaljaa

    KAINUU 20.8. 13:56 289

  7. Mitä Vimpeli suojeli pressulla?

    URHEILU 23.8. 11:31 2868

  8. Poliisi: Vaalan palot eivät ole yhteydessä toisiinsa

    KAINUU 4.8. 08:09 269

  9. Kaksi vangittu murhasta epäiltynä, kolmas vapaaksi

    KAINUU 17.8. 11:30 252

  10. Tuhopolttaja iski myös UPM:lle

    KAINUU 29.8. 09:51 2410

  1. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 63 47 14849

  2. AC Kajaani ja Spartak tasapeliin

    URHEILU 1.9. 22:12 9 37 963

  3. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 10 7 857

  4. Kainuu-dokumentin ennakkoesitys Biorexissä

    KAINUU 31.8. 18:52 5 0 635

  5. Hossan luvaton karhunkaato selviämässä

    KAINUU 1.9. 13:16 2 1 564

  6. Nuori nainen kärysi ratista useita kertoja

    KAINUU 2.9. 15:18 1 0 502

  7. Itä-Suomen ainoat peltiseppämestarit löytyvät Sotkamosta

    KAINUU 1.9. 13:05 2 0 448

  8. YIT suunnittelee Bio Rexin taakse kerrostaloa

    KAINUU 2.9. 10:29 2 0 428

  9. Mato Valtonen: Ihminen, jolla ei ole unelmia, on tyhjä

    TALOUS 1.9. 13:35 7 0 401

  10. Demari: uudistunut lotto tahkoaa Veikkaukselle ennätysvoiton

    KOTIMAA 2.9. 08:26 0 0 401

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 2.9. 22:05 (7043 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 2.9. 20:35 (1238 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 1.9. 10:13 (987 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 31.8. 11:50 (931 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 1.9. 23:18 (728 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 29.8. 16:39 (543 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 2.5. 15:04 (477 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 30.8. 08:01 (365 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 29.8. 14:23 (314 vastausta)

Kajaaniin Uima/Monitoimi-Areena

Viimeisin: (Tuntematon), 1.8. 10:12 (289 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot