Arvostetun luontokuvakisan voittokuva varmistui huijaukseksi
- Kuvaaja José Luis Rodríguez kiisti, että kuva esittäisi vankeudessa elävää sutta. Tuomaristo puolestaan on varma, että kuvassa on kesy eläin.
Maailman suurimman luontokuvakisan, Veolia Wildlife Photographer of the Year (WPY), voittajakuva on hylätty. Asiasta kertoo Suomen Luonto -lehti nettisivuillaan.
Kisan voittanut The storybook wolf (satukirjasusi) on espanjalaisen José Luis Rodríguezin ottama valokuva, jossa susi hyppää puisen portin yli.
Kuvaaja oli antanut ymmärtää, että kuvassa hyppäisi luonnonvarainen susi. Kilpailun organisaatio oli kuitenkin saanut todisteita siitä, että kuvassa oli kesy, vankeudessa elävä susi.
Vankeudessa eläviä eläimiä esittävällä kuvalla on saanut osallistua kilpailuun, mutta siitä on täytynyt erikseen ilmoittaa tuomaristolle. Sääntöjen mukaan tuomaristo arvostaa korkeammalle kuvan, joka esittää villiä eläintä.
WPY-kisan voittaja julkistettiin lokakuussa. Kuvaan liittyvistä huijausepäilyistä kerrottiin joulukuussa Kainuun Sanomissa (22.12.09). Luontokuvaaja Lassi Rautiainen epäili tuolloin, ettei susi voi olla luonnossa kuvattu.
Rautiaisen mukaan susi ei hyppäisi aidan yli, vaan kiertäisi kauempaa. Susi on arka eläin luonnossa, ja kamera herättäisi sen epäilyt.
Rautiainen epäili kuvaa huijaukseksi jo lokakuun lopussa, kun näki kuvan ensimmäistä kertaa. Hän oli ollut useita kertoja yhteydessä myös kilpailun järjestäjiin.
Kilpailun tuomaristo tiedotti hylkäyspäätöksestä keskiviikkona.
Suomen Luonto -lehden mukaan kuvan ottajalle annettiin takaraja, johon mennessä hänen piti osoittaa kilpailun johdolle, että kuvassa ei ole kesy susi ja että kuvaa ei ole otettu eläinpuistossa. Takaraja umpeutui 4. tammikuuta, eikä kuvaaja toimittanut uutta tietoa.
WPY kuuluu maailman arvostetuimpiin luontokuvakilpailuihin. Siihen lähetettiin viime vuonna 43 000 kuvaa lähes sadasta maasta. Kilpailun voittajaa ei ole ennen hylätty.

