Paltaniemen koululle jatkoaikaa
Paltaniemen koulu saa vuoden jatkoajan Kajaanin kaupungin sivistyslautakunnalta. Sivistysjohtaja Mikko Saari esitti koulun lakkauttamista ensi syksystä alkaen, mutta lautakunta päätti maanantaina äänestyksen jälkeen toisin.
Paltaniemen koulun säilyttäminen tarkoittaa sitä, että sivistystoimialan täytyy löytää 30 000 euron säästöt tänä vuonna muualta. Lautakunnan puheenjohtajan Raimo Tornbergin (kesk.) mukaan tarkoituksena on kerätä säästöt talousarvion sisältä.
Koulun lopettamisen puolesta äänestivät Jenni Majuri (kok.), Markku Rönty (kok.) sekä Heikki Hekkala (sd.). Vuoden jatkoaikaa kannattivat kaikki muut yksitoistahenkisen lautakunnan jäsenet.
Sivistyslautakunnan esityslistalla oli maanantaina yhteensä viiden Kajaanin koulun tai kouluyksikön lakkautus. Lautakunta lopetti Vuottolahden koulun yksimielisesti sivistysjohtajan esityksen mukaisesti.
Kirkkoahon koulun lakkauttamispäätös syntyi äänin 7–4. Myös Huuhkajanvaaran kouluyksikön lakkauttaminen vaati äänestyksen, jossa koulun lopettaminen voitti äänin 9–2.
Teppanan puukoululla toimivan Kätönlahden koulun ESY-yksikön tulevaisuudesta lautakunta päättää kuukauden kuluttua seuraavassa kokouksessaan. Lautakunta jätti asian pöydälle äänin 9–2.
Lautakunta kuulee ESY-yksikön oppilaiden vanhempia ja opettajia viikon päästä maanantaina.
Keskustele
ratkaisusta

