Verenluovutuspiste vielä perjantaina Kajaanissa
- Yksi pussi verta voi auttaa jopa kolmea potilasta.
Vuosittain noin 50 000 suomalaista saa hoitoa verivalmisteilla. Joka päivä potilaat tarvitsevat yli 1 000 verenluovuttajan apua. Verivalmisteita tarvitsevat muun muassa syöpä- ja leikkauspotilaat ja keskoset.
Hiihtolomaviikkojen ja flunssa-aallon vuoksi verestä on ollut viime viikkoina pulaa, siksi vakioluovuttajille on lähetetty jopa kutsuja.
Verta voi luovuttaa 18 – 65 -vuotias terve yli 50 kiloa painava henkilö. Miehet voivat luovuttaa verta kahden ja naiset kolmen kuukauden välein.
Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella. Samoin kysellään luovuttajan terveydentilasta.
Verenpainetauti ei välttämättä estä luovutusta, sen sijaan jotkin sairaudet, kuten veren kautta tarttuvat taudit (hepatiitti, Hiv), lääkitystä vaativa diabetes, syöpä, aivoinfarkti, anemia tai jotkin trooppiset taudit estävät verenluovutuksen.
Kainuussa ei pysyvää verenluovutuspistettä ole ollut enää aikoihin, mutta Oulun liikkuva veripalvelu käy Kajaanissa kerran kuukaudessa kahden päivän ajan.
Veripalvelu tuli Kajaaniin tänään torstaina, ja yllättäen luovutuspaikalla oli jopa tungosta. Ensimmäisen puolentoista tunnin aikana vertaan oli ehtinyt luovuttaa liki 40 kainuulaista ja jonossa oli parikymmentä odottajaa. Vastaava sairaanhoitaja Liisa Salo arvioi iltapäivällä, että kun normaalisti Kajaanissa käy noin 100 luovuttajaa kumpanakin päivänä, samaan ylletään varmaan nytkin – ellei enempäänkin.
Verta voi käydä luovuttamassa vielä perjantaina klo 11 – 17. Sopivuuden verenluovuttajaksi voi tarkistaa etukäteen osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi tai soittamalla ilmaiseen luovuttajainfoon 0800 0 5801 (arkisin klo 8–17).

