Myös normaalikoulu tiensä päähän
- Normaalikoulun toiminta harjoituskouluna loppuu viimeistään vuonna 2013.
Kajaanin opettajankoulutusyksikön alasajo merkitsee myös yliopiston harjoittelukoulun eli normaalikoulun lakkauttamista. Normaalikoulun kohtalosta pidetään erillinen neuvottelu, johon osallistuu myös Kajaanin kaupunki.
Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin Riitta-Liisa Korkeamäen tyly viesti kajaanilaisille kuuluu: kaupungin tehtävänä on koulutuksen järjestäminen.
Kajaanin sivistysjohtaja Mikko Saari totesi tiedekunnan järjestämässä tiedotustilaisuudessa, että Kajaanin koulut pystyvät ottamaan vastaan normaalikoulun 250 oppilasta vuonna 2013, kun keskuskoulun suurremontti valmistuu.
Normaalikoulun rehtori Seija Blomberg ihmetteli sitä, että koulun kohtalosta ei ole tehty mitään päätöstä. Lisäksi hän kysyi ovatko kajaanilaiset eriarvoisessa asemassa Oulun normaalikoulun opettajiin verrattuna.
– Meillä on työsuhde yliopiston Oulun harjoittelukouluun eikä työsopimuksessa mainita Kajaania. Onko irtisanomisperuste se, että asuu Kajaanissa, Blomberg kysyi.
Hän myös muistutti siitä, että kyse ei ole pelkästään opettajista tai opiskelijoista, vaan päätökset koskettavat satoja kajaanilaisia perheitä.
Normaalikoulun opettajanhuoneessa vallitsi päätöksen jälkeen murheellinen tunnelma. Päättyneitä yt-neuvotteluita kuvattiin hyvin hankaliksi, jossa oikean tiedon saanti oli todella vaikeaa.
Suuri huoli oli oman työpaikan kohtalon lisäksi koulun oppilaista. Vuosiluokkien hajottaminen eri kouluihin ei opettajakunnan mielestä ole yksinkertainen juttu.
20 irtisanotaan
Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan 1,5 miljoonan euron alijäämä aiheuttaa 39 työpaikan menetyksen. Niistä noin puolet hoidetaan eläkejärjestelyin ja määräaikaisten työsuhteiden päättämisellä ja loput noin 20 joudutaan irtisanomaan. Näissä luvissa ei siis ole mahdolliset Kajaanin normaalikoulun irtisanomiset.
Dekaani Korkeamäen mukaan vielä ei ole tiedossa, kuinka paljon irtisanomisista koskee Kajaania.
Korkeamäen mukaan yliopistolla on siirtovelvoite eli sen tulee ottaa halukkaat pysyvässä työsuhteessa olevat kajaanilaiset opettajankoulutusyksikön työntekijät Ouluun töihin.
Korkeamäen mukaan työntekijöiden siirrot ja irtisanomiset tehdään tarkentuvan suunnitelman mukaan.
– On selvää, että kun Kajaanissa on opiskelijoita, on heille oltava myös myös opetusta.
Yliopiston hallintopalveluista vähennetään 42 henkilötyövuotta. 15 irtisanotaan, 13 määräaikaista työsuhdetta lopetetaan ja 11 siirtyy eläkkeelle. Lisäksi kolme virkavapaalla olevaa ei palaa yliopiston palvelukseen.

