Talvivaara-kyselyn vastaajista yli puolet on kokenut haittoja
Kaksi kuukautta sitten lähetettyyn Talvivaara-kyselyyn vastasi 146 henkilöä. Yli puolet vastaajista on kokenut kaivoksen nykytoiminnan aiheuttamia haittoja. Kysely lähti 300 talouteen.
Vastaajat ovat kokeneet eniten hajuhaittoja, lisääntyneen liikenteen aiheuttamia haittoja sekä melu- ja pölyhaittoja.
Lähellä, alle kymmenen kilometrin säteellä kaivoksesta haittoja on koettu merkittävästi enemmän kuin kauempana. Pöly- ja meluhaitat keskittyvät lähialueelle, mutta haju- ja liikennehaittoja on koettu myös kauempana.
Vastaajista 75 prosentilla on vakituinen asunto ja osalla myös loma-asunto kyselyn otanta-alueella, 40 kilometrin säteellä kaivoksesta. Loput ovat loma-asukkaita.
Neljännes asuu tai omistaa loma-asunnon alle kymmenen kilometrin säteellä kaivoksesta. Yli 50-vuotiaiden osuus kaikista vastaajista asettuu 80 prosenttiin ja lapsiperheiden osuus 16 prosenttiin.
Kysely on osa uraanin talteenottohankkeen ympäristövaikutusten arviointia. Vastaajat arvioivat, että talteenottolaitoksen kielteisimpiä vaikutuksia ovat kemikaalien käytön riskit sekä vaikutukset matkailuelinkeinoon, kiinteistöjen arvoon, seudun imagoon ja pinta- ja pohjavesiin.
Myönteisinä koetaan vaikutukset työllisyyteen ja kunnan talouteen.
Kyselyn tulokset puretaan tarkemmin ympäristövaikutusten arviointiselostukseen, jonka Kainuun ely-keskus saa kuulutettavaksi joulukuun alussa.
Joulukuussa on myös kuulemistilaisuus, jonka järjestää työ- ja elinkeinoministeriö. Tilaisuus liittyy Talvivaaran tänä vuonna jättämään lupahakemukseen uraanin talteenottolaitoksesta. Hakemuksen käsittelee valtioneuvosto.
Lähialueen kotitalouksille jaetaan asiasta tiedote marraskuun aikana.


Miksi ihmeessä töitä kannattaa tehdä? Mukavampaa kitistä kaikesta ja odottaa että joku kantaa rahaa eteiseen. Kaivokset voi perustaa vaikka Kiinaan mieluumin - ei me niiä täällä tarvita.
Ilmoita asiaton kommentti