Aktivistit tunkeutuivat Talvivaaraan
- Talvivaaran avolouhoksella liikkuu raskaita koneita.
Nelihenkinen aktivistijoukko meni luvatta Talvivaaran avolouhosalueelle Sotkamoon keskiviikkona ennen iltakuutta. Joukkio meni luvatta metsien poikki välittämättä kaivoksen varoituskylteistä.
Kaivoksen johtaja Lassi Lammassaari kertoo, että nelikko saatettiin kaivosalueen portin toiselle puolelle. Avolouhosalue on vaarallinen, sillä siellä kulkee isoja työkoneita ja lasteja.
– He olivat uskoneet vuorotyönjohtajan vakuuttelua, Lammassaari sanoo. Hän ei osannut kertoa, olivatko tunkeutujat miehiä vai naisia.
Hyökyaalto tiedotti Kainuun Sanomille sähköpostilla, että joukko ihmisiä meni Talvivaaran kaivosalueelle pysäyttämään kaivostyöt vastustaakseen suunnitelmia uraanin talteenotosta.
– Meidän oli pakko toimia. Vesistöjen ja maaperän laajamittainen saastuminen ei ole hyväksyttävä hinta polttoaineen tuottamiselle vaaralliselle ydinteollisuudelle, kerrottiin sähköpostissa nimettömästi. Tempauksen osanottajat halusivat myös nostaa esille Fukushiman ydinvoimalakatastrofin osoituksena uraaniteollisuuden haitallisuudesta.
Lassi Lammassaaren mukaan tunkeutumiseen ei liittynyt dramatiikkaa. Paikalle ei kutsuttu poliisia, eikä yhtiö ole tehnyt rikosilmoitusta.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Talvivaaran alueelle mentiin tarkoituksellisesti ilman lupaa. Aiemmin alueelta on ohjattu pois marjastajia ja metsästäjiä.
Ympäröivää aitaa ei ole, sillä alue on laaja, eikä aita Lassi Lammassaaren mukaan pidättelisi haitantekijöitä.
– Ei aiheuta toimenpiteitä. Jatketaan normaalisti, Lammassaari sanoi keskiviikkona iltaseitsemän jälkeen. Kaivosyhtiö käyttää vartiointipalvelua ja lisäksi paikalla on oma miehitys ympäri vuorokauden.
– Ei ole erityisesti varauduttu, eikä aiota varautua tällaisten aktivistien tuloon.
Lammassaaren mukaan kaivosalueella ei ole erityistä paikkaa, mikä kiinnostaisi aktivisteja, vaan kyse on normaalista teollisuuslaitoksesta. Hän katsoo, että keskiviikkona alueelle tunkeutuneiden päämäärä oli julkisuus.




Aktivistit on aivan väärä mimike noista henkilöistä !
Hehän ovat tahallisia häiriköitä ja rikollisia, kuten ns. "eläinaktivistitkin " !
Kielletyssä rikollisjärjestössä, kuten esim.
moottoripyöräjengeissä toimivia kovan luokan rikollisiakin näytäisiin voitavan kutsua valtalehdissä "aktivisteiksi" !
Ilmoita asiaton kommentti