Kainuu

Päivitetty 3.5.2011 16:52, julkaistu 2.5.2011 11:32

Kajaaninjoki kuivilleen voimalaitosten välistä

Kuva: Teijo Määttänen
Nina LeinonenLähetä palautetta toimittajalle
Linnaan pääsee nyt kuivin jaloin jokea pitkin.

KATSO KUVAT!

Kajaaninjoki on ainakin alkuviikon kuivillaan. Ämmäkosken ja vanhan Koivukosken välissä oleva niin sanottu väliveden pinta on laskettu alas.

Kainuun Voima Oy (Kavo) viimeistelee viime vuonna alkaneen vesivoimalaitoskunnostuksen. Ämmäkosken voimalaitoksen 70 vuotta vanhat patoluukut vaihdetaan uusiin.

Toimitusjohtaja Tapio Kakko sanoo, että työlle on varattu tämä viikko. Hänen mukaansa työ todennäköisesti valmistuu muutamassa päivässä.

Joen pohjalta löytyy jos jonkinlaista rojua: polkupyöriä, pyörätelineitä, tukkeja, uistimia, jopa rollaattori.

Joen laskeminen aivan kuivilleen tuli yllätyksenä niin Kajaanin kaupungille kuin vesistöjä valvoville ympäristöviranomaisillekin.

Suoranainen tyrmistys joen kuivaaminen oli Kajaanin perhokerholle, joka on vuosien ajan ponnistellut joen harjuskannan elvyttämiseksi. Nyt joki laskettiin tyhjäksi parhaaseen kutuaikaan: kaikki kutupaikat ovat kuivilla ja joen pohjalla suuret määrät kuolleita kaloja.

Lue lisää tiistain Kainuun Sanomista.


AVAINSANAT:

Kommentit (95)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)7.5.2011 00:42

"kuka on vastuussa jos näin käy?"

Olet vastuussa ihan itse. Noissa paikoissa on varoitus- ja kieltotaulut. Menet uomaan omalla vastuullasi.

Milloin tämä 'tapaus Katerma' muuten sattui? Muista, että kuulopuheisiin ei aina ole luottaminen?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.5.2011 09:43

miten ihmiset uskaltaa siellä kävellä kun kuulin että katermassa kävi niin et patoluukut aukesi kun pultit petti ja joki täyttyy äkkiä .kuka on vastuussa jos näin käy?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.5.2011 09:53

Anteeks nyt, mutta MITÄ IHMEEN ihmeellistä tässä asiassa on?!?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.5.2011 08:07

kaksi vaihtoehtoo luukkujen korjaamiseksi ,tiedotetaan kaikille ja ruvetaan riitelemään jokaasiasta pitkäksiaikaa tai hommataan tarvittavat korjausosat hiljasuudessa ja ruvetaan heti töihin kun on se aika. on kaikille osapuolille helepoinratkaisu ja ennenkaikiaan paras

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.5.2011 22:59

ois pitäny mainostaa lajemmin ennen patoamista.ois ollu turisti rysä kun paikalliset pilvin pimein paikalla häärivät.jos ne sitä aarretta sieltä ehtii kun ei löytäny lor bock sitä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.5.2011 22:29

Kaamee näky. Toivottavasti ei toistu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.5.2011 21:56

Millon padot avataan, jotta näkisi pikkutsunamin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.5.2011 21:50

tuleeko sitten sunamivarotus kun luukut avataan?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.5.2011 19:48

Joen voisi pitää tyhjillään ja purkaa vanha silta pois.
Tien voisi tehdä joen pohjan poikki.
Lisäksi joen pohjalle voisi tehdä ison parkkialueen.
Helppoa, halpaa ja yksinkertaista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.5.2011 19:10

Siellä joessahan on niitä linnasta lentäneitä kiviä kun se räjäytettiin,nythän ne pitäisi kerätä talteen,jos meinataan linnaa aletaan restaroimaan.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 10

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Sää

 

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:28 4104

    talvivaara1116
    Talvivaaran kaivosyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä kiisti tänään vähätelleensä kaivoksen aiheuttamia ympäristöongelmia. Perä kirjoitti asiasta Talvivaaran...
  2. Kevät näyttää Talvivaaran lähivesien kohtalon

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:25 279

    talvivaara001Sotkamon Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tilan kannalta on ratkaisevaa, miten lähijärvien vesimassat sekoittuvat kevättäyskierron aikaan. Viimeaikaiset...
  3. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 1025

  4. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 121

  5. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 351

  6. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 15

  7. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 24

  8. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 11

  9. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 10

  10. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 11

  1. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 3 51 793

  2. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 1 5 779

  3. Potkurikoneet Kajaanin ja Tallinnan välille

    KAINUU 16.5. 22:00 1 19 659

  4. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 10 25 467

  5. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 2 4 440

  6. Kolme pahoinpitelijää vangittu – yksi karkuteillä

    KAINUU 16.5. 15:39 1 3 430

  7. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU 16.5. 14:10 4 104 426

  8. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 1 21 370

  9. Soini ja satoja perussuomalaisia Kajaaniin kesäkuussa

    KAINUU 16.5. 17:41 0 50 367

  10. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 1 1 304

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 16.5. 22:15 (14644 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 09:49 (8501 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 15.5. 23:13 (1248 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 30.1. 08:56 (1180 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 5.5. 15:06 (965 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 13.5. 18:25 (934 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 14:33 (745 vastausta)

Luonnontiede ja humanismi aikanamme.

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 00:35 (635 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 12.4. 12:46 (491 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 10:31 (392 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot