Kansan valittu torin nurkalta
Eduskuntavaalit ovat runsaan vuoden päästä. Ei uskoisi. Tuntuu, että ne ovat jo menossa. Niin tormakkaasti puolueissa otetaan ehdokasasettelun ensiaskeleita.
Kajaanin kokoomus valitsi jossakin jäsenporukassa ehdokkaansa mahdolliseen jäsenvaaliin, jossa valitaan ne, jotka puoluepiiri kokouksessaan ehdokkaaksi asettaa.
Tuon jäsenjoukon lisäksi puolueessa pyörii toinen porukka toisen kajaanilaisen ehdokkaan asettamiseksi jonkun toisen kunnan kautta.
Ymmärsittekö? Ei se mitään. Kärryillä ei pysy kirjoittajakaan. Jäsenvaali, kokous, jäsenvaali, kokous, vaali... Kansalainen jää jännittyneenä odottamaan, mitä tästä tulee. Siis jää odottamaan, mutta ei mene mukaan.
* * *
Mutta mitä keskustassa? Kajaanin kunnallisjärjestö se varsinaisen kiepityksen on keksinyt. Se on ulkoistanut tuon kokoomuksessa hämmennystä aiheuttaneen ehdokasasettelun alkuhämmennyksen.
Kajaanin keskusta järjestää avoimen esivaalin omista ehdokkaistaan puolueen jäsenvaaliin. Kun laki eivätkä puolueen säännöt tunne tuollaista ehdokasasetteluvaihetta, pitää ehdokkaiden valinnan kulkea vielä muutamien kokousten, virallisen jäsenvaalin ja taas kokousten kautta.
Tuo avoin esivaali on ajan henkeen kuuluva kummajainen. Kaikenlaisiin kansanäänestyksiinhän turvaudutaan silloin kun päättämään valitut eivät osaa hoitaa tehtäväänsä.
* * *
Avoin esivaali on demarikeksintö. Taisi olla visailujuontaja Lasse Lehtisen ”oljenkorsi” kaverinsa Martti Ahtisaaren saamiseksi Sdp:n presidenttiehdokkaaksi. Kysäistiin yleisöltä.
Kajaanin kepun esivaalin ovat ideoineet ne tai hän, joka arvelee olevansa vahvoilla Raatihuoneen torin kulmilla aikaansa viettävien joukossa. Tuskinpa hän on kuvitellut, että Kajaanin väestö lähtee pienoiskoossa keskustalle ehdokkaita puolueen sisäiseen ehdokasasetteluun valitsemaan.
Pahimmat kiukunpurkajat, yleiskriitikot ja jokapaikan ärhentelijät tulevat tuollaisiinkin tilaisuuksiin omiaan kannattamaan. Yleinen mielipide viettää viikonvaihteet perheidensä parissa.
* * *
Joku ehdokas saattaa saada nykymaailman sähköisillä viidakkorummuilla vaikuttavankin sakin liikkeelle. Kymmenilläkin keikuttaa vaalitulosta.
Piruilijatkin saattavat huomata tilaisuutensa. Kilpaileva leiri voi käydä kannattamassa itselleen parhaaksi, keskustalle pahimmaksi arvioimaansa ehdokasta. Vastaavalla menettelyllä piru on saanut edustajia kirkkovaltuustoihin.
Tuota Raatihuoneentorin länsinurkan valitsemaa ehdokasehdokasehdokasta – vai mikä se nyt onkaan – pidetään jatkovaiheessa kansanvallan priimatuotoksena, jonka syrjäyttäminen on pyhäinhäväistykseen rinnastettavaa puoluepukarointia.

