Kolumnit

Päivitetty 9.3. 18:19, julkaistu 9.3. 15:27

Pieni lehmä ei asu Vanhasella


Tuossa edessäni olevassa maanantain Iltalehdessä on iso otsikko MAITOSOTA!

Jutun alussa kerrotaan, että Matti Vanhasen kiukuttelu maitomerkistä saa tavalliselta ruotsalaiselta täystyrmäyksen.

Juttuun oli kerätty ruotsalaislehdissä esitettyjä kommentteja Matti Vanhasen boikotista ruotsalaismaitoa vastaan. Noiden tyrmäävien ruotsalaislausuntojen perusteella lehti niputtaa Vanhasen maitomielipiteen muiden pääministerin möläytysten joukkoon.

Nuo lehden mainitsemat ”tavalliset ruotsalaiset” olivat tyrmäämässä maitoboikottia. Tässä on Vanhasen päiväkirjan maito-osa kokonaan:

”Hallitus käsitteli viikolla iltakoulussaan kilpailulakia. Paljon keskustelua käytiin siitä, miten varmistetaan eri tuotteiden markkinoille pääsy ihmisten valittavaksi. Sen osalta todettiin, että kilpailulakiin ei nyt tulisi pykäliä vaan luotetaan siihen, että kauppa vapaaehtoisesti huolehtii markkinoille pääsystä.

Tähän liittyen oli yllätys kun illalla kävin ruokakaupassa, jonka asiakas olen ollut 25 vuotta. Maitovalikoimasta en voinutkaan valita sitä, mitä olen tottunut valitsemaan. Hyllytilaa on kyllä metreittäin, mutta joku muu on halunnut tehdä valinnan puolestani. Nyt sitten totuttaudun toiseen kauppaan. Sitä valinnan vapautta kukaan ei kuluttajalta vie.”

Missä on se boikotti?

* * *

Vanhasen kantakauppaan ei ollut tullut uutta maitomerkkiä, vaan yksi oli lähtenyt pois. Sen mukana lähti Mattikin. Nyt HOK-Elanto on ottanut Valion maidon takaisin valikoimiinsa.

Vaikka Vanhanen ei kohdistanutkaan mielenilmaustaan ruotsalaismaidon tuloon vaan kotimaisen vaihtoehdon puuttumiseen, niin kyllä tarkoitus oli tehdä tyhjäksi Arlan iskulause: Kohta meissä kaikissa asuu pieni lehmä.

Isojen kauppaketjujen velvollisuus on antaa asiakkaiden suosia suomalaisia peruselintarvikkeita. Juuri nyt kotimaisen maidon puolustaminen on vaikeaa, kun maidon tuonti halvan kruunun vuoksi on edullista. Siksi on ymmärrettävää, että suuttumus ei kohdistu vain ulkomaiseen maitoon vaan yleisemmin yritykseen, joka purkittaa tuontimaitoa.

Suomen maidontuottajat eivät voi keskeyttää ja aloittaa tuotantoaan valuuttakurssien heilahdusten mukaan. Lehmät on pidettävä hengissä ja niitä on lypsettävä huononkin menekin aikana.

* * *

Tässä juoma-asiassa pääministeri on toiminut linjakkaasti, eikä ruotsalaisten pidä tästä suuttua. Siitä voimme olla monta mieltä, oliko ulkopoliittisesti viisasta pakkojuottaa Venäjän pääministerille omenamehua vai olisiko sillekin pitänyt olla vaihtoehto.

Vähemmän viisaiden möläytysten joukkoon voimme laittaa sen voidenkin vuosien takaisen päiväkirjamaininnan, jossa Vanhanen pisti hoikistumisensa Coca Cola Zeron ansioksi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Budjettivääntö pohjoisen ratatöistä jatkuu yhä

    KOTIMAA Päivitetty: 31.7. 00:23 10

    Vääntö Seinäjoki–Oulu-radan peruskorjauksesta jatkuu hallituksen budjettineuvotteluissa. Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) ei tyydy rahoitukseen, jota...
  2. Kännyköiden yhteyksiä ei saatu vielä illallakaan korjattua

    KOTIMAA Päivitetty: 31.7. 00:22 10

    Matkapuhelimien yhteyksissä oli myöhään perjantai-iltana edelleen laajoja häiriöitä Itä-Suomesta Keski-Pohjanmaalle asti. Pahimpia ongelmat ovat...
  3. Budjettiesitys Kainuulle kylmä suihku niskaan

    KAINUU 30.7. 14:44 11

  4. Asta-myrsky väistyi, mutta pimeys jäi

    KOTIMAA 30.7. 19:58 00

  5. Miestä kyydittiin takakontissa

    KOTIMAA 29.7. 21:29 00

  6. Kevytsavuke- jutussa haetaan valituslupaa

    KOTIMAA 30.7. 18:35 00

  7. Kolme partiolaista sai palovammoja suurleirillä

    KOTIMAA 30.7. 21:15 00

  8. Venäjän maastopaloissa 29 kuollutta

    ULKOMAAT 30.7. 14:57 10

  9. Ada Kukkonen elää unelmaa jalat maassa

    KULTTUURI 30.7. 12:16 00

  10. Kajaanin kesäteatterissa lisäesityksiä

    KULTTUURI 30.7. 09:00 00

  1. Pipefest ei ole vain musiikkifestivaali

    KULTTUURI 27.7. 15:55 32

  2. Nuoret sisään, vanhat ulos

    KOLUMNIT 8.2. 00:00 200

  3. Talvivaaralle taas ryöppy risuja

    KAINUU 28.7. 20:09 129

  4. Sääksenpesästä löytyi täyspotti

    KAINUU 21.7. 14:22 110

  5. Autokuski ajeli kaivosalueella kovassa kännissä

    KAINUU 29.7. 18:58 30

  6. Taas höynäytettiin junttia

    KOLUMNIT 28.7. 00:00 104

  7. Mies ammuskeli laittomalla haulikolla Kajaanissa

    KAINUU 30.7. 18:58 20

  8. Hirvonen voitti Kreikassa

    URHEILU 14.6. 14:14 80

  9. Myrsky haittasi Kajaaninkin junaliikennettä

    KAINUU 30.7. 08:08 10

  10. Tyhmyys tappaa

    KOLUMNIT 30.7. 00:00 40

  1. Poro riehui rivitalon pihassa

    KAINUU 28.7. 10:06 2116

  2. Talvivaaralle taas ryöppy risuja

    KAINUU 28.7. 20:09 129

  3. Ryöstäjät iskivät liikkeeseen Kajaanissa

    KAINUU 24.7. 16:47 121

  4. Taas höynäytettiin junttia

    KOLUMNIT 28.7. 00:00 104

  5. Joukko perussuomalaisia vaatii kovia tiukennuksia maahanmuuttoon

    KOTIMAA 24.7. 17:32 95

  6. Vuolijoen vanhaan kunnantaloon kauppakeskus

    KAINUU 27.7. 18:59 83

  7. Putkakuolema Kajaanissa

    KAINUU 29.7. 10:48 81

  8. Suomussalmen kunnanjohtajan valinnalle ei täytäntöönpanokieltoa

    KAINUU 28.7. 15:19 71

  9. Koira puri miestä jalkaan uimarannalla Kajaanin Nakertajassa

    KAINUU 26.7. 17:36 79

  10. Suurimman kuhan perään ennätysmäärä uistelijoita

    KAINUU 24.7. 17:23 60

  1. Hätäkeskus selvittää, miksi käärmeen purema vauva ei saanut ambulanssia

    KAINUU 19.7. 13:04 14269

  2. Hengen valossa on Kainuun voima

    ARVOSTELUT 12.7. 13:28 230

  3. Ukonilman tuhot hallinnassa

    KAINUU 4.7. 21:27 210

  4. Poro riehui rivitalon pihassa

    KAINUU 28.7. 10:06 2116

  5. Mies loukkaantui Huuhkajanvaaralla joukkopuukkotappelussa

    KAINUU 10.7. 18:09 210

  6. Kyy pääsi olohuoneeseen – puri vauvaa

    KAINUU 18.7. 15:06 200

  7. Pyöräilijä näki karhukolmikon Paltamossa

    KAINUU 30.6. 14:04 2017

  8. Kiviniemi tuomitsee vihaiskut

    KOTIMAA 15.7. 15:44 206

  9. Kenestä Hokille uusi puheenjohtaja?

    URHEILU 15.7. 15:36 195

  10. Talvivaaran naapurissa, Kanasten Tuhkakylän kodissa pyyhitään jatkuvasti pölyä

    KAINUU 1.7. 12:20 170

  1. Budjettiesitys Kainuulle kylmä suihku niskaan

    KAINUU 30.7. 14:44 1 1 245

  2. Asta-myrsky väistyi, mutta pimeys jäi

    KOTIMAA 30.7. 19:58 0 0 169

  3. Budjettivääntö pohjoisen ratatöistä jatkuu yhä

    KOTIMAA 31.7. 00:22 1 0 168

  4. Vaalan turvepalo saatiin sammumaan

    KOTIMAA 30.7. 19:27 0 1 147

  5. Ada Kukkonen elää unelmaa jalat maassa

    KULTTUURI 30.7. 12:16 0 0 139

  6. Kännyköiden yhteyksiä ei saatu vielä illallakaan korjattua

    KOTIMAA 30.7. 18:33 1 0 125

  7. Venäjän maastopaloissa 29 kuollutta

    ULKOMAAT 30.7. 14:57 1 0 123

  8. Etukortti kietoutuu yhä laajemmin kuluttajan arkeen ja elämään

    TALOUS 30.7. 17:09 0 0 115

  9. Miestä kyydittiin takakontissa

    KOTIMAA 29.7. 21:29 0 0 115

  10. Ex-poliisijohtajalle tuomio kymmenistä seksuaalirikoksista

    ULKOMAAT 30.7. 18:46 0 0 101

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 31.7. 07:10 (6279 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 30.7. 21:01 (1037 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 29.7. 18:37 (922 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 30.7. 18:26 (898 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 30.7. 08:02 (648 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 2.5. 15:04 (477 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 31.7. 06:49 (460 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 17.7. 12:51 (363 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 30.7. 07:40 (303 vastausta)

Kajaaniin Uima/Monitoimi-Areena

Viimeisin: (Tuntematon), 30.7. 08:22 (287 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot