Kotimaa

Päivitetty 7.3.2009 16:17, julkaistu 7.3.2009 09:35

Kyvyttömät pomot vievät ihmisiltä työhalut

Kuva: Karvonen Juhani
STT, LAURA KETTUNENLähetä palautetta toimittajalle
Arkkiatri Risto Pelkonen muistuttaa, että johtamiskulttuuri on Suomessa sanelevaa. Se väsyttää työntekijät ennen aikojaan.

– On siinä jotakin kummallista, että Suomessa jäädään eläkkeelle monta vuotta aikaisemmin kuin muissa Pohjoismaissa.

Arkkiatri Risto Pelkonen täyttää pian 78 vuotta, mutta työelämän kysymykset ovat vielä pinnalla hänen mielessään. Islantilaiset lopettavat työuransa keskimäärin 67-vuotiaina, hän kertoo. Suomessa eläkkeelle jäädään monta vuotta aiemmin ja silti kahden vuoden pidennys työuraan nostaa ammattiliitot barrikadeille.

Pelkosella on myös teoria siitä, miksi suomalaiset väsähtävät työelämään: työn johtaminen on huonoa.

– Esimerkiksi terveydenhuollon arvioinnissa OECD:n asiantuntijat nostavat aina esille johtamiskulttuurin. Se on Suomessa sanelevaa. Ei keskustella eikä kuunnella sitä lattiatason työntekijää.

Hänen mielestään työssä viihtyminen ja jaksaminen lähtevät siitä, että työ tuntuu hallittavalta.

– Työn täytyy olla mielekästä, hallittavissa ja kannustavaa. Silloin työtä jaksaa tehdä pitkään. Mielekkyys tulee tunteesta, että hallitsee työn ja että pystyy vaikuttamaan siihen, miten tavoitteisiin päästään.

Raskaan työn tekijät kärsivät, kun eläkeikää nostetaan

Arkkiatri Pelkonen on kyllästynyt poliittiseen jankkaamiseen eläkeiän nostamisesta. Hän sanoo hiukan ärtyneesti, että julkisessa keskustelussa pyöritään vain sen ympärillä, oliko hallituksella oikeus päättää asiasta vai ei. Pitäisi miettiä myös sitä, mikä merkitys eläkeiän nostolla on kansalaisille.

– Asiat eivät yleensä ole pelkästään hyviä tai pahoja. Tässä on nyt kyse siitä, että onko se 63 tai 65, ei kai siihen kukaan vielä osaa vastata.

Selvää on, että kansantalous tarvitsee työtä tekeviä käsiä.

– Minusta se on luonnollinen seuraus siitä, että ihmiset ovat terveempiä ja elävät kauemmin. Tuntuisi kummalta, että ihmiset eivät tekisi myös pidempää työrupeamaa.

Pulmallista eläkeasiassa on Pelkosen mukaan se, että työuran jatkaminen hyödyttää osaa kansalaisista, osaa taas ei. Työ toimii virikkeenä lähinnä paremmin koulutetuille.

– Se joukko, joka on vähän koulutettu, joutuu tekemään raskaimmat työt. Jos nyt työssäoloa jatketaan lailla, niin nämä joutuvat pinteeseen.

Toisaalta yhteiskunnan palveluja pitäisi pitää yllä, eikä se ole ilmaista.

– Mistä me muualta niitä verotuloja saadaan kuin ihmisten työstä?

"Remmeissä" vielä 78-vuotiaana

Pelkonen on itse ollut eläkkeellä jo 15 vuotta, mutta tekee yhä työtä päivittäin. Hän lopetti työnsä osastonylilääkärinä 63-vuotiaana, eikä eläkkeelle jääminen ole kaduttanut.

– Yhtä suurella riemulla kuin avasin aikanaan sen sairaalan oven, niin yhtä suurella riemulla suljin sen.

Sen jälkeen tuli kuitenkin arkkiatrin työ, joka on Pelkosen mukaan "täysipäiväistä vapaaehtoistyötä". Arkkiatri on ikään kuin lääkärikunnan vanhin, lääkäreiden eettinen esimies. Arvonimi myönnetään vain yhdelle suomalaiselle kerrallaan.

Pelkonen tekee vielä 78-vuotiaana töitä joka päivä, esimerkiksi kirjoittaa puheita tai esitelmiä. Rivien välistä voi kuitenkin kuulla, että kylänvahinkin väsyy.

– Miten sanoisin sen lempeästi... Sitä joutuu olemaan koko ajan remmeissä. Välillä olen huolissani siitä, käytänkö aikani tarpeeksi viisaasti.


AVAINSANAT: Arkkiatri Risto Pelkonen muistuttaa, että johtamiskulttuuri on Suomessa sanelevaa. Se väsyttää työntekijät ennen aikojaan.

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Sää

 

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:28 4104

    talvivaara1116
    Talvivaaran kaivosyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä kiisti tänään vähätelleensä kaivoksen aiheuttamia ympäristöongelmia. Perä kirjoitti asiasta Talvivaaran...
  2. Kevät näyttää Talvivaaran lähivesien kohtalon

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:25 279

    talvivaara001Sotkamon Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tilan kannalta on ratkaisevaa, miten lähijärvien vesimassat sekoittuvat kevättäyskierron aikaan. Viimeaikaiset...
  3. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 1025

  4. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 121

  5. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 351

  6. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 15

  7. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 24

  8. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 11

  9. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 10

  10. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 11

  1. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 3 51 793

  2. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 1 5 779

  3. Potkurikoneet Kajaanin ja Tallinnan välille

    KAINUU 16.5. 22:00 1 19 659

  4. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 10 25 465

  5. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 2 4 439

  6. Kolme pahoinpitelijää vangittu – yksi karkuteillä

    KAINUU 16.5. 15:39 1 3 430

  7. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU 16.5. 14:10 4 104 426

  8. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 1 21 370

  9. Soini ja satoja perussuomalaisia Kajaaniin kesäkuussa

    KAINUU 16.5. 17:41 0 50 367

  10. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 1 1 304

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 16.5. 22:15 (14644 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 09:49 (8501 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 15.5. 23:13 (1248 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 30.1. 08:56 (1180 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 5.5. 15:06 (965 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 13.5. 18:25 (934 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 14:33 (745 vastausta)

Luonnontiede ja humanismi aikanamme.

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 00:35 (635 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 12.4. 12:46 (491 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 10:31 (392 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot