Kotimaa

Päivitetty 5.4. 13:40, julkaistu 4.4. 12:43

Siipikarjaliitto: Lasinsirujupakka eläinaktivistien sabotaasia

Kuva: Antti Kärkkäinen
Anita SimolaLähetä palautetta toimittajalle
Lasinsirun väitetään löytyneen Finduksen pakastepussista.


Suomen siipikarjaliitto uskoo, että ruoasta löytyneet lasinsirut ovat äärieläinaktivistien pitkäjänteisen ja harkitun sabotaasin tulosta.

– Mielestämme on mahdotonta, että joku pääsisi salaa tunkeutumaan teollisuuslaitokseen ja panemaan lasinsiruja tuotantoprosessiin. Laitokset niin Ruotsissa kuin Suomessa ovat erittäin hyvin vartioituja, sanoo liiton toiminnanjohtaja Lea Lastikka. Lastikan mukaan johtopäätös onkin, että tuotantolaitoksiin on soluttautunut eläinaktivisteja töihin.

 

– He ovat voineet mennä töihin vaikkapa jo kuukausia sitten. Ääriryhmien työ on pitkäjänteistä ja huolellisesti suunniteltua.

Lastikka korostaa, että tämä tieto ei ole faktaa, mutta paljon muitakaan vaihtoehtoja ei ole.

– Kanat viedään teurastamolinjalle elävinä, eikä niihin täten ole voitu tunkea lasinsiruja. On myös erittäin epätodennäköistä, että ne olisi laitettu kaupassa tuotteisiin. Tällöin pakkaukset olisivat rikkoontuneet ja kuluttaja olisi kyllä asian huomannut.

Epäilyt eivät ole peräisin vain siipikarjaliitosta. Liitto piti vuosikokoustaan Nokialla, jossa eläinaktivistiryhmien työtä neljä vuonna seurannut rikoskomissaari Risto Nyholm kertoi näkemyksistään. Nyholmin johtama työryhmä lopetettiin vuoden vaihteessa ja se sulautettiin osaksi keskusrikospoliisia.

Finduksen toimitusjohtaja Kai Mäkinen ihmettelee löytöä.

– Tehdas Ruotsissa on täysin automatisoitu. Robotit tekevät työn.

Findus odottaa, että se saa kyseisen tuotteen pussin ja lasinsirut tutkimuksia varten.

Nyt pelätään jo epäasiallisten ilmoitusten vyöryä. Perjantaina Eviraan ilmoitettiin, että lasia on löytynyt karjalanpiirakoista ja leikkeleistä. Lauantaina tuli lisää ilmoituksia ruoasta löytyneistä siruista.

Jos vahingossa nielaisee lasinsirun, ei ole syytä hätääntyä. Nielty lasi tulee mitä luultavammin ulos luonnollista tietä, eikä aiheuta tukoksia tai suolistovuotoja.

 

 

Lue lisää sunnuntain Kainuun Sanomista



AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
toimitus4.4.2009 16:05

Lainaus artikkelista: Suomen siipikarjaliitto uskoo, että ruoasta löytyneet lasinsirut ovat äärieläinaktivistien pitkäjänteisen ja harkitun sabotaasin tulosta. - Mielestämme on mahdotonta,...

Onko kyse vahingosta vai sabotaasista? Uskallatko syödä pakasteita?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pääosissa luonto ja metsien miehet

    KAINUU Päivitetty: 2.9. 22:13 10

    ohjaaja3Kiipeilymetsuri, hyönteistutkija, taiteilija, kadonneiden talojen metsästäjä, poroja ja metsää ja erämaata silmän kantamattomiin. Tätä kaikkea ja paljon...
  2. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU Päivitetty: 2.9. 19:40 6347

    piiritys1Poliisi on saanut kiinni aseistautuneen miehen Lohtajalla. Mies on viety poliisin säilöön.
  3. Toiveikas torstai

    PÄÄKIRJOITUKSET 3.9. 00:00 00

  4. Laki ja tupakka

    KOLUMNIT 3.9. 00:00 10

  5. Elpymisen elkeet näkyvät jo Kainuussa

    KAINUU 2.9. 12:56 31

  6. Litmasen patsas Lahden Kisapuistoon

    URHEILU 2.9. 15:45 22

  7. Nuori nainen kärysi ratista useita kertoja

    KAINUU 2.9. 15:18 10

  8. YIT suunnittelee Bio Rexin taakse kerrostaloa

    KAINUU 2.9. 10:29 20

  9. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 107

  10. Pelikonsolin huijarimyyjälle sakkotuomio

    KAINUU 2.9. 14:27 10

  1. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 6347

  2. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 107

  3. AC Kajaani ja Spartak tasapeliin

    URHEILU 1.9. 22:12 937

  4. Mato Valtonen: Ihminen, jolla ei ole unelmia, on tyhjä

    TALOUS 1.9. 13:35 70

  5. Hokki kaatoi Asplövenin Ruotsissakin

    URHEILU 1.9. 22:29 30

  6. Kainuu-dokumentin ennakkoesitys Biorexissä

    KAINUU 31.8. 18:52 50

  7. Elpymisen elkeet näkyvät jo Kainuussa

    KAINUU 2.9. 12:56 31

  8. Kainuussa nopeimmin lääkäriin lääkäripulasta huolimatta

    KAINUU 30.8. 21:33 73

  9. Talvivaara-kysely meni uusiksi

    KAINUU 1.9. 11:49 55

  10. Hossan luvaton karhunkaato selviämässä

    KAINUU 1.9. 13:16 21

  1. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 6347

  2. Tuhopolttaja iski myös UPM:lle

    KAINUU 29.8. 09:51 2410

  3. Vimpeli pudotti Jymyn pronssiotteluun

    URHEILU 29.8. 19:07 1555

  4. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 107

  5. Kajaanin amk on maan toiseksi paras

    KAINUU 26.8. 15:51 108

  6. Kainuun sekajätteessä vielä paljon lajiteltavaa

    KAINUU 25.8. 14:10 112

  7. Jymy tänään selkä seinää vasten

    URHEILU 28.8. 19:15 911

  8. AC Kajaani ja Spartak tasapeliin

    URHEILU 1.9. 22:12 937

  9. Jymy tasoitti puntit välieräsarjassa

    URHEILU 26.8. 20:10 135

  10. Kajaanilaismies haki vuodessa 720 tölkkiä juoksukaljaa

    KAINUU 20.8. 13:56 289

  1. Raju ukkosmyrsky Kainuussa – sähköt katkesivat 20 000 taloudesta

    KAINUU 4.8. 19:03 7421

  2. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 6347

  3. Salamat räiskyivät ja puita kaatui taas

    KAINUU 7.8. 22:26 418

  4. Kuluntalahden palo ei syttynyt salamasta

    KAINUU 13.8. 08:55 340

  5. Rikkihappoa ehti vuotaa noin 70 litraa

    KAINUU 11.8. 16:54 290

  6. Kajaanilaismies haki vuodessa 720 tölkkiä juoksukaljaa

    KAINUU 20.8. 13:56 289

  7. Mitä Vimpeli suojeli pressulla?

    URHEILU 23.8. 11:31 2868

  8. Poliisi: Vaalan palot eivät ole yhteydessä toisiinsa

    KAINUU 4.8. 08:09 269

  9. Kaksi vangittu murhasta epäiltynä, kolmas vapaaksi

    KAINUU 17.8. 11:30 252

  10. Tuhopolttaja iski myös UPM:lle

    KAINUU 29.8. 09:51 2410

  1. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 63 47 14849

  2. AC Kajaani ja Spartak tasapeliin

    URHEILU 1.9. 22:12 9 37 963

  3. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 10 7 857

  4. Kainuu-dokumentin ennakkoesitys Biorexissä

    KAINUU 31.8. 18:52 5 0 635

  5. Hossan luvaton karhunkaato selviämässä

    KAINUU 1.9. 13:16 2 1 564

  6. Nuori nainen kärysi ratista useita kertoja

    KAINUU 2.9. 15:18 1 0 502

  7. Itä-Suomen ainoat peltiseppämestarit löytyvät Sotkamosta

    KAINUU 1.9. 13:05 2 0 448

  8. YIT suunnittelee Bio Rexin taakse kerrostaloa

    KAINUU 2.9. 10:29 2 0 428

  9. Mato Valtonen: Ihminen, jolla ei ole unelmia, on tyhjä

    TALOUS 1.9. 13:35 7 0 401

  10. Demari: uudistunut lotto tahkoaa Veikkaukselle ennätysvoiton

    KOTIMAA 2.9. 08:26 0 0 401

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 2.9. 22:05 (7043 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 2.9. 20:35 (1238 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 1.9. 10:13 (987 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 31.8. 11:50 (931 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 1.9. 23:18 (728 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 29.8. 16:39 (543 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 2.5. 15:04 (477 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 30.8. 08:01 (365 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 29.8. 14:23 (314 vastausta)

Kajaaniin Uima/Monitoimi-Areena

Viimeisin: (Tuntematon), 1.8. 10:12 (289 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot