Kotimaa

Päivitetty 21.6.2009 23:50, julkaistu 16.6.2009 10:02

Selvitys: Tv-maksulla saa rutkasti uusintaa

Television ohjelmatarjonnasta noin kolmannes on uusintoja.

Tämä selviää liikenne- ja viestintäministeriön viimeisimmästä suomalaista tv-tarjontaa koskevasta selvityksestä.

Selvitys koskee vuoden 2007 ohjelmatarjontaa ja siinä ovat mukana tv-maksulla näkyvät kanavat.

Yleisradion koko ohjelmatarjonnasta 35 prosenttia on selvityksen mukaan ollut uusintoja vuonna 2007.

Miten näin korkea osuus on mahdollinen, ohjelmistoalueen johtaja Olli-Pekka Heinonen?

– Osaltaan tämä johtuu kanavien lukumäärän ja tarjonnan räjähdysmäisestä kasvusta hyvin lyhyessä ajassa. Se on tarkoittanut, että haluamme tarjota eri vuorokauden aikoina mahdollisuuden nähdä tv-ohjelmia, Heinonen sanoo.

– Määrällisesti eniten meille tulee katsojapalautetta uusintatoiveiden muodossa.

Palvelua vai lisää samaa?

Heinosen veikkaus on, että puolentoista vuoden takaiseen televisiotarjontaan verrattuna uusintojen osuus ohjelmavirrasta on kasvanut.

– Sanoisin, että tämän vuoden luku tulee olemaan hieman selvityksen osuutta korkeampi.

Heinosen mukaan uusinnat ovat parhaimmillaan yleisön palvelua.

Palvelu-uusinta on Ylen termi suosittujen ohjelmien näyttämiselle niin, että ne on mahdollisuus katsoa useaan vuorokauden aikaan.

– Lähetämme esimerkiksi espanjalaista draama-komediasarja Serranon perhettä sekä prime time -ajassa illalla että seuraavana aamuna, Heinonen toteaa.

Ei kriittistä palautetta

– Palvelu-uusinnat ovat lisääntyneet tarjonnassa voimakkaasti. Silti niistä ei koskaan tule kriittistä palautetta, niitä pidetään erittäin hyvänä asiana.

Toinen näkökulma olisi, että tv-maksullaan saa enemmän samaa.

– Jossain määrin tämä on makuasia. Meidän mielestämme uusiminen antaa mahdollisuuden löytää ohjelma useampaan kertaan, Heinonen toteaa.

– Toisaalta televisio-ohjelman tekeminen on kallista. Olisi haaskausta näyttää ohjelma vain kerran.

Selvityksen lukuihin ei sisälly kaupallisella puolella sangen yleistä uusimista yli kanavarajojen.

Esimerkiksi Nelonen on poiminut oman kanavaperheensä Jimiltä dokumentaarisen, poliisien arjesta kertovan Poliisit-sarjan, joka selvityksessä näkyisi ensilähetyksenä uusinnan sijaan.

– Ylellä kanavat on brändätty niin vahvasti, ettei niiden välisiä uusintoja kovin paljon ole, tiivistää Heinonen.

Ohjelmaa aamusta asti

Televisiosta on tällä hetkellä vaikea löytää hiljaista hetkeä.

Heinosen mukaan ohjelma-ajan katto onkin alkanut tulla vastaan.

– Näen kehityksen menevän hieman takaisinpäin, huipussa on jo käyty. Ylellä ohjelmaa näkyi 2008 enemmän kuin tänä vuonna.


AVAINSANAT: Paljonko kanavat säästävät, kun pyörittävät uusintoja? Mitä uusinnat maksavat? Millaisia oikeuksia? Pystyykö määrää vertaamaan edelliseen kesään? Puhelut kanavajohtajille Verrataan edelliseen kesään. Juttu ja kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Sää

 

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:28 4104

    talvivaara1116
    Talvivaaran kaivosyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä kiisti tänään vähätelleensä kaivoksen aiheuttamia ympäristöongelmia. Perä kirjoitti asiasta Talvivaaran...
  2. Kevät näyttää Talvivaaran lähivesien kohtalon

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:25 279

    talvivaara001Sotkamon Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tilan kannalta on ratkaisevaa, miten lähijärvien vesimassat sekoittuvat kevättäyskierron aikaan. Viimeaikaiset...
  3. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 1025

  4. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 121

  5. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 351

  6. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 15

  7. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 24

  8. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 11

  9. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 10

  10. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 11

  1. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 3 51 793

  2. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 1 5 779

  3. Potkurikoneet Kajaanin ja Tallinnan välille

    KAINUU 16.5. 22:00 1 19 659

  4. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 10 25 465

  5. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 2 4 439

  6. Kolme pahoinpitelijää vangittu – yksi karkuteillä

    KAINUU 16.5. 15:39 1 3 430

  7. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU 16.5. 14:10 4 104 426

  8. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 1 21 370

  9. Soini ja satoja perussuomalaisia Kajaaniin kesäkuussa

    KAINUU 16.5. 17:41 0 50 367

  10. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 1 1 304

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 16.5. 22:15 (14644 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 09:49 (8501 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 15.5. 23:13 (1248 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 30.1. 08:56 (1180 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 5.5. 15:06 (965 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 13.5. 18:25 (934 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 14:33 (745 vastausta)

Luonnontiede ja humanismi aikanamme.

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 00:35 (635 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 12.4. 12:46 (491 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 10:31 (392 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot