Kotimaa

Päivitetty 28.8.2009 23:54, julkaistu 28.8.2009 23:51

Karkkivero koskee todennäköisesti myös ksylitolia

Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva
STT, TUOMAS PELTOMÄKILähetä palautetta toimittajalle
Tilanne on hankala. Kymmenen vuotta sitten makeisvero jouduttiin poistamaan, koska se koski myös ksylitolia.

Valtiovarainministeriö pitää todennäköisenä, että makeisverotus koskee myös ksylitolilla makeutettuja tuotteita, kuten purukumeja ja karkkeja.

– Kymmenen vuotta sitten makeisvero jouduttiin poistamaan osittain sen takia, että ksylitoli oli verovapaata, kertoo ministeriön hallitusneuvos Irmeli Virtaranta.

Päätöksen takana oli EU:n komission kanta, että ksylitolin verovapaus syrji muita terveysvaikutteisia makeutusaineita. Hallitus teki silloin päätöksen, että ksylitolin verotuksen sijaan makeisvero poistetaan kokonaan.

Virtaranta arvioi, että ksylitolituotteilla laajentuneesta verotuspohjasta huolimatta verotus olisi nyt raskaampaa kuin vuosituhannen taitteessa, jolloin makeisten verotuksesta luovuttiin. Nykyrahaksi muutettuna makeisvero oli tuolloin noin 58 senttiä kiloa kohden. Vuodessa karkkivero tuotti noin 25 miljoonaa euroa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että karkkiverotuksen suunnittelu on vasta alkutekijöissään ja sen vuoksi tarkkoja lukuja on vaikea antaa. Veron lopullinen suuruus riippuu ostettavan karkin määrästä, joka on ollut viime vuosikymmeninä räjähdysmäisessä kasvussa. Vuonna 2005 jokainen suomalainen pisteli poskeensa 14 kiloa karamelleja, kun vuonna 1985 karkkeja syötiin puolet siitä eli 7 kiloa.

Uusi makeisvero otetaan näillä näkymin käyttöön ensi vuoden lopussa. Samalla korotettaisiin virvoitusjuomien verotusta. Hallitus on laskeskellut nettoavansa verotuksesta yhteensä sata miljoonaa euroa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

Sää

 

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:28 4104

    talvivaara1116
    Talvivaaran kaivosyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Perä kiisti tänään vähätelleensä kaivoksen aiheuttamia ympäristöongelmia. Perä kirjoitti asiasta Talvivaaran...
  2. Kevät näyttää Talvivaaran lähivesien kohtalon

    KAINUU Päivitetty: 17.5. 09:25 279

    talvivaara001Sotkamon Talvivaaran kaivoksen alapuolisten vesistöjen tilan kannalta on ratkaisevaa, miten lähijärvien vesimassat sekoittuvat kevättäyskierron aikaan. Viimeaikaiset...
  3. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 1025

  4. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 121

  5. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 351

  6. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 15

  7. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 24

  8. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 11

  9. Helatorstaina kaupat kiinni ja sunnuntaiaikataulut

    KOTIMAA 17.5. 08:29 10

  10. Halvaantunut ohjasi kahvikupin suuhunsa ajatuksen voimalla

    ULKOMAAT 17.5. 07:56 11

  1. Tarjouspyyntö lähti jo yhdeksälle yritykselle

    KAINUU 16.5. 17:03 3 51 793

  2. RTG lopetti lentolippujen myynnin

    KAINUU 16.5. 22:13 1 5 779

  3. Potkurikoneet Kajaanin ja Tallinnan välille

    KAINUU 16.5. 22:00 1 19 659

  4. Kaikki kevään 2012 ylioppilaat Kainuussa

    KAINUU 16.5. 11:03 10 25 465

  5. Öljypuomi pois Jormuanlahdelta

    KAINUU 16.5. 22:04 2 4 439

  6. Kolme pahoinpitelijää vangittu – yksi karkuteillä

    KAINUU 16.5. 15:39 1 3 430

  7. Pekka Perä: Tarkoitukseni ei ollut vähätellä ongelmia

    KAINUU 16.5. 14:10 4 104 426

  8. AC Kajaani haki pisteet YPA:lta

    URHEILU 16.5. 20:32 1 21 370

  9. Soini ja satoja perussuomalaisia Kajaaniin kesäkuussa

    KAINUU 16.5. 17:41 0 50 367

  10. Puukkoa heiluttanut kajaanilaismies vangittiin

    KAINUU 16.5. 15:49 1 1 304

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 16.5. 22:15 (14644 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 09:49 (8501 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 15.5. 23:13 (1248 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 30.1. 08:56 (1180 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 5.5. 15:06 (965 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 13.5. 18:25 (934 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 14:33 (745 vastausta)

Luonnontiede ja humanismi aikanamme.

Viimeisin: (Tuntematon), 17.5. 00:35 (635 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 12.4. 12:46 (491 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 14.5. 10:31 (392 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot