Oivaltava(n) sukupolven tarina
- Syrjäytyneitä Suuren Jääkarhun sylissä.
Teatteri
Meidän sukupolvemme tarina. Kajaanin Harrastajateatteri. Nopean toiminnan joukot. Generaattori 15.1.2010.
Yleensä elämäntarinoita kerrotaan niin sanottuun kypsään ikään tultaessa, mutta näiden 80-luvulla ja 90-luvun alkupuolella syntyneiden nuorten sukupolven tarina ansaitsee tulla kerrotuksi jo nyt. Tarinakerronta on yhtä aikaa sekä tuoretta, että kypsää.
Nopean toiminnan joukot on keväällä 2009 perustettu koulutus- ja tutkimusprojekti, jossa tutkitaan miten taide voi reagoida aikaansa nopeasti. Tässä esityksessä ajassa eläminen näkyy siinä, että nuorten tarina kerrotaan jo nyt. Eino Saaren töissä kiinnostuksen kohteena ovat ihminen ja ajan ilmiöt ja metodina tutkiva yhdessä tekeminen. Se on tässä prosessissa mahdollistanut esiintyjien itsereflektion, josta on syntynyt oivaltava ja hyvää mieltä tuottava esitys.
Meidän sukupolvemme tarinan punaisena lankana on klassisesti ihmisen elämänkulku kehitysvaiheineen. Aiheiden käsittelytapa rikkoo ja jäsentää kokonaisuutta pieniksi osa-alueiksi, jonka ansiosta katsoja tulee mukavasti yllätetyksi.
Tarinankerronnan keinoina ovat liike, tanssi, mimiikka, sanat ja musiikki. Pienillä teoilla ilmaistaan paljon. Musiikki on keskeisessä roolissa esityksessä; puheenkin taustalla on usein musiikkia ja musiikki jatkaa joitakin muilla keinoin käsiteltyjä teemoja itsellisesti. Klubiorkesteri Houseband soittaa leppoisasti onnistunutta musiikkia.
Esityksessä on välillä hiljaista ja välillä hersyvämpää itseironiaa: vahvuutenamme on "diippailu". Nuoret ovat havainnoineet ympäröivää maailmaa tarkoin, ja havainnot tuodaan oivallisesti esille.
Erityisen osuvina kohtauksina jäävät mieleen Myyttinen Pappa ja edellisten sukupolvien vaateiden pyörteessä pomppivat nuoret, kasvattajana mm. Tamagotchi ja prätkähiiri sekä 9 minuuttinovellia, joka assosioituu mielessäni minuuttivelliin. Minuuttivelli lienee ko. sukupolvelle lapsuudesta tuttu.
Hauska idea on myös erilaisten väitteiden "allekirjoittaminen" liikkeellä. Pohdittavaksi jää, esittävätkö ryhmäläiset allekirjoittavansa väitteet vai ovatko tosissaan niiden takana. Kipeitä asioita käsitellään yhtenä osana elämää, mitään ei tunteellisteta eikä alleviivata.
Esityksessä on alusta loppuun asti vahva ryhmätyön ote. Esiintyjien läsnäolo on vakuuttavaa ja luontevaa, ja osaaminen tasaveroista. Esityksen loppu on kaunis, toiveikas, haikeakin: esiintyjät ovat lähteneet. Ovat riemuisassa omassa tilassa, yhdessä. Mutta meille katsojille, joille tarina äsken likeisesti kerrottiin, nyt niin etäisinä ja erillisinä.
Teija Ravelin
