Kaksi Thalia-tunnustusta Kajaaniin
- Eino Saari palkittiin Vuoden teatteriteosta.
Vuoden teatteriteko -palkinnon sai kajaanilainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja esiintyjä Eino Saari.
– Merkittävästä yhteiskunnallisesti kantaaottavasta ja osallistuvasta teatterityöstä Kajaanissa, valtakunnallisen palkinnon perusteluissa todetaan.
Tanssin maineteko -tunnustus tuli myös Kajaaniin, nykytanssin tuotantoryhmä Roudalle, joka on ”tehnyt sinnikkäästi töitä tanssin hyväksi ankarissa olosuhteissa”.
Palkinnot julkistettiin sunnuntai-iltana Thalia-gaalassa, jonka TV1 välitti suorana lähetyksenä Kansallisteatterista.
Eino Saaren työ keskittyy Kulttuuriosuuskunta G-voiman ympärille Generaattorille, jossa toimivat Kajaanin harrastajateatteri ja Routa-ryhmä.
– Kyllä se tietysti lämmittää mieltä, kun todetaan, että paikallisesti tehtävä työ on myös kansallisesti merkittävää, Saari sanoo.
Routa työllistää vuosittain useita tanssitaiteilijoita ja audiovisuaalisten alojen ammattilaisia. Routa on osa pohjoista tanssin aluekeskusta, yksi sen neljästä toimijasta.
– Voi kyllä itselleen ja meille hattua nostaa, Roudan taiteellinen johtaja Kirsi Saastamoinen kommentoi tanssipalkinnon perustelujen mainintaa peräänantamattomuudesta.
Saastamoinen tunnustaa viime vuonna säästökeskusteluja käytyään ja kuultuaan miettineensä monta kertaa, että ”tämä oli nyt tässä, enempää ei tarvitse kenenkään jaksaa”.
Näyttämötaiteen Thalia-gaalassa palkittiin alan parhaita tekijöitä, produktioita ja ilmiöitä. Teatteri-, tanssi- ja sirkusalan yhteinen Thalia-gaala toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa. Tavoitteena on kehittää siitä vuotuinen tapahtuma.


"puhutaan myös välittämisen etiikasta, ja tällöin korostetaan empatian ja
huolenpidon erityistä arvoa kasvavalle ihmiselle"
Kiitos Eino, Kirsi ja kansa kasuava!
-marja
Ilmoita asiaton kommentti