Kulttuurirahasto jakoi jälleen 20,3 miljoonaa
Suomen kulttuurirahasto myöntää apurahoja entiseen malliin talouskriisistä huolimatta. Rahasto jakoi apurahoja ja palkintoja yhteensä 20,3 miljoonan euron edestä lauantaina. Summa on sama kuin viime vuonna, jolloin sitä luonnehdittiin kaikkien aikojen suurimmaksi.
Tämän lisäksi maakuntarahastot jakavat kevään kuluessa runsaat yhdeksän miljoonaa euroa.
Apurahojen hakijoita oli tänä vuonna kolmesataa enemmän kuin viime vuonna, mutta myöntöjen määrä pysyi ennallaan. Rahaa sai 1 049 hakijaa.
Rahaston vuotuiset 30 000 euron suuruiset palkinnot saivat professori Marjatta Hietala, kapellimestari Okko Kamu ja sirkustaiteilija Ville Walo.
Suomen ja Skandinavian historian asiantuntija, tohtori Marjatta Hietala palkittiin Suomen historiantutkimuksen kansainvälistämisestä ja uuden tutkijapolven kasvattamisesta.
Ensi vuonna Sinfonia Lahden ylikapellimestarina aloittava Okko Kamu sai tunnustuksen musiikin maailmankansalaisuudesta, syvästä näkemyksestä ja kauas ulottuvasta urasta.
Useita taiteenlajeja esityksissään yhdistävää Ville Waloa kiitellään puolestaan nykysirkuksen runoilijaksi ja moniääniseksi kriitikoksi. Monet Walon teokset ottavat rohkeasti kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin.
Apurahoja Kainuuseen
Apurahan saivat muun muassa:
Historian tohtori Jan Kunnas, Kajaani, Suomen ympäristöhistoriaa käsittelevän kirjan kirjoittamiseen, Alma ja Jussi Jalkasen rahastosta 21 000 euroa.
Ohjaaja Eino Saari ja työryhmä, Kajaani, Kajaanin Teatteritapaamisen toteuttamiseen, Tupakkatehdas Fennian rahastosta 10 000 euroa.
Routa – Kajaanin tanssin edistämisyhdistys ry, Kajaani, taiteelliseen toimintaan, Hildur Oikeron rahastosta 40 000 euroa.
Filosofian maisteri Eija-Riitta Airo-Karttunen ja työryhmä, Kajaani, Arabian jänis -lastenoopperan tekemiseen ja esityskiertueen järjestämiseen Kainuussa, Aino ja Einari Haakin rahastosta 6 000 euroa.
Virtuosi di Kuhmo ry, Helsinki, Virtuosi di Kuhmo -jousiorkesterin taiteelliseen toimintaan, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta 15 000 euroa.
Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä, Helsinki, sävellystyöhön, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 21 000 euroa.
Musiikin maisteri Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, Sotkamo, 5- ja 6-kielisen viola d’amoren hankintaan, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta 10 000 euroa.
Juminkeko-säätiö, Kuhmo, Kalevala-perinteen kulttuurivaihdon toteuttamiseen Vanhan Kalevalan 175-vuotisjuhlavuonna, Kerttu Wanteen rahastosta 10 000 euroa.
Kainuun käsi- ja taideteollisuus ry, Kajaani, kainuulaisen käsityökulttuurin teemapäivien järjestämiseen, Toini ja Maijaliisa Nikkilän rahastosta 12 000 euroa.

