”Palkintorahat voi käyttää työhön tai kaljaan”
- David Elliott on parhaillaan Suomessa tutustumassa ehdolla oleviin taiteilijoihin ja heidän työskentelytapoihinsa.
Tämä ei ole kilpailu, tämä on kamppailu. Näin luonnehtii brittikuraattori David Elliott Ars Fennica -palkinnon saajan valintaa. Vaikea tehtävä on tällä kertaa asetettu hänen kontolleen.
– Ehdokkaat ovat niin erilaisia, ettei heitä voi vertailla. Siksi sanon, että tässä ei voi olla voittajaa. Asiantuntijaraati on jo valinnut heidät ehdokkaiksi, koska he ovat sen mielestä hyviä, ja koska heidän yhteisestä näyttelystään muodostuu kiinnostava kattaus. Minä yritän vain pitää mieleni avoimena ja vaikutelmani tuoreina – ja toivon yllättyväni.
Elliott kertoo päättävänsä palkinnon saajan jo todennäköisesti ensi viikolla, mutta julkisuuteen tieto paljastetaan vasta 25. marraskuuta. Nykytaiteen asiantuntija tietää roolinsa merkityksen: 34 000 euron palkinto on iso summa kelle tahansa taiteilijalle.
– Rahat voi käyttää työskentelyyn tai sitten ne voi pistää kaljaan ja hauskanpitoon. Sekin on aivan okei, sillä kaikki sellainen ruokkii taiteilijan työtä. Hehän ammentavat aiheensa elämästä.
Ars Fennica -palkintoa tavoittelee kokenut, jo asemansa vakiinnuttanut viisikko: taidemaalari Markus Konttinen, kuvanveistäjä Anne Koskinen, kuvataiteilijat Jaakko Niemelä ja Charles Sandison sekä valokuvataiteilija Jorma Puranen. Suomen suurin kuvataidepalkinto myönnetään jo 20. kerran.

