Veijareita ja pyhimys
Kansanedustajien protesti muuttuu Sauli Niinistön poliittiseksi voitoksi.
Yli 100-vuotias eduskunta on tuskin koskaan valinnut itselleen puhemiestä näin vähäisellä äänimäärällä kuin Sauli Niinistö (kok.) valittiin jatkamaan tiistaina. Vain 89 ääntä on selvä romahdus aikaisemmasta.
Hallitusratkaisun jälkeen 2007 Niinistö sai 151 ääntä eli 88 prosenttia kaikista puhemiesvaalissa annetuista äänistä. Vuotta myöhemmin ääniä kertyi 155 eli 87 prosenttia. Ensimmäiset protestin merkit tulivat ilmi vuosi sitten, kun Niinistön äänimäärä putosi 141:een eli 75 prosenttiin äänistä. Ääniä muille edustajille, tyhjiä ja hylättyjä lippuja kertyi yllättävän paljon.
Nyt Niinistö sai vain alle puolet – 48 prosenttia – kaikista vaalissa annetuista äänistä. Kun kokonaan hylättyjä ei lasketa, hänen osuutensa edustajille annetuista ja tyhjistä äänistä nousi sentään 52 prosenttiin eli yli valintarajan.
Niinistön kannatuksen ero varapuheenjohtajiksi valittuihin keskustan Seppo Kääriäiseen (165 ääntä) ja sosiaalidemokraattien Tarja Filatoviin (160 ääntä) on huikea. Niinistö purkikin pettymystään kiittäessään eduskuntaa luottamuksesta ”erityisesti varapuhemiesten puolesta”.
Niinistön itsensä tulos löi ällikällä, vaikka jo hyvän aikaa kansanedustajien piiristä oli tullut tietoa protestimielialasta. Lieneekö Niinistö lukenut lehtiä.
Hänen kamreerinotteensa eduskunnan taloudenpidossa ovat monien edustajien mielestä menneet liiallisuuksiin. Esimerkiksi eduskunnan lähettäminä erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä kulkevat ovat syystäkin kyllästyneet vaatimattomiin matka- ja majoitusjärjestelyihin.
Eduskunnan urheilukerhon jäsenet ja useat muutkin edustajat närkästyivät Niinistön kommentista, kun eduskunnan virkamiehen monivuotista kavallusta ei ollut havaittu tilintarkastuksissa. ”Tämmöisiä veijareita meillä täällä on”, Niinistö letkautti.
Niinistön käyttäytymistä on verrattu moniin aikaisempiin puhemiehiin, jotka ovat uskaltaneet puolustaa kansanedustuslaitosta sitä populistista kritiikkiä kohtaan, jota median mielipide- ja keskustelupalstat pursuavat. Kansanvallan perustehtävän hoitajien halveksunta on avointa.
Nyt suuri joukko kansanedustajia antoi Niinistölle palautetta oikein kunnolla. Monikaan ei olisi uskaltanut protestiaan esittää, jos puhemiehestä olisi äänestetty avoimesti.
Omaa tulostaan Niinistö piti oikeutetusti surkeana. Hänen on vaikea jatkaa tehtävässään tällaisen epäluottamuslauseen jälkeen. Lain mukaan hän ei enää voinut kieltäytyä vastaanottamasta tehtävää, vaikka jäikin harkitsemaan luopumista myöhemmin.
Tänään valtiopäivien avajaisissa Niinistön olisi määrä vastata tasavallan presidentin puheeseen. Draama jatkuu.
Kansanedustajakollegoiden protesti muuttuu Niinistön poliittiseksi voitoksi. Hän ei tingi tiukasta taloudenpidosta senttiäkään. Kasvava kannatus voisi realisoitua suurvoitoksi vuonna 2012 presidentinvaalissa.
Mutta tämä nolo kokemus ei välttämättä kannusta Niinistöä tälle tielle – onhan hänkin sentään ennen kaikkea viiden kauden parlamentaarikko. Populistiselle eduskunnan vastaisuudelle väkisinkin rakentuva presidenttikampanja johtaisi vakavaan perustuslakikriisiin.


Niinpä, mistä kysymys? Kansanedustajat elävät niin eri maailmassa, että tarvitsevat sopeuttamiseläkkeen, jotta voisivat sopeutua normaalielämään - syömään itse ja sitomaan kengännauhansa.
Mitä Niinistö on kritisoinut?
1.Eduskunnan 100 vuotisjulakulut kulut olivat ruhtinaaliset 5,3 milj €.
2.Eduskunnan urheilukerhon 70 000 euron kavallusta
3.Avokätinen lahjoittelu kansallisoopperalle esim Venäjän reissu 100 000 euroa, siitä ei olisi saanut kritisoida.
4.Pelkklä eduskunnan kirjan kuvitus maksoi 167 000 euroa, siitä ei olisi saanut kritisoida.
5.Edustajien viinitilaukset Etelä-Afrikasta, josta pelkät asianajolaskut 60 000 euroa.
6.Kun 38-vuotias Janina Andersson ilmoitti hakevansa sopeuttamiseläkettä, Niinistön mielestä sopeuttamiseläke ei enää sovi tähän päivään.
7.Niinistö ilmoitti, että passaa matkustaa jatkossa turistiluokassa niin lentokoneessa kuin junassa, mikä ei sovi Kiljusille Hurskaisille ja muille edustajille - ei rahvaan joukossa sovi kansanedustajan matkustaa, vaan vain Business luokka kelpaa.
8.Niinistö ilmoitti, että normaali hotellihuone riittää, mikä ei sovi kansanedustajille, vaan sviitti pitää olla
9.Ulkomailla vierailevat valtuuskunnat ovat liian suuria.
10.Suuri turhan päiväinen valtuuskunta Brasiliaan Rion Karnevaaleille maksoi maltaita. Tästä ei olisi saanut kritisoida.
ON aivan kläsittämätöntä, että olemme EU:ssa, jolloin kansanedustajien päätäntävalta on pudonnut marginaaliseksi kymmenessä vuodessa, virkamiesten määrä on tuplaantunut 278:sta noin 500:een. Ja tässä luvussa ei siis ole kansanedustajien avustajia, mikä on moninkertaistunut. Käyttömenot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana nousseet 18,5 miljoonasta 56,5 miljoonaan euroon. Nousu on ollut kymmenessä vuodessa yli 200 prosenttia! Koko eduskunnan kulut ovat kasvaneet samana aikana 41,8 miljoonasta 91,9 miljoonaan euroon.
Onneksi meillä on edes Niinistö hieman palauttamassa maahan tätä juhlijaporukkaa.
Ilmoita asiaton kommentti