Apulaisoikeuskansleri raamitti kuntasovun
Kuljetusten ja laivaviennin pysäyttäminen tänä aikana tuskin saa tukea lomautusten kourissa painivilta teollisuusliitoilta.
Kunta-alan neuvottelutulos rauhoittaa työmarkkinatilannetta merkittävästi. Kuntien ja kuntayhtymien noin 380 000 palkansaajan sopimus maksaa tänä vuonna työvoimakustannuksen nousuna vajaan prosentin. Sopimus tiivistyi lähinnä palkkoihin.
Kunta-alan sopimusneuvotteluja käytiin lopulta selvästi rauhallisemmassa ilmapiirissä kuin alkuasetelmasta saattoi ajatella. Palkansaajapuoli yritti vyöryttää Tehyn saamia huomattavia palkankorotuksia muille henkilöstöryhmille.
Palkankorotuksia kohdennettiinkin koulutetuille alipalkatuille naisvaltaisille ryhmille. Samapalkkaisuuserää suunnattiin yhdenvertaisuuslain mukaisesti tehyläisten kanssa samaa työtä tekeville.
Taustana ratkaisulle on apulaisoikeuskanslerin tuore kannanotto, jonka mukaan Tehyn jäsenistöä ei voida työehtosopimuksensa nojalla suosia verrattuna samaa työtä tekevien muiden ammattiliittojen jäseniin. Kannanotto oli käänteentekevä ja lajissaan ensimmäinen tulkinta syrjinnästä tällaisessa tilanteessa.
Kunnallinen työmarkkinalaitos oli aikaisemmin työnantajana lähtenyt siitä, että samapalkkaisuussäännöksiä ei tarvitsisi noudattaa yli työehtosopimusrajojen. Apulaisoikeuskanslerin päätös asettikin ennekokemattomalla tavalla järjestöille raamit neuvotteluihin.
Niinpä neuvottelutulos ei pidä sisällään lainkaan yleiskorotuksia, jotka olisivat syöneet varaa yhdenvertaisuuden toteuttamiselta. Korotukset muodostuvat kevään samapalkkaisuuserästä sekä syksyllä maksettavasta paikallisesta tuloksellisuuteen perustuvasta järjestelyerästä.
Suurimmat 1,3 prosentin korotukset tulevat koulutetuille naisvaltaisille aloille, lähinnä hoitohenkilökunnalle ja esimerkiksi lastentarhanopettajille. Myös ruokapalvelun ja siivoustehtävien henkilöstön palkat nousevat keskimääräistä enemmän. Myös tekniset alat saivat samapalkkaerästä aikaisempaa enemmän.
Harjoittelijan minimipalkka nousee merkittävästi eli noin 9 prosentilla 1 450 euroon kuukaudessa. Kunta-alan kilpailutilannetta työmarkkinoilla ratkaisu parantaa, mutta toisaalta kuntien nykyisissä budjettiraameissa se voi johtaa harjoittelijamäärien supistumiseen.
Samaan aikaan kun kunnille syntyi neuvottelutulos yhden prosentin palkankorotuksilla, Auto- ja kuljetusalojen liitto latasi kovat piippuun.
AKT:n vaatimuksena on 6 prosentin palkankorotus kahdessa vuodessa. Työnantajan laskujen mukaan muut sopimusvaatimukset maksaisivat toiset 6 prosenttia. Liitto uhkaa pysäyttää maan kuorma- ja linja-autoliikenteen sekä lentotankkaukset Helsinki-Vantaalla parin viikon päästä sunnuntaina.
Satamia uhkaa lakko kahden jo viikon päästä perjantaina. AKT haluaa taata irtisanottujen ahtaajien tulotason entisellään yhden vuoden ajaksi. Nykyisessä sopimuksessa vastaavaa turvaa on puoleksi vuodeksi.
AKT on palannut entiseen taistelutapaansa ja ajoittanut hurjat vaatimuksensa taantumaan, jolloin muut alat tinkivät vaatimuksistaan. Kuljetusten ja laivaviennin pysäyttäminen tänä aikana tuskin saa tukea lomautusten kourissa painivilta teollisuusliitoilta.

