Komissaari Rehnin rankka urakka
Kun Olli Rehn sai uudessa komissiossa talous- ja rahakomissaarin vastuullisen tehtävän, hän itse oli tyytyväinen tulokseen. Myös Suomen hallituksen edustajat suitsuttivat Rehnin painavaa salkkua. Harva osasi ennustaa, kuinka todella raskas urakka Rehnille lankesi.
Rehn katsoi aluksi, että lähivuosista tulee vaikeita kaikille jäsenmaille – kaikki ovat rajusti velkaantuneet. Rehnin mielestä tikun nokkaan ei voitu nostaa yhtä tai kahta jäsenmaata vaan tarvitaan kaikkien jäsenmaiden ja komission yhteistyötä.
Silti Rehn taisi aavistaa, mitä oli tulossa. Hän toivoi, että Kreikan hallitus nopeasti kertoo keinoista, jolla se aikoo pienentää 13 prosenttiin paisunutta budjettivajettaan.
Kreikan sittemmin listaamat toimenpiteet eivät ole vakuuttaneet markkinoita.
Kreikan testissä alkaakin olla kysymys koko eurojärjestelmän uskottavuudesta. Holtittomasti eurojärjestelmään tullut ja siinä elänyt Kreikka on pannut Emun, Euroopan keskuspankin ja komissionkin peruskysymysten ääreen. Kreikkaa on siedetty – kenties osin tahallaankin, ettei euro liikaa vahvistuisi.
Kreikka rimpuilee nyt nimenomaan siinä tikunnokassa. Jos se putoaa, uhkana on siirtyminen dominovaiheeseen. Espanja ja Portugali ovat jo joutuneet lainamarkkinoilla tehotarkkailuun. Myös Irlanti on seurannassa.
Rehn osallistui uudessa tehtävässään maanantaina ensimmäisen kerran euroryhmän valtiovarainministereiden kokoukseen. Eri euromaiden hallituksilla – myös ministeri Jyrki Kataisella – on jyrkkä kanta siitä, ettei kansalaisten verorahoja siirretä Kreikan vajeiden tilkkeeksi. Pienikin viittaus siihen suuntaan olisi itse kullekin ministerille poliittinen itsemurha.
Kolikon toisella puolella on koko rahaliiton uskottavuus. Jos luottamus Kreikkaan katoaa markkinoilta, se heijastuu väistämättä koko Emuun. Juuri tästä syystä EU ja euroryhmä ovat yrittäneet viestittää tukeaan Kreikalle, lupaamatta silti konkreettisesti juuri mitään.
Joku voi ajatella, että Kreikka pitäisi erottaa rahaliitosta, koska se on osoittanut, ettei ole toiminut rehellisesti ja luotettavasti edes tilastoja luodessaan. Tämäkin ajatus lienee vain teoreettinen. Talousnobelisti Paul Krugman lainasi äskettäin kollegaansa Barry Eichengreeniä: yritys palata kansalliseen valuuttaan voisi laukaista ”kaikkien finanssikriisien äidin”.
Entä jos Kreikka joutuisi pelastusoperaatioiden myötä Maailman valuuttarahaston IMF:n holhoukseen. Sekin olisi nolo esimerkki Emun talouskurin tasosta euron epäonnistumisesta. Siksi suuret euromaat haluavat pitää IMF:n loitolla ja turvautua toistaiseksi kevyempiin menetelmiin.
Mutta riskien hallintaan tuskin enää riittää se, että Kreikan tilastointi pannaan kuntoon, veronkierto ja korruptio kuriin, julkisia palkkoja leikataan ja eläkeikää nostetaan. Jos Kreikassa seurauksena alkaa poliittinen hulabaloo, korkotasoa ja lainansaantia säätelevät markkinavoimat reagoivat sitäkin rajummin.
Jos Rehn onnistuu uudessa tehtävässään, hänestä tulee suuri sankari. On edullista, että järkeä on puhumassa mies pienestä Suomesta, joka selvitti oman kriisinsä 1990-luvulla. Suurvalta-asenne voisikin olla tuhoisa.
