Tappouhkauksista ei saa tulla arkea
Vanhempien ja koulujen on päättäväisesti ja nopeasti puututtava verkossa tapahtuvaan koulukiusaamiseen.
Ovatko suomalaiset entistä väkivaltaisempia ja synkempiä vai onko kysymys tietoverkkojen tuomasta näköharhasta?
Julkinen vihanlietsonta alkaa joka tapauksessa jo saada huolestuttavat mittasuhteet. Emmekö me kuitenkin pidä Suomea jonkinlaisena sivistysvaltiona?
Internetin Facebookiin on perustettu käyttäjäryhmä, jonka nimi on ”Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorssin taposta!”. Viime viikolla maahanmuuto- ja eurooppaministeri Thors teki ryhmästä rikosilmoituksen. Poliisi epäilee perussuomalaisten varavaltuutettua ja entistä kansanedustajaehdokasta, joka on aiemminkin uhkaillut verkossa poliitikkoja ja vähemmistöryhmiä.
Poliisi tutkii myös vihasivustoa, jolla kehotetaan tappamaan suomalaisia poliittisia johtajia tasavallan presidentistä lähtien ja jolla lietsotaan järjestelmälliseen väkivaltaan maahanmuuttajia kohtaan.
Vihasivuista on myös tullut lasten ja nuorten keskuudessa yksi karmea koulukiusaamisen muoto, Kajaanissakin.
Yksi selitys ilmiölle on tietysti verkossa toimimisen helppous. Sieltä löytyy ystäviä niin hyvässä kuin pahassakin.
Verkkokeskusteluissa omalle vihalleen oikeutusta ja tukea hakevan ei tarvitse sietää vastaväitteitä. Äärimmillään yhteisöissä ruokittu kauna voi johtaa Jokelan, Kauhajoen tai Saksan Winnendenin kaltaisiin murhenäytelmiin.
Jos ministeri Astrid Thorsia uhkaavan viharyhmän perustaja on poliisin epäilemä pikkupoliitikko, hänet on mahdollista panna tekemisistään edesvastuuseen.
Joku vastuu pitäisi kuitenkin olla myös niillä sivustojen ylläpitäjillä, jotka eivät välittömästi puutu sivuillaan rehottavaan rikollisuuteen. Heillä pitäisi olla velvollisuus rangaistuksen uhalla välittömästi lopettaa sellainen kirjoittelu, joka sisältää laitonta uhkailua tai julkisen kehottamisen rikolliseen tekoon.
Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Sivustoja pystytään pitämään yllä ulkomailla, jonne suomalaisten viranomaisten kynnet eivät yllä. Vaikka muissakaan länsimaissa ei voi laittaa verkkoon mitä tahansa, on verkon siistiminen kansainvälisenä yhteistyönä todennäköisesti hyvin pitkässä kuusessa.
Kestävä – joskin hidas ja vaivalloinen – tie verkon siistimiseksi on kansalaiskasvatus ja keskustelukulttuurin nostaminen tasolle, jolla sen pitää länsimaisessa demokratiassa olla.
Samalla yhteiskunnan on selvästi osoitettava, ettei verkon rikollista käyttöä hyväksytä. Liian usein keskustelussa on käsien levittelyn makua tyyliin: se nyt on niitä internetin lieveilmiöitä.
Puolueiden on selvästi irtisanouduttava liepeillään liikkuvista vihanlietsojista. Vanhempien ja koulujen on päättäväisesti ja nopeasti puututtava verkossa tapahtuvaan koulukiusaamiseen.
On myös selvitettävä, olisiko jotain tehtävissä lainsäädäntöteitse. Tietoverkkojen lieveilmiöihin puuttuminen ei tarkoita sananvapauden kahlitsemista eikä verkon hyötyjen kiistämistä. Vapautta vain ei voi olla ilman vastuuta.
Poliisi edustaja toteaa lehtihaastattelussa, että poliitikkoihin kohdistuvan vihasivuston esitutkinta on kesken, koska rikosnimikkeen todentaminen on vaikeaa (Ilta-Sanomat 2.3.). Eihän niin voi olla. ”Tappolistojen” levittelylle pitää löytyä rikosnimike.
