Yhteisöllisyyttä kannattaa vaalia
Kuntien pitää omilla toimillaan tukea sitä positiivista energiaa, jota yhteisöissä on.
Kainuussa on aloitettu maakunnallisen mielenterveys- ja päihdetyön suunnitelman tekeminen. Se taas liittyy viime keväänä alkaneeseen ja ensi syksyyn jatkuvaan Tervein mielin Pohjois-Suomessa -hankkeeseen. Vain vähän mutkia oikaisten voi sanoa, että tavoitteena on entistä paremmin alueen vahvuuksiin ja ihmisten osallistumiseen tukeutuva mielenterveystyö ja ennaltaehkäisevä työ.
Suunnittelutyötä on pohjustettu Kainuun kunnissa pidetyillä ”Mitäpä mieltä” -yleisötilaisuuksilla. Ne keräsivät pikkukunnissakin kymmeniä osanottajia, jotka eivät suinkaan istuneet tuppisuuna. Kajaanissa osanottajamäärä, yli sata henkeä, pääsi peräti yllättämään järjestäjät.
Osanottajat näyttävät löytävän elinympäristöistään muutakin hyvää kuin luonnon ja siellä liikkumisen mahdollisuudet, jotka aina muistetaan mainita Kainuun vahvuuksina.
Monipuolisia harrastusmahdollisuuksia, kuten kirjasto, kansalaisopiston ja seurakunnan piirejä ja järjestöjen aktiviteetteja, löytyy pikkukunnistakin. Kun tarjotaan tutustuu ja siihen tarttuu, tekemistä löytyy varmasti, Ristijärvellä vakuutettiin. Kuhmolaiset äityivät ylistämään kotikaupunkinsa kulttuuritarjontaa, vaikka sitä kuulemma kuluttavatkin enemmän muualta tulevat.
Peruspositiivisen vireen alla kuitenkin muhii tilaisuuksien annista päätellen suuri huoli yksinäisyydestä – omasta ja toisten. Kainuun ikärakenteesta johtuen tätäkin asiaa pohdittiin lähinnä ikäihmisten näkökulmasta.
Pienillä paikkakunnilla yhteisöllisyys on vahvuus, mutta se on myös haurasta. Muuttotappio ohentaa erityisesti ikäihmisten henkilökohtaisia turvaverkkoja, joita parhaatkaan viranomaispalvelut eivät korvaa.
Tätä pitäisi pohtia erityisesti vanhuspalveluja kehitettäessä. Suomessa on virallisenakin tavoitteena vanhusten asuminen mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Sitä ikääntyvät ihmiset selvitysten mukaan itsekin haluavat. Useimmiten se on täysin perusteltua.
On kuitenkin varottava, ettei tällaisesta politiikasta tule ikääntyville ihmisille loukku. Silloin kun on selvää, ettei riittävää apua kotona selviytymiseksi voida asuinpaikan syrjäisyyden takia antaa elämän loppuun asti, ikäihmisillä pitää olla mahdollisuus muuttaa taajamaan ja palvelujen äärelle ajoissa – silloin, kun he vielä itse voivat hakeutua harrastusten ja toisten ihmisten pariin. Jos ratkaisut tehdään pakon edessä vasta sitten, kun tarvitaan laitoshoitoa, yksinäisyys todennäköisesti jatkuu.
Järjestöjen rooli yhteisöllisyyden vaalijoina vain korostuu jatkossa, kun kunnat talousvaikeuksissaan keskittyvät välttämättömään ja kaventavat vapaa-ajanpalvelujaan.
Kunnissakin pitää kuitenkin pitää menoja karsittaessa järki päässä ja muistaa kunnan tehtävä hyvän arjen mahdollistajana. Niiden pitää omilla toimillaan tukea sitä positiivista energiaa, jota yhteisöissä on.
Suurin osa kulttuuripalveluista tarvitsee näillä pienillä markkinoilla julkista tukea. Monet harrastukset – on niiden takana järjestö tai pieni aktiivisten ihmisten joukko – tarvitsevat ilmaisia tai kohtuuhintaisia toimintatiloja.
Näitä tarpeita on kaikissa ikäryhmissä.
