Rakenteet ratkaisevat
Onpa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusmalli mikä tahansa, tehot otetaan rakenteista.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) esittää terveysrahaston perustamista terveydenhuoltoa uhkaavan kustannuskriisin ratkaisuksi. Terveysrahastoon koottaisiin kaikkien nykyisten toimijoiden – valtion, kuntien ja Kelan – terveysmenoihin käyttämät varat ja kaikkien kansalaisten terveyspalvelut rahoitettaisiin siitä (KS 8.3.).
Terveydenhuollon palvelujen turvaamiseksi ja rahoituksen riittämiseksi on tähän asti etsitty ratkaisuja lähinnä palvelujen organisoinnista.
Paras-hankkeessa kunnat on jo muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta saatu kokoamaan sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut vähintään 20 000 hengen asukaspohjan kokonaisuuksiksi. Nyt on suunnitteilla kokeilu, jossa sosiaalipalveluista, perusterveydenhuollosta ja perustason erikoissairaanhoidosta vastaamaan voitaisiin perustaa sosiaali- ja terveysalueita.
Pääministeri ei usko, että terveydenhuollon rahoitus on kustannusten noustessa ratkaistavissa pelkästään toimintamalleilla. Hänen mallissaan terveyspalvelut ostettaisiin kansalaisille sieltä, mistä ne edullisimmin saataisiin. Sama kassa maksaisi päivärahat ja hoidon, mahdollisesti myös ennaltaehkäisevän terveydenhoidon.
Yhden ongelman Vanhasen malli kiistämättä ratkaisisi. Menojen osaoptimoinnilta putoaisi pohja. Tätä ilmaisua Vanhanen käyttää tammikuisessa kirjoituksessaan, jossa hän ensimmäisen kerran rahoitusmalliaan esitteli. Osaoptimointi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi leikkauksen lykkäämisestä päätettäessä ei tarvitse kantaa huolta päivärahoista, koska ne maksaa joku muu. Kun kaikki kustannukset maksettaisiin samoista rahoista, potilaat hoidettaisiin mahdollisimman nopeasti.
Vanhanen arvioi, että palvelujen tuottaminen muokkautui tällaisessa ”rahoituspää edellä kulkevassa” mallissa automaattisesti tarpeiden mukaan. Hän uskoo, että mallilla eliminoitaisiin se uhka, että köyhillä, vanhusvoittoisilla muuttotappioalueilla jäätäisiin vaille riittäviä palveluja.
Tässä on Vanhasen idean heikko kohta. Malli ei laajenna terveydenhuollon rahoituspohjaa. Edelleenkin olisi kysymys siitä, miten käytettävissä olevalla rahalla saataisiin eniten ja parasta palvelua.
Onpa rahoitusmalli mikä tahansa, tehot otetaan rakenteista. Kainuun maakuntamallissa on saatu selkeää hyötyä siitä, että erikoissairaanhoito ja perusterveydenhoito sekä siihen läheisesti liittyvä vanhustenhoito ovat saman hallinnon alaisuudessa. Nyt samaa aletaan ilmeisesti kokeilla terveyspiireissä.
Maakuntamallin – sellaisena kuin se on Kainuussa toteutettu – selkeä vahvuus on myös maakunnan vastuu koko alueesta, pienimpiä kuntia myöten.
Kokonaan eri asia on, että millään mallilla ei estetä muuttotappioalueiden palveluverkon harvenemista. Pitkässä juoksussa täyden palvelun terveysasemia on koko maassa entistä harvemmassa, ja ilta- ja yöpäivystykset keskittyvät yhä selvemmin suurille keskuspaikkakunnille.
Vanhoihin rakenteisiin takertumisen asemesta on selvitettävä, miten matkojen pitenemisestä johtuvia haittoja minimoidaan ja millaisia mahdollisuuksia antavat esimerkiksi liikkuvat klinikat ja muut uudet palvelut, jotka nykyaikaisen tekniikan turvin ovat mahdollisia.
