Valtava työ meni hukkaan
UPM Kajaanin tehtaalla pantiin viime vuosikymmenellä Pauli Hännisen johdolla infraa merkittävästi kuntoon. Viimeisen kuuden vuoden aikana yksikössä on käyty läpi kolme kehittämisohjelmaa.
Vuoden 2003 syyskuussa tehdas julkisti tuottavuuden parantamisohjelman, vuoden 2006 maaliskuussa tuottavuuden ja kustannusten tehostamisohjelman ja viime vuoden joulukuussa kustannustehokkuuden kohottamisohjelman.Tehtaalla on tehty uskomatonta työtä. Runsaat kolme vuosikymmentä siten Kajaani Oy oli maan paperiteollisuuden lakkoherkin tehdas, mutta viime vuosina se on esimerkillisellä yhteistyöllä ajanut jatkuvasti tuotantoennätyksiä, vaikka henkilökunnan määrä on supistunut rajusti.Puolikymmentä vuotta sitten paperitehtaalla työskenteli runsaat 800 henkilöä, nyt heitä on lähes kolme sataa vähemmän.Henkilöstö ja johtaja Kari Pasanen ovat soittaneet niin sanotusti yhtä viulua. Olen monta kertaa ihmetellyt, kuinka hyvähermoista porukkaa on ollut asialla.Jotakin tehtaan meiningistä kertoo tämän vuoden helmikuun viides päivä, Runebergin päivä. Vaikka paperitehtaalle oli tulossa Paperikone 4:n seisokki, koneella tehtiin nopeusennätys, 1501 metriä minuutissa. Se oli osoitus osaamisesta ja tahdosta, mikä PK:llä ja koko vallitsi.Maailman myllyt jauhoivat kuitenkin tänä vuonna nopeasti. Paperiteollisuuden markkinatilanne ei parantunut. Kun Norske Skog ilmoitti kesällä parin paperikoneen sulkemisesta, se herätti Kajaanissa hieman toivoa PK 4:n uudelleen käynnistämisestä.Kapasiteettia oli kuitenkin edelleen liikaa, eikä mitään merkkejä markkinatilanteen paranemisesta syntynyt. Paperin kysyntä on pikemmin laskemassa. Kun moni muukin tekijä osoitti miinusta, oli väistämättä edessä Kainuun historian synkimpiin kuuluva päivä, Leivän isän kaatuminen.Kukaan ulkopuolinen ei voi kuvitella, miltä nyt Kajaanin tehtaan henkilöstöstä tuntuu. Pettymys ja masentuneisuus eivät ole mitattavissa. Kaikki usko ja toivo murtuivat kerralla.
