Holiday Club Resorts investoi sata miljoonaa Saimaan rannalle
Holiday Club Resorts Oy käynnistää Saimaan rannalle Pohjoismaiden suurimman matkailuhankkeen rakentamiseen. Ensi vaiheessa kysymyksessä 100 miljoonan investointi, toimitusjohtaja Vesa Tengman kertoo.
Vuoteen 2020 mennessä alueelle syntyy 8 000 vuodepaikkaa. Siihen mennessä alueelle on investoitu 200 miljoonaa euroa.
Rauhan historialliselle alueelle Lappeenrantaan nousee 222 huoneen kylpylähotelli. Se perustuu Holiday Club -konseptiin, jota edustaa muun muassa Katinkulta Sotkamon Vuokatissa.
Kylpylähotellin yhteyteen rakennetaan muun muassa vesipuisto hyvinvointiosastoineen, ravintolamaailma ja monitoimi-jääareena.
Kolmesataa rakentajaa
Holiday Club Saimaan rakentaminen tarkoittaa 300 henkilötyövuotta. Kylpylähotelli valmistuu kesällä 2011. Sen jälkeen se työllistää 250 henkilöä pysyvästi.
Suunnitelmien mukaan alueelle tulee 8 000 vuodepaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Siihen mennessä alueelle on investoitu noin 200 miljoonaa euroa.
Holiday Club Saimaa -kylpylähotellin rakennuttaa Saimaan Kylpyläkiinteistöt Oy, jonka omistajiksi tulevat Holiday Club Resorts Oy, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, SRV Yhtiöt Oyj, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia ja Miriensis Oy.
Rahoittajina toimivat Handelsbanken Suomi, Pohjola Pankki Oyj, Nordea Pankki Suomi Oyj , Finnvera Oyj, Lappeenrannan kaupunki ja työ- ja Elinkeinoministeriö sekä paikallinen TE-keskus.
Kylpylähotellin urakoitsijana toimii SRV Yhtiöt Oyj. Hankkeen suunnittelusta vastaa Pöyry Oyj.
300 huoneistoa, golf-kenttä
Holiday Club Saimaan huvipuisto- ja sirkusmaailmasta lähtevä teema heijastuu suihkulähteissä, valoissa, väreissä ja vesiliukumäissä. Hoito-osastoja ja saunamaailmaa täydentää katolla sijaitseva savusauna.
Uutta on myös suoraan ravintolamaailmaan aukeava monipuolinen jääareena, jolla voidaan järjestää tilaisuuksia 4 000 hengelle asti.
Holiday Club Saimaa tarjoaa aktiviteetteja ympäri vuoden. Kylpylähotellin lisäksi Holiday Club rakentaa alueelle 300 lomahuoneistoa ja 18-reikäisen golfkentän harjoitusalueineen.
Puistoalueella voidaan järjestää 15 000 hengen yleisötapahtumia.
Ympärivuotisia keskuksia
Holiday Club -konseptilla luodaan Tengmanin mukaan ympärivuotisia lomakeskuksia.– Hyviä esimerkkejä ovat Suomessa Vuokatti ja Ruotsissa Åre. Holiday Clubin kylpylähotellin ja viikko-osakehuoneistojen ansiosta molempien alueiden matkailun kehitys on ollut erittäin nopeaa.
– Nyt käynnistyvä hanke edistää Saimaan asemaa ja merkitystä suomalaisessa matkailussa, nostaa alan kannattavuutta yleisesti ja tukee jatkossakin vahvasti itäisen Suomen taloutta.
Lappeenrannan kaupungin osuus hankkeessa on keskeinen, apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski sanoo.
Alueen läheisyydessä asuu yhteensä 10 miljoonaa ihmistä, sillä muutaman tunnin etäisyydellä ovat sekä Suomen että Venäjän ja Baltian suurkaupungit. Perheiden lisäksi kohde on suunniteltu niin kotimaisille kuin kansainvälisille kokousmatkailijoille.

