Ulkomaat

Päivitetty 7.2. 22:20, julkaistu 7.2. 22:15

Vain harvasta hakijasta tulee astronautti, koulutukseen päässeillä vuosien treeni

Kuva: NASA TV
STT STT–PÄIVI SINISALOLähetä palautetta toimittajalle
Avaruussukkula Endeavourin kapteeni George Zamka (oik.) valmistautui lähtöön kennedyn avaruuskeskuksessa sunnuntaina.


Avaruuteen matkustaminen astronauttina on tuhansien nuorten unelma, mutta vain harva pääsee lopulta ihailemaan maapalloa avaruussukkulan tai avaruusaseman ikkunasta.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on kouluttanut astronautteja jo 50 vuoden ajan. Vasta 321 onnekasta on valittu varsinaiseen koulutusohjelmaan.

Pääsyvaatimukset ovat kovat. Astronautiksi haikailevan ulkomaalaisen eteen tulee lisäksi vaatimus Yhdysvaltain kansalaisuudesta, ainakin jos haluaa lentäjäksi tai lennon komentajaksi.

Eikä koulutuksen pääse silkalla seikkailunhalulla: hakijoilta vaaditaan yliopistokoulutusta, työkokemusta ja rautaista kuntoa.

Avaruuslentäjäksi haikailevan kannattaa valita yliopistossa insinöörikoulutus tai tiedeaineita – biologiaa, matematiikkaa ja fysiikkaa. Sukkulapilotin koulutukseen pääsyn vähimmäisvaatimus on tuhat lentotuntia hävittäjäkoneessa.

Yleensä pilotit valitaankin ilmavoimien lentäjien joukosta, erityisesti koelentäjistä.

Erikoisosaaminen valttia

– Astronautti ei ollut mikään tavallinen ammatti, kun olin lapsi, kertoo astronautti Catherine Coleman Nasan nettisivuilla.

– En ajatellut sitä ennen kuin olin yliopistossa.

Kun Yhdysvaltain ensimmäinen naisastronautti Sally Ride kävi yliopistossa luennoimassa, Coleman innostui.

– Haluan tuon työn, hän ajatteli ja hakeutui valmistuttuaan kemistiksi ilmavoimiin.

Coleman on ollut kahdella sukkulalennolla. Joulukuussa hänen on määrä lentää venäläisellä Sojuz-aluksella kansainväliselle avaruusasemalle.

Ohjelmaan päässeet onnekkaat harjoittelevat vuosien ajan. Silti osa heistä ei pääse koskaan avaruuteen.

Ulkomaalaiselle hakijalle paras mahdollisuus on saada niin sanotun payload specialist -matkustajan paikka. Termi tarkoittaa mukaan otettavaa siviiliä, jolla on jonkin alan erityisosaamista.

Usein he ovat avaruusohjelmaan osallistuvien maiden nimittämiä henkilöitä, joiden on toki läpäistävä tiukat kuntovaatimukset ja rankka koulutus.

Ja ainahan olemassa on se mahdollisuus, että pääsee käväisemään avaruudessa maksamalla Nasalle miljoonia dollareita.

AVAINSANAT:

Keskustelua aiheesta:

Aloita keskustelu

LISÄÄ UUTISIA

  1. Varkauden sieppaajaksi epäillään alle 15-vuotiasta tyttöä

    KOTIMAA Päivitetty: 12.3. 13:08 40

    J091843YVarkauden vauvasieppauksesta epäillään alle 15-vuotiasta varkautelaista tyttöä. Poliisi on kuulustellut häntä, mutta ei kommentoi asiaa yksityiskohtaisesti, koska tutkinta on...
  2. Psykologi ei yllättynyt sieppaajan iästä

    KOTIMAA Päivitetty: 12.3. 13:08 00

    Poliisiammattikorkeakoulun psykologian yliopettaja ei ole kovin yllättynyt siitä, että Varkauden vauvasieppauksesta epäillään alle 15-vuotiasta tyttöä. Hänen mukaansa...
  3. Hovioikeus kovensi raiskaajanaisen tuomiota

    KOTIMAA 12.3. 12:53 00

  4. Rikkivetyvuoto Talvivaarassa

    KAINUU 12.3. 12:37 30

  5. Kovalainen jäi yli seitsemän sekuntia kärjestä

    URHEILU 12.3. 10:50 10

  6. Ydinvoima saa kansalta pakit

    KOTIMAA 12.3. 08:55 30

  7. Rovaniemen risteyskolarin uhri kuoli vammoihinsa

    KOTIMAA 12.3. 10:43 10

  8. Alpo Rusi ei saa osallistua Tiitisen listan käsittelyyn

    KOTIMAA 12.3. 10:43 10

  9. Ruumaan pakattu bensa aiheutti vaaran Finnairin lennolla

    KOTIMAA 12.3. 09:50 40

  10. Kiprusoff nollasi Ottawan, Rask loisti Bostonissa

    URHEILU 12.3. 09:51 10

  1. Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

    KAINUU 11.3. 08:58 1918

  2. Abivideojutun sovittelu voi kestää viikkoja

    KAINUU 11.3. 12:41 100

  3. Uusi maskottikala saapui Kajaanin uimahallille

    KAINUU 11.3. 18:29 100

  4. Kari Mäkisestä uusi arkkipiispa

    KOTIMAA 11.3. 14:35 90

  5. Omakotitaloon murtauduttiin Lohtajalla

    KAINUU 11.3. 10:42 130

  6. Osallistu KS:n talvikuvakilpaan!

    KAINUU 5.3. 14:01 600

  7. TOL:n toiminnasta kantelu

    KAINUU 10.3. 10:45 180

  8. Kajaanin-juna törmäsi kiveen, veturi irtosi matkustajavaunuista

    KOTIMAA 11.3. 22:58 70

  9. Leena Peltonen-Palotie on kuollut

    KOTIMAA 11.3. 11:19 80

  10. Volkswagenin maahantuoja pahoittelee kaasupoljinongelmia

    KAINUU 10.3. 13:26 190

  1. Osallistu KS:n talvikuvakilpaan!

    KAINUU 5.3. 14:01 600

  2. Paltamon Yrittäjät eroaa työvoimatalosta

    KAINUU 6.3. 20:10 410

  3. Paltaniemen koululle vuosi jatkoaikaa

    KAINUU 22.2. 15:33 11853

  4. Hokin managerille vuosi ehdollista pakottamisesta sukupuoliyhteyteen

    KAINUU 14.5. 08:34 154048

  5. Waldo’s People VIISUFINAALIIN

    KULTTUURI 13.5. 00:09 14750

  6. Tilhitiellä oli laukausten vaihtoa, poliisi tutkii murhan yritystä

    KAINUU 24.2. 17:23 2800

  7. Sukkahuutokauppa tuotti kuutisen tuhatta euroa

    SUKKAKISA 6.4. 00:00 19830

  8. Hakkuriturmalla ei silminnäkijöitä

    KAINUU 18.1. 13:51 3643

  9. Satamäärin Volkswagenin ja Škodan kaasupolkimia poikki talvioloissa

    TALOUS 9.3. 17:45 3626

  10. Kelkkareitin pohja pilattu, tärvelystä rikosilmoitus

    KAINUU 15.6. 17:31 12700

  1. Tilhitiellä oli laukausten vaihtoa, poliisi tutkii murhan yritystä

    KAINUU 24.2. 17:23 2800

  2. Sukkahuutokauppa tuotti kuutisen tuhatta euroa

    SUKKAKISA 6.4. 00:00 19830

  3. Kainuun ravintoloiden lounaslistat

    LOUNASLISTAT 29.10. 10:52 25850

  4. Hokin managerille vuosi ehdollista pakottamisesta sukupuoliyhteyteen

    KAINUU 14.5. 08:34 154048

  5. Poliisi hajotti Kainuun Miitin lentokentäntiellä

    KAINUU 23.5. 20:18 13930

  6. Waldo’s People VIISUFINAALIIN

    KULTTUURI 13.5. 00:09 14750

  7. KS:n kisalla suursuosio: 378 koiraa mittelee kauneudesta

    KAINUU 22.5. 18:37 14320

  8. Kelkkareitin pohja pilattu, tärvelystä rikosilmoitus

    KAINUU 15.6. 17:31 12700

  9. Abi tarkeni penkkareissa turkilla tai pilkkihaalarilla

    KAINUU 18.2. 13:23 1420

  10. Hakkuriturmalla ei silminnäkijöitä

    KAINUU 18.1. 13:51 3643

  1. Kajaanin-juna törmäsi kiveen, veturi irtosi matkustajavaunuista

    KOTIMAA 11.3. 22:58 7 0 699

  2. Talvilomalaiset kiipesivät huipulle

    KAINUU 11.3. 17:00 4 0 531

  3. Varkauden sieppaajaksi epäillään alle 15-vuotiasta tyttöä

    KOTIMAA 12.3. 10:45 4 0 407

  4. Ydinvoima saa kansalta pakit

    KOTIMAA 12.3. 08:55 3 0 299

  5. Pitoa, pitoa ja vielä kerran pitoa

    KAINUU 10.3. 13:23 4 0 276

  6. Uusi maskottikala saapui Kajaanin uimahallille

    KAINUU 11.3. 18:29 10 0 260

  7. Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

    KAINUU 11.3. 08:58 19 18 258

  8. Suomalaiset hyväksyvät uraanin louhinnan

    KOTIMAA 11.3. 09:56 3 0 245

  9. Vamman tuottaneelle hurjastelijalle ehdollista

    KAINUU 11.3. 20:25 2 0 227

  10. Keinopesät houkuttelevat sääksiä Kainuuseen

    KAINUU 11.3. 13:25 4 0 207

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 12.3. 13:08 (1995 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 12.3. 10:04 (827 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 8.3. 12:12 (578 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 11.3. 17:15 (476 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 7.3. 16:41 (424 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 9.2. 06:54 (319 vastausta)

Kajaaniin Uima/Monitoimi-Areena

Viimeisin: (Tuntematon), 12.2. 18:25 (283 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 18.2. 20:36 (274 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 12.3. 06:36 (271 vastausta)

Uusi miljoonamöhläys Kajaanin kirjanpidossa

Viimeisin: (Tuntematon), 11.2. 20:42 (266 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot