Talous

Päivitetty 11.9. 12:16, julkaistu 10.9. 09:48

Hallitus nosti Kajaanin kriisialueeksi

Kuva: Seppo Samuli
Kirsti Pohjonen Ritva PesolaLähetä palautetta toimittajalle
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ja pääministeri Matti Vanhanen ovat huolestuneita Kajaanin tilanteesta.


– Aurinko nousee vielä, vaikka nyt tuntuukin synkältä, valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) lohdutti hallituksen keskiviikkoisen iltakoulun jälkeen.

Hallitus nimesi iltakoulussa äkillisen rakennemuutoksen alueisiin kaksi uutta kohdetta:Kajaanin ja Imatran seutukunnat vuoden 2010 loppuun asti. Samalla Etelä-Pirkanmaan seutukunta sai lisäajan rakennemuutosalueena ensi vuoden loppuun.

Valtio suuntaa äkilliselle rakennemuutosalueelle elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk) mukaan muita enemmän rahaa niin investointeihin kuin työllistämiseen.

– Kaikissa työ- ja elinkeinokeskuksissa on aloitettu jo toimet ihmisten auttamiseksi, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) vakuutti.

Työmatkalla ollutta työministeriä Tarja Cronbergia (vihr) sijaistanut valtiosihteeri Katariina Poskiparta (vihr) vahvisti tämän. Kun tieto UPM:n Kajaanin paperitehtaan sulkemisesta tuli keskiviikkona kello 9, työvoimatoimiston ihmiset olivat jo kello 11.15 tehtaalla keskustelemassa väen kanssa.

Valtion ensi vuoden budjetissa on varauduttu rakennemuutokseen 30 miljoonalla eurolla. Tämän vuoden kolmannessa lisäbudjetissa summaa voidaan vielä kasvattaa.

Rakennemuutosrahoilla tuetaan ennen kaikkea korvaavia työpaikkoja luovia investointi- ja kehittämishankkeita sekä työllisyyttä lisääviä investointeja.

– Huonoja hankkeita ei ole laskettu läpi, laadukkaita on autettu, johtaja Anssi Paasivirta työ- ja elinkeinoministeriöstä todisti. Hyvä idea ei kaadu rahapulaan.

Muutosturvan avulla pyritään siihen, että työttömäksi joutuvat voisivat siirtyä sujuvasti työstä toiseen tai koulutukseen. Tässä valtion piikki on avoinna.

Täsmällistä tietoa toimista ministereillä ei vielä ollut. TE-keskukset kokoavat paikalliset yhteistyöryhmät, joissa kaikki osapuolet ovat mukana. Niillä on kaksi viikkoa aikaa välittää toiveensa, toimenpidepakettinsa, hallitukselle.

– Kuunnellaan mitä alueilta esitetään, Pekkarinen sanoi.

Kajaaniin erityistoimia

Erityisesti ministereitä huoletti Kajaanin tilanne. Työttömyys on siellä jo ennestään korkealla ja muutto tyhjentää aluetta..

Pekkarinen piti Kajaanin tehtaan sulkemista "todella kovana iskuna".

– Kajaanin tilanne on ehkä vaateliaampi kuin mikään aikaisempi tapaus. Se tulee vielä huonoon suhdannetilanteeseen, hän sanoi. Alueella tarvitaankin uudenlaisia ratkaisuja.

Ankeaan tilanteeseen ministerit kokivat tuoda myös uutta uskoa. Heidän mukaansa aikaisemmat äkilliset muutokset ovat opettaneet hallinnon reagoimaan nopeasti.

– Ei ole varaa jäädä odottamaan, Katainen painotti. Hän muistutti myös, että esimerkiksi Kemijärvellä työllisyystilanne on jo lähes entisellään.

Pekkarinen puolestaan huomautti, että puun hankinnassa voidaan hyötyjä hakea myös uusista tuotteista, tuottaa vaikkapa biodieseliä.

Hyvä merkki hänestä on, että Stora Enso on luvannut 140 euron miljoonan investoinnit. Niillä taataan entistä modernimpaa ja tehokkaampaa tuotantoa Suomessa.

Puutullit ovat ministerien mukaan vain osasyy uutisiin.

– Tulleista on väännetty kaksi vuotta. Joskus saattaa naapuri pitää tiukasti kiinni kannastaan, pääministeri kuittasi.

Ei yllätys

Päätökset tuotannon ja väen vähentämisestä eivät yllättäneet ministereitä. He arvioivat metsäteollisuuden rakennemuutoksen vielä jatkuvan. Siitä huolimatta he vakuuttivat, että metsäteollisuudella on Suomessa tulevaisuutta.

Valtion omistajapolitiikasta vastaavaa puolustusministeriä Jyri Häkämiestä (kok) päivittäinen puutullikeskustelu on pitänyt kuulolla.

Häkämies kertoi saaneensa tiedon Storan Enson toimista keskiviikkoaamuna kello 8.20. Hän muistutti suurtakin omistajaa sitovan pörssin ja osakeyhtiölain säädökset.

Mitä valtiovalta voi tehdä, kun tehtaita lopetetaan ja väkeä laitetaan pellolle?

- Tämä on nyt se Kemijärvi-keskustelu, Häkämies huokasi ja lisäsi valtiovallan luovan edellytyksiä, yhtiöiden tekevän päätöksiä.



AVAINSANAT:

Kommentit (478)

Näytä: 10 20 30 40 50 Kaikki kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)2.5.2010 15:04

(Tuntematon) kirjoitti: Melkein tunnen, kuinka mielikuvituksen puukko kääntyy kainuulaisen miehen kylkiluiden välissä. Hjuva, Hjuva !!

Kynsisakset ne vähän nahkaa rispasee. Mutta kun kainuulainen mies on niin herkkä, niin herkkä.

iitun tiltu

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.4.2010 20:38

(Tuntematon) kirjoitti: Äkäisten ukkojen ja akkojen,kielteinen ja kaunainen,pojattoman n
egatiivisuuden,tylyn tyylittömyyden,huutavan hiljaisuuden,näköalattoman itäsuomalaisen mentaliteetin maakunta,jossa asuu pitkän talven,syvien metsien ja surkeiden soiden pieni,mutta-ah niin vittumainen kansa.

NYT Kaikki on Hyvin Meillä on Suomi-Soffa.Nyt Loppuun myynti nyt se on Loppu Taas Loppuun myynti Pyhät Loppu Nyt Loppuun myynti.Luomme Lisää Työpaikkoja Emme Luo Luomme Emme Luo Nyt se on Loppu Missä Loppu Soffa Loppu ei Loppu Luomme Lisää Työpaikkoja Nyt se on Loppu!!!!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.3.2010 17:39

(Tuntematon) kirjoitti: Katteus muutti Sotkamoon...:))

Äkäisten ukkojen ja akkojen,kielteinen ja kaunainen,pojattoman n
egatiivisuuden,tylyn tyylittömyyden,huutavan hiljaisuuden,näköalattoman itäsuomalaisen mentaliteetin maakunta,jossa asuu pitkän talven,syvien metsien ja surkeiden soiden pieni,mutta-ah niin vittumainen kansa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.3.2010 17:15

(Tuntematon) kirjoitti: Ennen olivat kateellisia siitä, kun oltiin tehtaalla töissä, sitten vahingoniloisia siitä, kun tehdas lopetettiin ja nyt taas kateellisia, kun kouluttaudutaan uudestaan ja menestytään. Tehdas loppui, kateus jäi.

Katteus muutti Sotkamoon...:))

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.3.2010 07:34

(Tuntematon) kirjoitti: Ennen oli kylä täynnä paperimiehiä ja kaupungilla varaa laittaa erilaisia juttuja. Nyt on kaupunki täynnä mustia miehiä ja kaupunki ihan kuralla.

Ennen olivat kateellisia siitä, kun oltiin tehtaalla töissä, sitten vahingoniloisia siitä, kun tehdas lopetettiin ja nyt taas kateellisia, kun kouluttaudutaan uudestaan ja menestytään. Tehdas loppui, kateus jäi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2010 23:06

(Tuntematon) kirjoitti: Kajaanin Kaupunginhallituksen puheenjohtaja,yrittäjä siinä kyllä nauratti.Kyllä sinne Rahaa pitää laittaa ei muuten Laulu soi eikä kesällä kukaan Kaukametsään mene.Teltta se olla pitää paljon Kaljaa Se mikä Laulaen tulee se viheltäen menee!!!

ee

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.1.2010 21:11

kstoimitus kirjoitti: Kerro mielipiteesi Kajaanin tehtaan sulkemisesta tässä keskustelussa.

No ku nyt ei oo enää UMP:mää nii poistaisivat ne kyltit 5 tien ja sokajärventien varsilta...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.1.2010 13:43

(Tuntematon) kirjoitti: Kajaanin Kaupunginhallituksen puheenjohtaja,yrittäjä siinä kyllä nauratti.Kyllä sinne Rahaa pitää laittaa ei muuten Laulu soi eikä kesällä kukaan Kaukametsään mene.Teltta se olla pitää paljon Kaljaa Se mikä Laulaen tulee se viheltäen menee!!!

Joo-o, voihan se Okkonen maksaa tanssit ja veisuut omasta pussistaan jos haluaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.1.2010 12:03

(Tuntematon) kirjoitti: Oli ne ennen viisaita nuo kainuulaiset, silloin kun tervaa vietiin tervaveneillä Ouluun.Nepä olikin niin viisaita, että jalostivat ne puut (tervakset) tervaksi itse eikä vienet jalostamattomia taaka-aineita Kainuusta pois ja saivat siitä myös kovemman hinnan. Miten on nyt? Puut viedään joko kokonaisina tai lautoina
pois Kainuusta,eikä jalosteta niistä talopaketteja tai huonekaluja ym, Energiapuutakaan ei osata käyttää tarpeeksi, täytetään öljyä säiliö täyteen ja poltetaan sitä tai napsautetaan kytkimestä sähkölämmitys päälle, joka on tuotettu ydinsähköllä vaikka voimaloihin voidaaan käyttää myös energiapuuta.
Malmin jalostuksesta nyt puhumattakaan terva-ajan seutuvilla oli myös ruukkeja jotka jalosti järvimalmia mm. Suomussalmella Emäjoessa. Olisikohan niin, ettei
"pojalla ole polvi parantunut"?

Joopa joo. Veivät tervat oululaisille tervaporvareille ja olivat itse usein velkaa ja velkaantuivat. Olisivat hoitaneet kainuulaiset itse tervan myynninkin ulkomaille...oltaisiin tässä ehkä "rikkaita". Ryysyrantaa ei olisi Kianto kirjoittanut eikä Nälkämaan-laulua lautettaisi. Jäläkiviisas

Ilmoita asiaton kommentti

Orvokki22.1.2010 22:27

(Tuntematon) kirjoitti: Äkkiä pystyyn Kemijärvi liikkeen kaltainen kansanliike Kainuuseen! Nyt on kyse koko maakunnan tulevaisuudesta. Nyt ei hellitetä! On aika toimia! Aloitetaan kansalaiskokouksella.
-Kätön Matti

Meillä on jo perustettuna Kansanliike tarkoituksenaan pelastaa koko maan tulevaisuus. Nää tehtaiden lopetukset on vaan osa sitä jo päätettyä tulevaisuutta, minkä "herrat" on meitä varten suunnitelleet (=suomalaisten/Suomen nahistuminen). Mikäli halutaan asioiden muuttuvan parempaan suuntaan jatkuvan huononemisen sijaan, siihen ei enää pienet kansanliikkeet kykene, se tarvii tehdä koko kansan voimin. terve tuloa mukaan. Lisää tietoa osoitteessa www.suomenpuolesta.fi

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 48

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pääosissa luonto ja metsien miehet

    KAINUU Päivitetty: 2.9. 22:13 10

    ohjaaja3Kiipeilymetsuri, hyönteistutkija, taiteilija, kadonneiden talojen metsästäjä, poroja ja metsää ja erämaata silmän kantamattomiin. Tätä kaikkea ja paljon...
  2. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU Päivitetty: 2.9. 19:40 6347

    piiritys1Poliisi on saanut kiinni aseistautuneen miehen Lohtajalla. Mies on viety poliisin säilöön.
  3. Toiveikas torstai

    PÄÄKIRJOITUKSET 3.9. 00:00 00

  4. Laki ja tupakka

    KOLUMNIT 3.9. 00:00 10

  5. Elpymisen elkeet näkyvät jo Kainuussa

    KAINUU 2.9. 12:56 31

  6. Litmasen patsas Lahden Kisapuistoon

    URHEILU 2.9. 15:45 22

  7. Nuori nainen kärysi ratista useita kertoja

    KAINUU 2.9. 15:18 10

  8. YIT suunnittelee Bio Rexin taakse kerrostaloa

    KAINUU 2.9. 10:29 20

  9. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 107

  10. Pelikonsolin huijarimyyjälle sakkotuomio

    KAINUU 2.9. 14:27 10

  1. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 6347

  2. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 107

  3. AC Kajaani ja Spartak tasapeliin

    URHEILU 1.9. 22:12 937

  4. Mato Valtonen: Ihminen, jolla ei ole unelmia, on tyhjä

    TALOUS 1.9. 13:35 70

  5. Hokki kaatoi Asplövenin Ruotsissakin

    URHEILU 1.9. 22:29 30

  6. Kainuu-dokumentin ennakkoesitys Biorexissä

    KAINUU 31.8. 18:52 50

  7. Elpymisen elkeet näkyvät jo Kainuussa

    KAINUU 2.9. 12:56 31

  8. Kainuussa nopeimmin lääkäriin lääkäripulasta huolimatta

    KAINUU 30.8. 21:33 73

  9. Talvivaara-kysely meni uusiksi

    KAINUU 1.9. 11:49 55

  10. Hossan luvaton karhunkaato selviämässä

    KAINUU 1.9. 13:16 21

  1. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 6347

  2. Tuhopolttaja iski myös UPM:lle

    KAINUU 29.8. 09:51 2410

  3. Vimpeli pudotti Jymyn pronssiotteluun

    URHEILU 29.8. 19:07 1555

  4. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 107

  5. Kajaanin amk on maan toiseksi paras

    KAINUU 26.8. 15:51 108

  6. Kainuun sekajätteessä vielä paljon lajiteltavaa

    KAINUU 25.8. 14:10 112

  7. Jymy tänään selkä seinää vasten

    URHEILU 28.8. 19:15 911

  8. AC Kajaani ja Spartak tasapeliin

    URHEILU 1.9. 22:12 937

  9. Jymy tasoitti puntit välieräsarjassa

    URHEILU 26.8. 20:10 135

  10. Kajaanilaismies haki vuodessa 720 tölkkiä juoksukaljaa

    KAINUU 20.8. 13:56 289

  1. Raju ukkosmyrsky Kainuussa – sähköt katkesivat 20 000 taloudesta

    KAINUU 4.8. 19:03 7421

  2. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 6347

  3. Salamat räiskyivät ja puita kaatui taas

    KAINUU 7.8. 22:26 418

  4. Kuluntalahden palo ei syttynyt salamasta

    KAINUU 13.8. 08:55 340

  5. Rikkihappoa ehti vuotaa noin 70 litraa

    KAINUU 11.8. 16:54 290

  6. Kajaanilaismies haki vuodessa 720 tölkkiä juoksukaljaa

    KAINUU 20.8. 13:56 289

  7. Mitä Vimpeli suojeli pressulla?

    URHEILU 23.8. 11:31 2868

  8. Poliisi: Vaalan palot eivät ole yhteydessä toisiinsa

    KAINUU 4.8. 08:09 269

  9. Kaksi vangittu murhasta epäiltynä, kolmas vapaaksi

    KAINUU 17.8. 11:30 252

  10. Tuhopolttaja iski myös UPM:lle

    KAINUU 29.8. 09:51 2410

  1. Tilanne ohi! – Poliisi löysi haulikkomiehen Lohtajalta

    KAINUU 2.9. 15:53 63 47 14849

  2. AC Kajaani ja Spartak tasapeliin

    URHEILU 1.9. 22:12 9 37 963

  3. Noin tuhat valtion työpaikkaa hävisi Kainuusta

    KAINUU 1.9. 14:42 10 7 857

  4. Kainuu-dokumentin ennakkoesitys Biorexissä

    KAINUU 31.8. 18:52 5 0 635

  5. Hossan luvaton karhunkaato selviämässä

    KAINUU 1.9. 13:16 2 1 564

  6. Nuori nainen kärysi ratista useita kertoja

    KAINUU 2.9. 15:18 1 0 502

  7. Itä-Suomen ainoat peltiseppämestarit löytyvät Sotkamosta

    KAINUU 1.9. 13:05 2 0 448

  8. YIT suunnittelee Bio Rexin taakse kerrostaloa

    KAINUU 2.9. 10:29 2 0 428

  9. Mato Valtonen: Ihminen, jolla ei ole unelmia, on tyhjä

    TALOUS 1.9. 13:35 7 0 401

  10. Demari: uudistunut lotto tahkoaa Veikkaukselle ennätysvoiton

    KOTIMAA 2.9. 08:26 0 0 401

SUOSITUIMMAT KESKUSTELUT

Vettä karkasi Talvivaarassa

Viimeisin: (Tuntematon), 2.9. 22:05 (7043 vastausta)

Uskonto

Viimeisin: (Tuntematon), 2.9. 20:35 (1238 vastausta)

Sivistysjohtaja esittää jälleen Paltaniemen koulun lakkauttamista

Viimeisin: (Tuntematon), 1.9. 10:13 (987 vastausta)

Kaennuun kielen piälimmäesiä oevalluksia!

Viimeisin: (Tuntematon), 31.8. 11:50 (931 vastausta)

Oulujärven ylitystie pöydälle hallituksessa

Viimeisin: (Tuntematon), 1.9. 23:18 (728 vastausta)

Kajaani verottaa maakunta- keskuksista raskaimmin

Viimeisin: (Tuntematon), 29.8. 16:39 (543 vastausta)

UPM sulkee Kajaanin paperikoneet

Viimeisin: (Tuntematon), 2.5. 15:04 (477 vastausta)

Voimalaitosten huoltotyöt - Missä kalatiet?

Viimeisin: (Tuntematon), 30.8. 08:01 (365 vastausta)

Minne uimahalli?

Viimeisin: (Tuntematon), 29.8. 14:23 (314 vastausta)

Kajaaniin Uima/Monitoimi-Areena

Viimeisin: (Tuntematon), 1.8. 10:12 (289 vastausta)

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Kainuun Sanomat, Kauppakatu 11 87100 KAJAANI,    Vaihde: (08) 61661 Fax: (08) 623 400  |  Palaute | Mediatiedot