Päivitetty 20.9. 23:16, julkaistu 2.9. 17:43
Rankkoja tarinoita nuoruuden syövereistä

- Kainuu on Juuli Seppäselle tärkeä koti- ja synnyinseutu.
19-vuotias Juuli Seppänen hymyilee tyynesti Kiantajärven rannalla. Hänen Kipeetä-kirjassaan tunnelma on aivan toisenlainen.
Kirjan novellit kertovat repivistä menetyksistä ja mustista kohtaloista – aikuistuvan kaupunkilaisnuoren vaikeasta elämästä.
– On mielenkiintoisempaa kirjoittaa rankoista kuin iloisista asioista, Seppänen toteaa.
Suomussalmelainen Seppänen valmistui keväällä media-assistentiksi Kainuun ammattiopistosta. 153-sivuinen
Kipeetä on hänen lopputyönsä.
– Halusin tehdä jotain erilaista, omanlaista.
Seppänen teki kirjan alusta loppuun itse taittoa ja kannen kuvia myöten. Tekstit tuottelias kirjoittaja oli tehnyt jo aiemmin.
Opinnäytetyöstään hän sai parhaan mahdollisen arvosanan.
Koska Seppänen oli nähnyt suuren vaivan kirjan vuoksi, hän päätti viedä työn loppuun. Kirjaa on nyt painettu omakustanteena muutamia kymmeniä kappaleita Myllylahti Oy:ssä.
Juuli Seppänen kertoo kirjoittaneensa ahkerasti ala-asteelta asti. Toisinaan ainekirjoitusvihkoa on pitänyt jatkaa lisäsivuilla, kun kertomukselle ei ole loppua näkynyt.
Satoja sivuja
Intohimoinen tarinankertoja tunnustaa, että pöytälaatikossa ja tietokoneella on satoja sivuja tekstiä. Hän on myös julkaissut useita juttujaan internetissä.
Kun Seppänen kirjoittaa, hän kirjoittaa intensiivisesti. Esimerkiksi
Kipeetä-kirjan tarinoita tehdessään hän pysytteli jopa koko viikonlopun yksin neljän seinän sisällä.
– Silloin kun tekstiä tulee, ei kärsi lopettaa.
Seppänen harrastaa myös valokuvausta. Häntä kiehtoo erityisesti silmien kuvaaminen, mistä kielii myös
Kipeetä-kirjan kansi.
Kainuu tärkeä
Tällä hetkellä kirjoittamiselle jää tavallista vähemmän aikaa, sillä Seppänen on Suomussalmen Sentraalilla työvoimakoulutuksessa, josta valmistuu tekniseksi asiakasneuvojaksi. Lisäksi hän käy autokoulua.
Synnyin- ja kotipaikka Kainuu on Seppäselle hyvin tärkeä. Hän on ainoa lapsi ja haluaa, että perhe ja suku ovat lähellä.
Seppänen tahtoisikin jatkaa opintojaan kaupungissa, joka on lähellä Kainuuta. Häntä kiinnostavat media-alan ammattikorkeakouluopinnot.
Tulevaisuudessa Seppänen tahtoo olla moniosaaja. Hän näkee itsensä tekemässä luovaa työtä, esimerkiksi uudenaikaisena graafikkona mainostoimistossa.
Suunnitelmiin kuuluu tietysti olennaisena osana myös kirjoittaminen.
Juuli Seppäseen ja hänen tuotantoonsa voi tutustua osoitteessa http://kipeeta.tarinoi.fi
AVAINSANAT: